Ring Of Firen ”Gravity” voi muuttaa suhtautumisesi progressiiviseen power metaliin

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 15.1.2023

Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa Ring Of Firen uusin albumi kuin kuunnella mahtipontinen ”The Beginning” pitkäsoiton alussa? Eipä varmaan mikään, vaikka perässä seuraava ”Storm Of The Pawns” olisi voinut olla myös hätkähdyttävä aloitus kokemukselle. ”Gravity”-albumin ensimmäinen vartti on kahden edellä mainitun kappaleen ansiosta eeppisen ja pahaenteisen kuuloinen. Tunnelma on kuin tuomionpäivää julistavien profeettojen kirjoituksissa. Eikä ihme, sillä tunnetta korostavat myös sanoitukset, joiden rivien välistä voi kuulla sanoittajan huolen maapallon globaalista tilanteesta. Viesti kappaleissa on selvä: miksi kävelemme kohti tuhoa, vaikka voisimme estää sen?

Ring Of Fire ei säästele ”Gravity”-albumillaan sanoissaan, ja jos kuulija luulee tunnelman muuttuvan ensimmäisen vartin jälkeen iloisemmaksi, saa hän huomata olevansa hakoteillä. Reipasotteisella ”Melanchonia”-kappaleella kuulija vedetään masentuneen mielen syövereihin. Hieman toiveikkuutta nousee kuitenkin esiin ”King Of Fools” -kappaleella, jossa pohditaan oikein tekemistä maailmassa, jossa saa palkakseen lokaa niskaansa. Sen sijaan ”Sky Blue” -kappaleella tunnelma on harmoninen, lähes romanttinen, mitä koskettava äänimaisema ja sanoitukset vahvistavat.

Siihen nähden, että ”Gravity” on tunnin mittainen progressiivinen power metal -albumi, on pitkäsoitto yllättävän vaivattoman kuuloinen. Osaltaan kiittäminen on sitä, miten albumi on koostettu: Alkupuoli on väkevä kolmen ensimmäisen kappaleen voimin. Sen jälkeen Ring Of Fire tuo albumiin vaihtelevuutta nimikkokappaleen myötä, joka samalla johdattaa harmonisempien kappaleiden ”King Of Fools”, ”Sky Blue” ja ”Another Night” äärelle. Pitkäsoiton loppuun sijoitetut ”Run For Your Life” ja ”Sideways” puristavat vielä viimeiset mehut, mutta niiden jälkeen olo ei ole turtunut vaan virkeä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokonaisuutena ”Gravity” on kiinnostava ja sisältää vaihtelevuutta, mitkä ovatkin tärkeitä tekijöitä mielenkiinnon ylläpidossa. Harkitun kappalelistan ansiosta kappaleet pääsevät oikeuksiinsa, ja kuulijalle taataan mahdollisuus sulatella kuulemaansa. Lyriikat sisältävät nimittäin paljon hienoa pohdiskelua niin maailmanmenosta kuin kirjoittajan omasta jaksamisesta. Ja vaikka kyseessä on progressiivinen power metal -albumi, ovat kappaleet paikoin yllättävänkin harmonisia ja ilmavia. Kappaleita ei ole ahdettu täyteen yksityiskohtia, vaan niitä on sijoitettu sävellyksiin harkiten.

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/RingOfFireMetal

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat