RiveriFest 2022 järjestetään 3. kesäkuuta Kurikassa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 23.2.2022

Eteläpohjalaisten nuorten itse tuottama ja toteuttama RiveriFest järjestetään kesäkuussa 2021 Kurikan jäähallissa.

Festivaalin ideoinnista ja toteutuksesta vastaavat ensisijaisesti noin 20-vuotiaat nuoret Kurikasta ja Seinäjoelta, jotka haluavat olla monipuolistamassa maakunnan festivaalitarjontaa laajemmalle yleisölle. RiveriFest on kaikenikäisille avoin tapahtuma, jonka palvelut suunnitellaan etenkin nuorille.

Tapahtuman järjestämispaikkana palvelee Kurikan jäähalli ja suunnitteilla on noin 500 festivaalivieraalle rakennettu tapahtuma-alue.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Festivaali on julkistanut esiintyjikseen VIIVIN (eniten Emma-ehdokkuuksia tänä vuonna), iben, costeen sekä Käärijän.

“RiveriFest sai alkunsa viime vuonna ja tapahtuman järjestäminen oli jo kovassa vauhdissa. Valitettavasti korona-aika on epävarmaa ja jouduimme perumaan tapahtuman monen muun festarin tavoin. Tänä vuonna olemme kuitenkin toiveikkaampia ja järjestämme tapahtumaa toistamiseen! Festivaalien teemana on tänä vuonna etenkin koulujen päättymistä sekä kesäloman alkua juhliva tapahtuma ja olemme ylpeitä festivaalin ohjelmistosta ja uskomme, että saamme onnistuneet uudet festivaalit Kurikkaan.”, kertoo festivaalin ohjelmistosta vastaava Sampsa Silander.

Tapahtuma avasi lipunmyynnin 14.2.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat