Rock In The City saapui Poriin – osa 2/2

Tässä pientä yhteenvetoa Rock In The City Pori -festivaalin lauantaipäivän osalta. Mikäli ensimmäinen eli perjantain osa on jäänyt väliin, se löytyy täältä.

Lauantaille säävelhot eivät lupailleet mitään parasta mahdollista ulkoilmakonserttikeliä, sillä kaikki sääsovellukset ja -sivustot kertoivat Porissa satavan lähes aamusta iltaan ukkoskuurojen kera. Mutta eipä se sade ole ennenkään festarikansaa sen suuremmin haitannut – ei muuta kuin saunan löylyjen kautta starttia uuteen päivään.

Meillä oli Kaaoszinen valokuvaajan kanssa hivenen kiireisempi lähtö Porin Kirjurinluodon alueelle, koska kumpikaan meistä ei halunnut missään nimessä missata päivän ensimmäistä esiintyjää – Viikatetta. Onneksi meillä kävi tuuri mittariauton kuljettajan kanssa, joka paineli kiertoteitä pitkin mahdollisimman lähelle alueen sisäänkäyntiä. Alueelle saapuessamme oli heti havaittavissa, että todella moni muukin halusi paikalle ajoissa. Siispä Viikate lavalle ja päivä kaksi käyntiin!

Kun ”Haaskalinnut saalistaa” alkoi soida, mietin eturivissä aitaan nojatessani, että moneskohan kerta tämä jo on, kun nimenomaan Kouvolan rautalankametallin sanansaattajat starttaavat festaripäivän. Ei nimittäin ollut todellakaan ensimmäinen kerta, kun Viikate aloittaa festareilla kakkospäivän soitannot. Silti, sopiiko ensimmäiseen slottiin mikään muu kappale paremmin kuin toisena biisinä esitetty ja paikalle saapuneille omistettu ”Huomenta humalaiset”? Viikate oli myös laajentanut tuotantoaan ainakin tälle Porin-keikalle, sillä heillä oli nyt oma viinateknikko mukana; juontaja-toimittaja Laura Vähähyyppä kun kävi lavalla tarjoilemassa kouvostoliittolaisille Jaloviinaa, luonnollisesti yhden tähden.

Lavalla nähtiin kerrassaan upeaa taiteilijatyöskentelyä. Kaarle ja Arvo Viikate näppäilivät kitaroitansa itsevarmasti ja taidokkaasti, samalla kun Ervo Viikate oli aina yhtä hymyileväinen bassonsa kanssa. Myöskään Simeoni Viikate ei jäänyt mitenkään rumpujen taakse varjoon, sillä hän pääsi myös spiikkaamaan yleisölle kappaleen ”Aaveissa vainko olet mun”, joka hänen mukaansa ”alkaa Bon Jovi -tyylisellä rumpufillillä”. Paikalle ajoissa kerääntynyt yleisö sai nauttia myös Viikatteen 2.10.2020 ilmestyvältä ”Rillumarei!”-albumilta ”Susivirsi”-kappaleen. Ah, miten kaunista mollisointua, tai kuten Kaarlo sen sanoikin: ”Rockenrollia a-mollissa ja käsijarru päällä.” Settiin sisältyi myös monia muita loistavia biisejä, kuten ”Tervaskanto”, ”Viina, terva & hauta”, ”Yökunnaat” sekä viimeisenä kappaleena kuultu ”Kuu kaakon yllä”.

Viikate sai lauantain osalta bileet komeasti käyntiin, ja oli aika vaihtaa Helismaa-metallista suomipunkkiin. Päivän toisena esiintyjänä lavan valtasi Pohjanmaan omat pojat, eli Klamydia. Ei liene yllätys, että Vesku Jokinen ja kumppanit esittivät heti ensimmäisenä vetona täysillä ”Pohjanmaalla”, ja tästä yleisö todellakin nautti. Yleisön joukossa oli lukuisia vaasalaisbändin faneja, joiden kasvoilla paistoi onnellinen hymy. Musiikki on todellakin parasta livenä.

