Oli lämmin ja kirkas talvipäivä. Istuin bussiin, jonka penkit olivat tehty kuvaamataidon opettajien selkänahoista. Sain istua kivasti aivan yksin, kun rupesin väkisin vääntämään paskaa ja… Eiku mitä vittua mä olin kirjoittamassa? Ainii! Pitikin kirjoittaa arvostelua puolalaisesta progemetalli/rock-yhtyeestä nimeltä Riverside ja heidän uudesta levystään ”Shrine Of New Generation Slaves”. Albumia odottelin jo pitkään, kunnes huomasinkin sen jo ilmestyneen, salamyhkäistä! Tuolla Puolalla ja paskomisella ei siis ole mitään yhteyttä, paitsi kenties huonon vitsin muodossa.

Riverside tulee usein esiin omissa arvosteluissani, kun haen vertailubändiä arvostelemalleni musiikille. Jos ei yhtye ole tuttu, tuo putonee jonnekin Porcupine Treen ja Dream Theaterin välimaastoon. Riverside on PT:tä enemmän vanhan liiton progea ja DT:tä kevyempää ja musiikki painottuu enemmän kappaleiden tunnelmaan, kuin soittorunkkailuun. Yhtyeellä on myös ollut totutusta poikkeava, itäeurooppalainen lähestymistapa musiikkiin. Välillä siellä täällä tulee hetkiä, jolloin voi vaan ihmetellä, mitä vittua oikein on tätäkin tehdessä ajateltu, varsinkin kosketinsaundit on usein melko raflaavia ja halvan kuuloisia. Silti yhtye on levy toisensa jälkeen jaksanut innostaa ja ihastuttaa. Ensimmäisestä levystä ”Out of Myselfistä” lähtien ei ole orkesteri suuntaansa sen radikaalimmin muuttanut, lähinnä ikä on tuonut yhtyeen musiikille enemmän massaa ja selkeyttä.

Ihastuin yhtyeeseen ”02 Panic Roomin” musiikkivideon nähtyäni. Hieman Tool-henkisen kappaleen kautta oli helppo jatkaa tutustumista yhtyeen muuhun tuotantoon, joka sitten onkin kauempana Toolista, vaikka sen vaikutteita välillä sieltä täältä kuulee. Yhtye on parhaimmillaan ”Rapid Eye Movement” –albumilla, täydellinen tasapaino toimivan progeilun ja kauniiden hetkien välillä. Varsinkin ”Embryonic” on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen minuun, itkua pitää niellä aina sitä kuunnellessa. Siellä saattaa joku homohipiksi haukkua, mutta parempi sekin, kun paiskoa sukulaisia ja ohikulkijoita turpaan sen pelossa, että huomaavat inhimillisen, mutta piilotetun haavoittuvaisuuteni.

Jätetääs sitten lässytykset viimein ja siirrytään ”Shrine Of New Generation Slavesiin”. Päällimmäinen mielipide siitä on se, että levyn alkupuoli on täyttä rautaa, kun taas loppupuoli jää tylsäksi. Sinkkulohkaisu ”Celebrity Touch” on ilmestymisestään lähtien soinut päässäni päivittäin – loistavan rokkaava riffi kuulkaas! Eikä siinä vielä kaikki! Levyn aloittava nimikkoralli alkaa alun parin minuutin tunnelmoinnin jälkeen rokkaamaan oikein napakasti. ”The Depth of Self” ja ”We Got Used To Us” näyttävät hienosti, kuinka kauniiksi Riverside popaten pystyy venymään vaivattomasti. ”Feel Like Falling” on mukavan leppoisa tömistely, jonka tahti on hakkaava, mutta fiilis kepeä.

Sanoitukset peilaavat maailmaa, jota nykyään eletään kämmenen kokoisella ruudulla. Yksilöt ja niiden vapaus katoaa, totumme vain siihen tunteeseen, että voisi asiat huonomminkin olla, muttemme myöskään ole ikinä tarpeeksi tyytyväisiä mihinkään, saati onnellisia. Ohitamme omat ongelmamme elämällä mainostajien meille myymillä haavekuvilla ja illuusioilla. Tärkein on kuitenkin tehdä yksityiselämänsä julkiseksi kaikille, koska silloin voi uskotella itsellensä elävänsä täysillä. Pian unohtuvat ne asiat, jotka ovat meille oikeasti tärkeitä. Jotain siis tähän tyyliin.

Levyn loppu onkin sitten hieman eri asia. Eivät viimeiset kappaleet huonoja suinkaan ole, varsinkin 12 minuuttisesta ”Escalator Shrinesta” löytyy vaikka mitä metkaa. Silti eivät se ja ”Deprived” seesteisinä perus progetteluina vain istu muuhun tiukempaan kiristettyyn materiaaliin. Tulee helposti sellainen fiilis, että näillä on vain yritetty saada levylle lisää pituutta. Olisin toivonut levyn lopulta samanlaista tekemisen meininkiä kun millä se aloitettiinkin, selkeämpiä ja tiukempia kappaleita. ”Deprived” turhaan laahailee ja haeskelee pitkään, vaikka onhan siellä kiva saksofonittelukin lopussa, ja samanlaisia ongelmia on myös ”Escalator Shrinellä”. Kenties joku vauhdikkaampi lyhyempi numero olisi hieman avittanut lopun muuten tunkkaista progeilua. Jos jostain pitää vielä valittaa, niin tuosta lauluefektistä joka lyö ylitse megafonin lailla ja jota on käytetty suotta aivan liikaa. Se ei Mariusz Dudan hunajaiselle laululle lisäpotkua anna, vaan enemmänkin peittelee sen ulottuvuuksia.

Akustisen ”Codan”, jatkumo ”Feel Like Fallingille”, jälkeen jää kuitenkin kaikin puolin hyvä olo, vaikkakin olisi pystytty puristamaan parempaan. ”Shrine Of New Generation Slaves” ei mielestäni paras mahdollinen Riverside-albumi ole, mutta levyltä kuitenkin saa sen verran paljon irti, ettei yhtye ainakaan alamäkeen ole luisumassa. Uskon kuitenkin levyn arvon nouseman iän myötä, varsinkin kun kevät tekee tuloaan, juuri tuohon aikaan kun levyn fiilis osuu, vaikkeivät sanoitukset niin positiivisia olekaan. Mutta hei, ei kevätkään olisi mitään, jos se olisi pelkkää hymyä ja aurinkoa ilman loskakelejä ja koiranpaskoja.

8/10

Kappalelista:
01. New Generation Slave
02. The Depth Of Self-Delusion
03. Celebrity Touch
04. We Got Used To Us
05. Feel Like Falling
06. Deprived (Irretrievably Lost Imagination)
07. Escalator Shrine
08. Coda

http://riversideband.pl/en/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Ville Syrjälä