Rock The Beach päivä 1. (26.6.2013)
Tämän kesän festari-uutuus, paljon mainostettu ja etukäteen hehkutettu Rock The Beach pyöräytettiin viimein käyntiin keskiviikkona 26.6. Helsingissä Hietaniemenrannalla. RTB:n ideana on esitellä rockin koko kirjo rennoissa kesäisissä tunnelmissa ja ainakin keskiviikkona se onnistui vallan mainiosti, joskin pieniä alkukömmähdyksiä tapahtui.
Saavuimme keskiviikkona paikalle hyvissä ajoin, sillä emme olleet ihan varmoja missä kakkosportti tarkalleen sijaitsee ja meidät oli ohjeistettu suuntaamaan sinne, jotta saamme rannekkeemme. Matkalla näimme tasan yhden kyltin joka ohjeisti meidät perille asti, mutta onneksi eksymisen vaaraa ei Hietsussa varsinaisesti ole. Ykkösportin tuntumaan oli kerääntynyt jo innokkaita faneja odottelemaan festareiden alkamista ja ovet avattiin virallisesti kahdelta. Omalta osaltani eniten odottamani esiintyjät oli sijoitettu juurikin keskiviikolle, joten odotin innokkaasti auringon paahteessa mitä päivä ja uusi festari tuo tullessaan.
Kellon lyödessä kaksi suuntasimme Nokia Musiikki-lavalle, joka on festareiden ”kakkoslava” ja sijoitettu päälavaa käytännössä vastapäätä ihan merenrantaan. Päivän räjäytti käyntiin australialainen metalcore-ihme (ja yksi omia suosikkibändejäni) Parkway Drive. Soittoajaksi oli ilmoitettu 14:15, joten jengi juoksi ja liukasteli pitkin Hietsun rantaa ehtiäkseen porteilta lavan eteen, mahdollisesti jopa ekaan riviin asti. Aussipojat olivat hyvällä tuulella ja yllyttivät jengiä crowdsurffaamaan ja pittaamaan vedessä, välittämättä siitä mitä mieltä turvamiehet asiasta ovat. Yleisö oli messissä upeasti ja oli sääli, kun bändi piti päästää pois lavalta.
Mainos päättyy
Parkwayn poistuttua lavalta lähdimme katsastamaan festarialuetta noin ylipäätään. Ruokatarjontaa oli ihan laidasta laitaan (perus festarihinnat, kuten makkaraperunat 8 € tai 10 €) ja festarialueelle oli rakennettu myös hauska chillailu-alue, josta löytyi niin Fatboy-säkkituoleja, kuin puhallettavia sohvia ja nojatuolejakin. Älyttömän kuumana päivänä oli rentouttavaa lysähtää hetkeksi istumaan säkkituoliin välittämättä auringonpaahteesta, sillä puiden keskelle oli viritelty Vallillan kankaita suojaamaan festarikävijöitä. Hetken istuskelun jälkeen lähdimme etsimään vesipistettä ja jouduimme kysymään apua henkilökunnalta, sillä opasteista ei sitä löytynyt. Meidät ohjattiin kuulemma festarialueen ainoan vesipisteen ääreen joka löytyi Hietaniemen vanhan kioskin takaa, myöhemmin bongasimme kuitenkin myös toisen vesipisteen, juurikin sen Nokia Musiikki -lavan läheisyydestä.
Päivän toinen tsekkaamisen arvoinen bändi oli yhdysvaltainen perinteistä pop punkia soittava All Time Low. Bändi yllätti ainakin minut roiseilla vitseillään, mutta samaan aikaan sai naurahtamaan poikien ”meidän täytyy nähdä tissejä” -vitseille. Poikien energistä esiintymistä oli viihdyttävä katsella ja yleisö tuntui nauttivan täysin rinnoin. 
Enkä pannut ollenkaan pahakseni sitä, että saatoin seurata keikan vedessä kahlaten, nimittäin edelleen se aurinko porotti pilvettömältä taivaalta.
Päivän seuraavana agendana oli harmikseni päällekkäin sijoitetut Billy Talent (Noki Musiikki-lava) ja itse enemmän odottamani Hacktivist (Carlings-lava), joten päädyin juoksentelemaan pitkin rantaa nähdäkseni edes osan molemmista seteistä. Billy Talent veti ammattimaisella otteella ja huomaa, että heiltä löytyy keikkarundia takaa jo aika paljon. Hieman petyin, kun huhuttu yleisön olkapäillä juoksentelu ei tapahtunut, mutta hittikimara sai Hietsun Talent-fanit hyppimään kiitettävästi. Hacktivist oli juuri niin kova, kuin odotinkin. Metallisaundeja ja rappia yhdistävä Hacktivist hyppyytti pientä yleisöään kiitettävästi ja sai liikettä aikaiseksi. Porotuskin sai helpotusta, kun keikan loppumetreillä saatiin vihdoin nauttia raikastavasta kesäsateesta.
Mainos päättyy
Ekan festaripäivän noin puolessa välissä oli aika suunnata ensimmäistä kertaa päälavan tienoille Queens Of The Stone Agen kavutessa lauteille. Pakko myöntää, että bändi oli päivän ensimmäinen pettymys, sillä odotin menoa ja meininkiä, mutta petyin pahasti. Toki kyseessä on softimpaa settiä soittava bändi, mutta jotenkin jäin kaipaamaan enemmän festarimenoa. Onneksi sitä oli tarjolla heti QOTSA:n jälkeen, jälleen kerran Nokia Musiikki -lavalla, kun Stone Sour päästettiin irti. Corey Taylor se jaksaa yllättää kerta toisensa jälkeen; mies on tajuton yhdistelmä rumia puheita ja upeaa lauluääntä. Stone Sour yhdisti Rock The Beachin musadiggarit laidasta laitaan yhdeksi nyrkkiä puivaksi massaksi. Pakkohan sitä itsekin oli hyppiä mukana ja vähän lauleskella tuttujen viisujen mukana.
Illan pääesiintyjä oli kovasti odotettu ja energisestä live-showstaan tunnettu Green Day. Kahden tunnin settiin mahtui järjetön määrä hittibiisejä, yhteislaulatusta, fanien lavalle pääsyä ja vaikka mitä. Illan viimeinen keikka oli täynnä juurikin sitä kaipaamaani festaritunnelmaa, kun koko muu alue humisi tyhjyyttään jengin pakkautuessa Radio Rock -lavan eteen kuuntelemaan Green Daytä. Kyseinen bändi on varmasti yksi niistä, jonka melkein jokaisesta biisistä tulee jokin muisto mieleen, niin monta vuotta tämäkin bändi on jaksanut musaa tahkoa. Ja energiaa tuntui edelleen riittävän. Pienellä kateudella katselin Billie Joen hyppimistä ja rokkihyppyjä, sillä omat jalkani tuntuivat päivän tässä vaiheessa painavan tonnin verran. Eikä vähiten varmasti siksi, että kenkieni sisältä löytyi kiitettävä määrä hiekkaa. Green Day päätti ensimmäisen festaripäivän energisesti ja jätti pieniä paineita tuleville päiville. Jännityksellä odotamme mitä perjantai ja lauantai tuovat tullessaan – loistavia bändejä ja hyvää fiilistä toivottavasti.
Raportti: Mira Pöyhönen
Valokuvat: Lars Johnson
Mainos päättyy