Dokumenttielokuva ”The Rise And Fall Of The Clash” käsittelee nimensä mukaisesti The Clashin uran nousua ja tuhoa. The Clash on ollut dokumenttien aiheena ennenkin, mutta yhtyeen historia on kyllä ollut sen verran värikäs ja tapahtumarikas, että yksi lisää ei välttämättä ole mikään huono asia. Tämän dokumentin on ohjannut Danny Carcia.

Hieman yli 90-minuuttinen dokumentti on tyyliltään perinteinen musiikkidokkari: haastatteluissa kuullaan yhtyeen jäseniä sekä yhtyeen läheisyydessä toimineita henkilöitä. Tarina etenee myös ajallisesti kronologisessa järjestyksessä, eli käydään läpi, kuinka yhtye nousi pieniltä klubeilta stadiontasolle. Yhtyeen managerina toiminut Bernie Rhodes ei tässäkään dokumentissa saa osakseen mitään kovin hyvän jätkän leimaa, vaan hänestä leivotaan useimmiten syypää bändin ongelmiin. Mies oli kuitenkin loppupeleissä ainoa, joka päätyi miljonääriksi, joten jälleen kerran kiero manageri niin sanotusti hoiti homman himaan.

Tämä dokumentti ei oikeastaan tuo mitään uutta ja mullistavaa infoa yhtyeen historiaa seuranneille, mutta antaa tietysti nuoremmille faneille vähän kuvaa siitä, millainen yhtye tämä punklegenda oli ja millaista meininki oli 70–80-luvuilla. Elokuvassa nousee hyvin esiin myös se tosiasia, että bändit ovat parhaimmillaan, kun ne ovat nälkäisiä; niin oli myös The Clashin kohdalla. Yhtyeen alkupään levyt olivat täyttä timanttia, mutta kun siirryttiin stadionrock-osastolle, levyjen taso heikkeni huomattavasti. Tuskin kukaan voi sanoa, että tämän yhtyeen parhaat levytykset olisivat noita uran loppupuolella tehtyjä levyjä.

Elokuva on viihdyttävää katseltavaa vaikka ei juuri poikkeakaan perinteisistä musiikkidokumenteista. Hetkittäin ehkä edetään hieman turhankin nopeaan tahtiin haastattelupätkien jäädessä lyhykäisiksi, mutta jos jokaisen haastattelu näytettäisiin kokonaisuudessaan, tämä elokuva kestäisi varmasti pienen ikuisuuden. Elokuvassa on jonkin verran myös ennen näkemätöntä live-materiaalia, josta varsinkin vanhemmat pätkät näyttävät bändin olleen varsin energinen live-yhtye. Mieleen jäi myös vuosina 1983–1985 yhtyeessä kitaraa soittaneen Vince Whiten haastattelut, joissa mies pienessä maistissa kertoo oman näkökulmansa ja liikuttuu kerran jopa kyyneliin asti.

Kaiken kaikkiaan ”The Rise And Fall Of The Clash” on viihdyttävä dokkari, joskaan ei voida puhua kaikkien aikojen musiikkihistoriikista. Mitä tämän yhtyeen historiikkeihin tulee, niin omasta mielestäni edelleen paras on Pat Gilbertin kirjoittama ”The Clash – Lontoo Liekeissä” -kirja.

7/10

http://www.theclash.com/

Kirjoittanut: Juha Attola