Ripaus doomia ja nostalgialehtien havinaa – Festariraportti 20-vuotiaan Dark Riverin toiselta päivältä

20 vuotta täyttänyt Dark River Festival kutsui jälleen metallinnälkäisen yleisön lämpimään syleilyynsä. Tämä 20 vuotta sitten paikallisilla demobändeillä startannut festivaali on jatkanut kehitystään ja maltillista kasvuaan kohti nimekkäitä ulkomaan vahvistuksia, unohtamatta kuitenkaan sitä, mistä kaikki on aikanaan lähtenyt, eli paikallisuutta. Persoonallinen ja lämminhenkinen festivaali Kotkan Honkalassa juhlittin 8.-10.8.2024. Rauhallisen avauspäivän jälkeen ei enää himmailtu, kun Dark Riverin lavalle nousi toinen toistaan nimekkäämpiä artisteja kahden lavan voimin.

Perjantaina päälavan ensimmäisenä haltuun otti paikalliset juuret omaava Marianas Rest. Yhtyeen ympärillä on ollut viime aikoina hyvää pöhinää, ja yhtyeen nousua Dark Riverin päälavalle olikin tullut seuraamaan jo paljon yleisöä. Melodisella doomilla tykittely voi kuulostaa ehkä hieman uneliailta festivaalin alkutahdeilta, mutta ainakin omalta osaltani viimeisetkin unihiekat lähti tämän keikan aikana silmistä, aikaisesta esiintymisajankohdasta huolimatta. Näitä paikoittain hyhmäisiä huokauksia kuuntelee mielellään silloin kun niihin latautuu paljon tunnetta. Tämä tunnelataus välittyi Dark Riverin lavalla perjantaina. Raastavat tuskat huudot ja laahaavat doom-soundit onnistuivat synnyttämään juuri tarpeeksi kieroutunutta kontrastia auringon säteiden sulattaessa metallin ystävien kasvoja ja sydämiä.

Lisää doomia perjantaihin tarjoili Mikkelissä perustettu Hanging Garden. Yhtyeen musiikissa pystyi kuulemaan niin mytologista runollisuutta, kuin selkäpiitä riipiviä unohdettujen sielujen vaikerrusta. Olin kuullut yhtyeen livepreesenssin yltävän miltein maagisiin sfääreihin. Tämä keikka ei saanut vielä taikaliemiä kiehumaan yli kattilasta, mutta jotain taikapölyä festivaalialueen yllä leijaili tämän yhtyeen keikan aikana. Seesteisyys ja tarinakerronnallinen ote jatkuivat Marianas Restin jälkitytinöissä Hanging Gardenin keikalla, tehden kaiken piirun verran edellistä esiintyjää intiimimmin. Yhtye esitti laajasti materiaalia koko tähänastisesta tuotannosta, ja keikka päätettiin kappaleeseen, jota yhtye ei ole esittänyt vuosiin, kun päätös-sointuina kuultiin ”Ten Thousand Cranes”.

Melkoinen tunnelmanvaihdos koettiin, kun seuraavaksi yleisöä hemmoteltiin gambinanhuuruisella surma-corella. Liian vakavalla asenteella ei kannattanut olla liikenteessä, kun helsinkiläinen Rytmihäiriö teki odotetun paluun Dark Riverin lavalle. Yhtyeen esiintymistä pidettiin ennakkoon yhtenä festivaalien odotetuimmista, ja yhtyeen keikan aikana yleisö olikin hyvin äänekäs, ja osoitti suosiotaan yhtyeelle. Kaikessa räyhäävyydessäään, ja ajoittaisessa räävittömyydessään, yhtyeen esiintyminen sai kuin saikin vienon hymynkaltaisen lipsahduksen huulille. Tässä oli astetta railakkaampien kotibileiden meininki.

