Metallica

Robert Trujillon mukaan kaikki eivät pystyisi soittamaan bassoa Metallicassa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 3.7.2024

Metallican riveissä on vaihtunut basisti muutamaan otteeseen. Yhtyeen alkuperäisenä basistina toimi Ron McGovney, joka vaihtui kuitenkin pian Cliff Burtoniin. Burton menehtyi traagisesti vuonna 1986, jonka jälkeen basistin saappaisiin astui Jason Newsted. Hän kuitenkin jätti yhtyeen vuonna 2001, jonka jälkeen bändi valitsi uudeksi alataajuusmestarikseen Robert Trujillon.

Tuoreessa Bass Playerin haastattelussa Trujillo kertoo, että kuka tahansa ei suinkaan suoriutuisi hyvin Metallican basistin pestissä.

”Suurin haaste on ollut bassonsoittoni. En halua olla epäkunnioittava kaikkia basisteja kohtaan, mutta ei ole montaa basistia, joka pystyisi tähän työhön. Metallican kanssa soittaminen on vaativin homma, mitä on olemassa”, Trujillo kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hän myös ilmaisi arvostuksensa häntä edeltäneitä basisteja kohtaan:

”Cliff oli uskomaton Metallicassa. Hänen ideansa, hänen läsnäolonsa ja se, mihin hän vei bassoa ja metallia, oli niin erityistä. Ja hänen lavaesiintymisensä – hän oli niin fyysinen soittaja. Hän soitti, mitä tunsi, ja se oli tärkeintä. Hänen lähestymistapansa oli: ’Soitan sen, miltä minusta tuntuu, ja jos et pidä siitä, haista paska!'”

”Arvostan todella Jason Newstedia. Ottaen huomioon, että hän on plektrasoittaja ja että tämä musiikki on niin nopeaa ja vaativaa, se on mielestäni suuri rupeama. Mutta hän todella piti homman hallussaan ja vakaana – yksinkertaisempana kuin Cliff, mutta hyvällä tavalla.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy