Rikkinäisen ristin ritarin paluu – arviossa Tony Martinin ”Thorns”

Raskaan rockin merkityksellisimmän yhtyeen Black Sabbathin jäsenistön tuntemattomimpiin suuruuksiin kuuluva vokalisti rikkoo 16 vuoden hiljaisuuden levytysrintamalla. Birminghamilaisvokalistin kolmas sooloalbumi ”Thorns” sisältää 11 hyvällä maulla ja ymmärryksellä tehtyä heavy metalin ja klassisen rockin välimaastossa taiteilevaa kappaletta.

Viidellä Black Sabbath -albumilla kahdella eri aikavälillä, 1987-1991 ja 1994-1996, laulanut Martin on haalinut ympärilleen soittajakaartia nimekkäissä ympyröissä soittaneista kehäketuista. Mukana ovat muun muassa Venomissa vaikuttanut rumpali Danny Needham, entinen Hammerfall-basisti Magnus Rosén sekä esimerkiksi Alice Cooperin, Rainbow’n, Dario Mollon ja Blue Öyster Cultin riveissä soittanut Greg Smith. Levyn kappaleiden säveltämisestä Martinin ohella on vastannut kitaristi Scott McClellan.

Tymäkällä speed/heavy-jyräyksellä albumin käynnistävä videobiisi ”As The World Burns” on metallisinta Martinia miesmuistiin. Zakk Wyldelle ominaisella oktaaviharmonioita viljelevällä soittotyylillä kitaroitu doom-valssi ”Black Widow Angel” pudottaa kierroksia alas mutta operoi samalla upeasti Martinin äänenkäytön optimialueella nostaen kappaleen albumin onnistuneimpien vetojen joukkoon. Suicidal Tendencies -tyyppisestä intensiivisestä släppibasso-osuudesta biisin C-osana heruu bonuspiste. Lähemmäs ”Tyr”-albumin kasaritunnelmia mahtipontisine kosketinmattoineen ja munkkikuorosoundeineen tunnelman palauttava ”Book of Shadows” on albumin eteerisimpiä esityksiä.

Albumin molempien puoliskojen kantavuutta parantavat puoliakustinen kappalepari: A-puolella progressiivisempi jamipohjainen ”Crying Wolf” ja B-puolella bluespitoinen klassinen rocksiivu ”This Is Your Damnation”. Vaikkei kumpikaan biiseistä ole aivan ehkä ässäosastoa, istuu Martinin ääni niihin oivasti. Lisäksi kyseiset kappaleet luovat albumille keveämpää, vaihtoehtoisempaa musiikillista atmosfääriä helposti yksitoikkoiseksi käyvän perinnehevin louhinnan tueksi.

Albumin hienoimmaksi biisiksi nousee A-puolen lopulle sijoitettu ja vaarallisen tehokkaasti koukuttava ”Damned By You”. Upeasti yhteen istuva täyteläinen kitara- ja rytmisoitinsovitus yhdessä Martinin kuulaana kaikuvien pitkien vokaalisävelten kanssa tekee biisistä heti alkuvuodesta vuoden komeimman perinteisen heavy rock -biisin kandidaatin.

Kuin Tony Iommin ”heavy shuffle” -biisinkirjoituksen oppikirjasta poimittu raskaasti rullaava ”No Shame” toimii hyvänä albumin runkobiisinä heti B-puolen kärkeen. Raskasballadi ”Nowhere To Fly” toimii suurilta osin hienosti, vaikka lyriikat paholaisen leikkaamista siivistä ja ihmissuhdelöpinöistä siinä sivussa ovatkin iloisen hulvatonta pseudo-huttua.

Kun allekirjoittanut erehtyi uskomaan, että kaikki yhtyeen musiikilliset temput olivat albumin lopun lähetessä nähty, iskee Martinin ryhmä rankemman vaihteen silmään modernimman groove metal -biisi ”Passion Killerin” myötä. Albumin loppumetreillä geneerisen laiska tuplabassariläpsyttely ”Run Like The Devil” ja Annihilatorin ylevien balladien tapaan lupaavasti alkava nimibiisi kompastuvat vaisuista aineksista kasattuun sävellys- ja sovitustyöhön. Eeppisyydessään epäonnistuva nimibiisi tiputtaa loppumetreillä hyvän albumin arvosanaa reilulla pykälällä.

Martinin uudelleentuleminen on parhaimmillaan todella hyvä. Soundit ovat napakasti kohdillaan, bändi soittaa jämäkästi ja herran ääni on mallikelpoisessa vireessä. Albumin kehitysosa-alueet ovat lähinnä tuotantopuolella. Keskinkertaisempien biisien karsinta, kokonaisuuden tiukempaan pakettiin sovittaminen ja parin paremman biisin sävellys olisi siihen jo riittänyt.