Rock ei enää myy? Suomen suurimmissa rockfestivaaleissa rockin määrä tippunut rajusti 2000-luvulla

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.5.2016

Tuska Open AirYle on julkaissut sivustollaan varsin mielenkiintoisen tutkimuksen, jossa on tutkittu Suomen suurimpien rockfestivaalien Provinssin, Ilosaarirockin sekä Ruisrockin esiintyjien rakennetta genreittäin vuodesta 2000 tähän päivään asti. Festareilla esiintyneet yli 3 000 esiintyjää jaettiin musiikkityylien mukaan kahdeksaan eri kategoriaan, jotka olivat rock, pop, punk, reggae, metalli, elektroninen, hip hop ja muut. 2000-luvun alussa ohjelmistoissa oli rockia lähes 60 prosenttia, kun sitä on tänä vuonna enää alle 25 prosenttia. Hip hopin osuus sen sijaan oli alussa 4% mutta vuonna 2016 sen osuus on jo lähes 30% kaikista esiintyjistä. Tutkimuksen tulos kertoo karua kieltä siitä, että rockin määrä festivaaleilla on vähentynyt huomattavasti hip hop -esiintyjiä ollen festareilla jo enemmän kuin rock-bändejä. Voit katsoa tutkimuksen kokonaisuudessaan tästä:

http://yle.fi/uutiset/suomen_suurimmat_rockfestivaalit_eivat_ole_enaa_rock__rapparit_valtasivat_lavat_2000-luvulla/8845091

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat