Rifftera – Pitch Black

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.10.2015

Melodista death metalia soittava vaasalainen Rifftera on julkaissut ensimmäisen täyspitkän levynsä nimellä ”Pitch Black”. Bändi on perustettu vuonna 2010 laulaja/kitaristi Janne Hietalan toimesta ja tuotantoa on tullut aikaisemmin kolmen demon verran.

Ennalta odotin kuulevani Soilwork-tyyppistä musiikkia, joka lunastaakin odotukseni hyvin. Kappaleessa ”Rotten To The Core” vierailee myös Soilworkin laulaja Björn ”Speed” Strid.  Muuten erityismainintoja en kappaleelle löydä ja koko levy tuntuu kappaleineen hiukan tasaiselta vedolta. Huonoksi en kuitenkaan levyä mene haukkumaan, mutta kilpailun tällä saralla ollessa melkoinen, olisin odottanut jotain yllätyksellisyyttä johonkin kohtaan. Bändille tyypillisiä melodisia riffejä löytyy paljon ja antavat joillekin kappaleille pituutta ehkä liikaakin. Musiikki on muuten tiukkaa ja toimivaa ja laulajien ääntäkin kuuntelee ihan mielellään.

Levyn viimeiselle, nimikkokappaleelle ”Pitch Black” on saatu pituutta jopa 11:48 minuuttia. Kappale alkaa mukavan rauhallisesti akustisella fiilistelyllä, jota ei ollut muissa kappaleissa kuunneltavissa. Muuten kappale on aika tyypillinen melodinen death metal veto, joka kuitenkin lukeutuu levyn parhaimmistoon. Koskettimet tuovat mukavaa tunnelmaa kappaleeseen, tosin en näiden sointujenkaan kera olisi uhrannut kappaleelle moista pituutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hyvä levy, josta kuitenkin jäi uupumaan jotain.

8-/10

Kappalelista:
01. Back to Life
02. One Step Closer
03. Lightbringer
04. Ashes Fall
05. Rotten to the Core
06. Open Wounds
07. The Ruins of the Empire
08. Pitch Black

https://www.facebook.com/rifftera

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Taru Ruusu

Luetuimmat

Uusimmat