Turmion Kätilöt / Rock In The City / Jyväskylä

Rock In The City -festivaali järjestetään ensi kesänä aiempaa suurempana

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.12.2021

Kesällä 2019 lanseerattu ja silloin yli 50 000 kävijää kerännyt Rock In The City -festivaalikiertue valtaa kaksitoista suomalaiskaupunkia kesällä 2022. Kaksipäiväinen rock-festivaali julkistaa nyt ensi kesän tapahtumakaupungit ja ajankohdat. Uutena kaupunkina mukaan tulee Vantaa. 

Aikuisille suunnattu kaksipäiväinen Rock In The City -festivaali järjestetään ensi kesänä Kuopiossa, Vantaalla, Raumalla, Kouvolassa, Oulussa, Rovaniemellä, Lahdessa, Lappeenrannassa, Keravalla, Joensuussa, Jyväskylässä ja Porissa. Kussakin kaupungissa tulee esiintymään yli kymmenen rock-artistia. Festivaalin ohjelmisto julkistetaan myöhemmin, jolloin alkaa myös tapahtuman lipunmyynti. Festivaalin ikäraja on 18-vuotta.

Kesällä 2019 ensimmäistä kertaa järjestetty Rock In The City -festivaalikiertuejärjestettiin myös 2020 ja 2021, mutta kumpanakin kesänä osa festivaaleista jouduttiin perumaan koronavirusrajoitusten takia. Aiempina vuosina Rock In the City -festivaaleilla ovat esiintyneet mm Accept ( GER), Amorphis Battle Beast, Eppu Normaali, Marko Hietala, Michael Monroe, Mokoma, Mustasch (SWE), Sonata Arctica, Stratovarius ja Uriah Heep ( UK).

ROCK IN THE CITY -FESTIVAALIT KESÄLLÄ 2022
10-11.6.2022 Kuopio, Satamatori
10-11.6.2022 Vantaa, Hiekkaharjun Urheilupuisto
17-18.6.2022 Rauma, Parpansali
1-2.7.2022 Kouvola Halkotori
7-9.7.2022 Oulu, Kuusisaari
15-16.7.2022 Rovaniemi, Ounaspaviljonki
22-23.7.2022 Lahti, Kauppatori
22-23.7.2022 Lappeenranta, Kansalaistori
29-30.7.2022 Kerava, Keskustan koulun kenttä
5-6.8.2022 Joensuu, Sirkkalanpuisto
 12-13.8.2022 Jyväskylä, Paviljonki
19-20.8.2022 Pori Kirjurinluoto

www.rockinthecity.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat