Kuva: Harri Nieminen

Rise of Insanity tarjoilee kolmannen maistiaisen tulevalta pitkäsoitoltaan – kuuntele ”The Righteous”

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 25.12.2023

Rise of Insanity on kotimainen raskasta musiikkia soittava yhtye, joka sai alkunsa vuonna 2017. Laulaja-basisti Heikki sekä kitaristi Matti olivat pohtineet bändin perustamista, ja idea alkoi konkretisoitua toisen kitaristin Juhon löydyttyä mukaan. Rumpalin etsintä kesti kuitenkin jonkin aikaa, ja vaihtoehtoina ehdittiin kokeilla kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja aina rumpukoneista suomirokkirumpaleihin. Lopulta viimeinen puuttuva pala mosaiikkiin kuitenkin löytyi A-P:n myötä, ja Rise of Insanity sai lopullisen muotonsa loppuvuodesta 2018. Kokoonpano on pysynyt sen jälkeen muuttumattomana. Viidennestä jäsenestä voitaisiin keskustella siinä vaiheessa, kun Jämsästä löytyy säkkipillisti.

Yhtyeen musiikkityyli on säilynyt pääpiirteittäin samanlaisena alusta saakka, ja kahden täysin samanlaisen biisin tekemistä on koetettu aktiivisesti välttää. Tulevalla pitkäsoitolla kerrotaan olevan joitakin uusia elementtejä, jotka täydentävät Rise of Insanityn kokonaissoundia. Peruselementit kuten raskaat riffit ja isot kertosäkeet täydellä huutamisella ovat toki mukana. Albumilta tulee siis löytymään musiikkia moneen makuun: mukana on niin hidasta, nopeaa kuin myös melodistakin materiaalia. Jos verrataan vuonna 2020 ilmestynyttä ”Dark Figure” -EP:tä ja tulevan levyn kappaleita, ovat uudet biisit teknillisempiä ja hyvällä tavalla kuulijaa haastavia. Rise of Insanity ei kuitenkaan luokittele musiikkiaan vain yhteen tiettyyn kategoriaan, vaan kutsuu tyyliään mehtäläisten metalliksi.

Rise of Insanity on mahdollista nähdä seuraavan kerran keikalla 27. tammikuuta Jyväskylän Popparissa yhdessä Agarwaenin ja Namelesin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtuman Facebook-event

Luvassa olevalta kokopitkältä on tähän mennessä julkaistu singlet ”Battle Anthem” ja ”The Hangman”. Nyt julkaistu biisi kantaa nimeä ”The Righteous”, ja pääset sen pariin tästä:

Kokoonpano:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Heikki Rantanen – laulu/basso
Matti Martinmäki – kitara
Juho Vuorenpää – kitara
A-P Heino – rummut