Rock ei ole kuollut – uusia bändejä syntyy vaikeista olosuhteista huolimatta

Helsingistä ponnistava alternative rock -yhtye on aloittanut toimintansa epäedulliseen aikaan kesällä 2020. Koronavirus on ollut myrkkyä koko musiikiteollisuudelle, ja muusikot ovat joutuneet etsimään vaihtoehtoisia tulonlähteitä pakon edessä. Koronasta huolimatta uusia bändejä syntyy koko ajan, ja bändin tavoitteet ovat korkealla.

Coliah on työstänyt syksyn aikana ensimmäisiä single-julkaisuja Sonic Pump Studiosilla muun muassa IKINÄn kanssa työskennelleen tuottaja Lauri Hämäläisen johdolla. Ensimmäiset julkaisut on äänitetty, ja biisit ovat tällä hetkellä miksauksessa. Siinä, missä normaalisti uudet bändit lähtevät promoamaan uuta materiaalia keikoille, korona asettaa haasteen vallitsevista keikkaolosuhteista johtuen. Bändin sisällä on mietitty tähän ratkaisuja, ja täten on päätetty lähteä kokeilemaan vaihtoehtoista tapaa keikkailulle.

Kommentoi julkaisua