Ylivoimaisesti perjantain paras keikka oli kuitenkin vielä tulossa. Olin tämän kyseisen orkesterin ympyröinyt moneen kertaan aikataulujen julkistuksen jälkeen niin vahvalla korostuskynällä, että sen saattoi nähdä kuuhun asti. Tätä en halunnut missata. Noin kymmenen vuotta sitten samaisella Dark Riverin lavalla nähtiin vielä hyvin tuntematon yhtye nimeltä Assemble The Chariots. Ja oi kyllä, niin nähtiin Dark Riverin 20-vuotis juhlavuotenakin. Vastikään debyyttialbumin julkaissut yhtye on saanut osakseen paljon hehkutusta, eikä suotta. Dark Riveriä edeltävällä viikolla yhtye nähtiin nopealla aikataululla paikkaamassa Saarihelvetissä Nekrogoblikonia, ja viimeistään tämän keikan nähtyäni ymmärrän miksi yhtye on kaikkien huulilla. Jo ennen keikkaa suuntasin merkkaripisteelle ostamaan yhtyeen debyyttialbumin, sillä olin melko varma että moni muukin tulee vakuuttuneeksi yhtyeestä ja suuntaa viimeistään keikan jälkeen yhtyeen tuotannon ja fanituotteiden pariin. Elokuvamainen äänimaailma vei matkalle kosmiseen pimeyteen, jossa yhtye oli valmis pelastamaan galaksin yhdessä yleisön kanssa. Tämä oli huikeaa!

Illan hämärtyessä oli aika ottaa sipsit ja dipit esiin, kun Sakara-recordsin lippulaiva Mokoma asteli Dark Riverin päälavalle. Tänä keväänä uuden ”Myrsky” -albuminsa julkaissut Mokoma ei suurempia esittelyjä kaivannut. Yhtyeen keikka piti sisällään uudempaa tuotantoa, mutta myös vanhoille klassikoille oli annettu ruhtinaallisesti tilaa setissä. Yhtyeen seurassa hyvästeltiin kesä kappaleella ”Hei hei heinäkuu”. Kesän hyvästelyjen jälkeen pittirinki pistetttiin pyörimään toden teolla kappaleen ”Kuollut, Kuolleempi, Kuollein”-tahdissa. Tupa oli täynnä, kun yhtye heittäytyi rennon letkeään jammailuun, josta jatkettiin kappaleeseen ”Sinne Missä Aamu Sarastaa”. Lopuksi kirjaimellisesti kesytettiin perkeleet päivän suurimman pittiringin pyöriessä.

Ainutlaatuinen esiintyminen koettiin Dark Riverin pienemmällä lavalla kun Kymin omat pojat nostivat, vuonna 2009 juurikin Dark Riverissä kuopatun, Manitoun haudasta. Yhtyeen ainutlaatunen esiintyminen onnistui synnyttymään paljon muistoja vuosien takaa. Insomniumista, Omnium Gatherumista, Cemetery Skylinesta ja I Am The Nightista tutun Markus Vanhalan kipparoima Manitou palasi takaisin lavalle ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen juhlistaen samalla debyyttialbuminsa ”The Mad Moon Rising” 20-vuotissyntymäpäivää. Edes pienet mikrofonin kierrot eivät onnistuneet latistamaan tunnelmaa, kun yhtye otti Dark Riverin lavan haltuun. Yhtyeen soundissa on juuri sopivaa nostalgianlehtien havinaa, mikä toimi täydellisen dramaturgisesti lämmittelijänä perjantain pääesiintyjälle Exodukselle.

Pitkään kestänyt odotus palkittiin vihdoin illan lähennellessä keskiyötä, kun yhdysvaltalainen Exodus viimeisteli Dark Riverin toisen päivän. Koko kuluneen festivaalipäivän aikana vastaan oli tullut monen monta Exodus-bändipaidoin varustautunutta metallin ystävää. Tämä metallijätti osoitti keikallaan, että pitkän linjan thrash metal-yhtye on edelleen voimissaan. Yhtyeen tämän kesän ainoa Suomen vierailu otettiin haltuun vankkumattomalla ammattitaidolla ja dynaamisella energialla Honkalassa. Yhtyeen poistuttua lavalta, festivaalialue tyhjentyi onnellisista festivaalikävijöistä, jääden odottamaan innolla viimeistä festivaalipäivää.

Kuvat: Sami Hinkkanen