Klamydia esitti myös yhtyeen tuoreen, tänä keväänä julkaistun kappaleen ”Se on Koronaa”. Kuinka ollakaan, kiinnitin juuri tuon kappaleen aikana huomiota siihen, kuinka vielä tässä vaiheessa päivää turvavälit oli lavan edustalla hienosti otettu huomioon. Myös Vesku osaa välispiikkien jalon taidon; hän kertoi paikallaolijoille, kuinka normaalioloissa bändi vetäisi kuudettakymmenettä keikkaa, mutta kyseessä olikin vasta noin kymmenes yhtyeen tämän vuoden livevedoista, ja totesi vielä loppuun: ”Kauan eläköön korona!” Klamydian Porin settiin mahtui mm. kappaleet ”Kaunehin oot”, ”Krapula tulee”, ”Vanha ystävä” sekä ”Ota vaatteet pois”. Klamydia oli myös yksi harvoista, joka teki perinteisen lavalta poistumisen ennen encorea, joka oli ”Pienen pojan elämää”. Loistava tunnin setti Porin puolipilvisessä säässä.

Kolmantena esiintymisvuorossa oli trio Michael Monroe, Sami Yaffa & Costello Hautamäki. Lavalle ei heidän lisäkseen tosiaan tullut muita esiintyjiä, jonka Mike kiteyttikin hienosti: ”Meil ei oo rumpalii, mut me vedetään pokkana vaan.” Kuunneltuani hetken näiden legendojen esitystä tuli itselleni mielleyhtymä mies ja kitara -trubaduurikeikoista esimerkiksi laivojen pubeissa. Mutta kuitenkin, olihan kyseessä nyt hieman erilaiset puitteet, huomattavasti nimekkäämmät miehet soittopelien varressa sekä huomattavasti energisempi esitys, yhtään siis trubaduureja väheksymättä. Sanoisin, että lavalla oli laivatrubaduuri potenssiin 100.

Keli oli koko ajan sellainen, että pelotti, missä vaiheessa taivas repeää ja täytyy rientää hakemaan narikasta takkia ylle. Mukavan letkeä musisointi jatkui lavalla, ja taivas ei onneksi sen suurempaa sadekuuroa meille suonut. Kerrottakoon vielä Sami Yaffan omin sanoin, miksi hänellä on soittimenaan hyvinkin patinoitunut ja aikaa nähnyt Fenderin turkoosinsininen sähköbasso: ”Tää basso kestää ikuisuuden ja siinä on tilaa maksalle.” Samalla Yaffa näytti soittimensa kulumaa myös takaa, joka oli hyvin kulunut ja nähnyt aikaa. En osaa edes kuvitella, mitä kaikkia tarinoita tuo basso osatessaan meille kertoisi; ainakin se soi upeasti. Keikan loppupuolella koettiin taas ikäviä puolia siitä, kuinka kaikki kuulijat eivät osaa käyttäytyä. Joku Jariksi esittäytyvä huuteli idiotismejaan Michael Monroelle, mutta rokkikukko ei onneksi päästänyt huutelijaa liiaksi ihon alle. Mike omisti seuraavan kappaleen kaikille muille yleisössä, jonka jälkeen tunnelmallinen ”I Will Stay” lähti soimaan Porin lauantai-illassa.

Seuraava slotti oli peruuntuneiden esiintyjien, CMX:n ja Stratovariuksen tilalle paikalle kutsutun Brother Firetriben. Olin itse tuolloin hengailemassa priority-alueella, kunnes lavalla räjähtivät yhtäkkiä komeat ilotulitteet. Oli sellainen pommi, että ainakin yksi neito lavan edustalla säikähti ihan kunnolla keikan aloitusta. Mahtoiko mennä pikkuhousut vaihtoon? Brother Firetribe käynnisti keikkansa aivan mielettömällä energialla, kun ensimmäisenä kappaleena kuultiin festareiden nimikkobiisi ”Rock In The City”. En ehtinyt kauaa istumaan paikallani, kun vieressäni bailaavan rytmiryhmän iloinen fiilis ja yhteislaulu tempaisivat mukaansa. Sainkin kuulla, että tuo lähes bussilastillinen keravalaisia yhtyeen faneja harrastaa enemmänkin näitä yhteisiä retkiä mm. juuri Brother Firetriben keikoille. Hienoa porukkaa!

Samalla, kun Brother Firetribe musisoi lavalla pyrotekniikan leimutessa ja ilotulitteiden räiskyessä, ystäväni tokaisi minulle ”Tääl tais alkaa selkeesti bileet”, ja siltä se todellakin tuntui. Tämä keravalainen rock-yhtye oli tullut pitämään hauskaa ja piti huolen siitä, että yleisökin oli täysillä messissä. Leikkisästi Veli Paloheimoksi suomennettu bändi tarjoili kuulijoille esimerkiksi kappaleet ”Taste of a Champion”, ”Shock” , ”I’m on Fire” sekä ”Heart Full of Fire”. Tulta ei todellakaan tältä jengiltä esityksestä puuttunut.

Ilta oli jo hämärtynyt, ja kello näytti 21:30. Nyt vuorossa oli jälleen kotimaista power metalia, kun lavan otti haltuun Battle Beast. Mietin keikan alkupuoliskolla, että onkohan koskaan aikaisemmin yksikään raumalainen saanut porilaisia niin hyvälle fiilikselle kuin Raumalla syntynyt Noora Louhimo. Solistin upea lookki toimi yksi yhteen virheettömän lavatyöskentelyn aikana.

Kun lavalle roudattiin komeat sähkörummut, saimme nauttia Janne Björkrothin mahtavasta soitannasta. Kyllä sen todella huomasi, kuinka tämä bändi osaa panostaa kunnolla visuaaliseen lavashow’hun. Tunnelma oli yleisön joukossa selkeästi erittäin onnellinen. Monelle tämä olikin kesän ainoa kosketus livemusiikkiin, ja sen saattoi aistia niin lavalla täysillä vetäneestä Battle Beastista kuin Kirjurinluodon Lokkilavan kentällä tanssivasta ihmismassasta. Tätä oli todellakin kaivattu.

Battle Beastin erittäin kova setti, joka upposi mukana tanssivaan ja laulavaan yleisöön kuin veitsi sulaan voihin, piti sisällään mm. yhtyeen hitit ”Straight to the Heart”, ”Eden”, ”No More Hollywood Endings” sekä ”King for a Day”. Tätä haluan päästä todistamaan ehdottomasti lisää livenä! Keikan aikana aloinkin jo pohtia, että täytynee tehdä kalenteristani tilaa joulukuulle, kun kyseinen metal-yhtye on saapumassa tuohon suht lähelle, Turkuun. Pysykööt koronat poissa tieltä tai vaikka kadotkoot iäksi.

On illan viimeisen esiintyjän vuoro. Kotimaisen metallin suurnimi Amorphis saapui lavalle aavistuksen myöhässä, mutta ei onneksi paljon. Yhtye aloitti festivaalien päätösvedon 2018 julkaistun ”Queen of Time” -albumin avauksella, ”The Bee” -kappaleella. Väkeä oli runsaasti ympäri festarialuetta, suurin osa tietysti lavan ja mikserikopin välimaastossa. Päätimme omien ystävieni kanssa mennä vielä kertaalleen fiilistelemään yläilmoihin Sky Bariin, sillä nyt kaikki näyttäisi pimeässä illassa täysin erilaiselta kuin päiväsaikaan. Se kannatti. Nautimme yläilmoista käsin ”Heart of the Giant” -biisistä, ja kieltämättä lavan valot ja savut näyttivät kerrassaan upeilta tuolta ylhäältä käsin.

Amorphiksen ansaittu päätösslotti sisälsi melkoisen hittikimaran yhtyeen eri albumeilta. Yleisö pääsi nauttimaan esimerkiksi kappaleista ”Sacrifice”, ”Silver Bride” ja ”Silent Water” sekä tietysti vuoden 2006 Suomen virallisen listan ykkösestä ”House of Sleep”. Yhtyeen upea soitto jatkui pitkään Porin yössä, ja täytyy sanoa, että kyllä se Holopaisen Esa vaan osaa pitää kitaraa hyvänä, siinä missä Tomi Joutsen tarjoilee mikrofonille erittäin taidokasta lauluaan. Ei tämä yhtye ole todellakaan suotta niittänyt mainetta pitkin maailmaa.

Sitten olikin aika napata pari mukavaa hyvinkääläistä festarivierasta minun ja valokuvaajan matkaan ja lähteä tarkistamaan, minkälaiset olisivat festareiden viralliset jatkot. Siispä suunnaksi Porin Ihme & Kumma -yökerho. Perille päästyämme meitä kohdeltiin erittäin hyvin, ja paikan henkilökunta sai niin hyvinkääläisdaameilta kuin itseltäni ja valokuvaajaltamme suuret kiitokset. Oli mainiota päästä laittamaan festarit virallisesti pakettiin hyvässä seurassa.

Lopuksi vielä kerrottakoon, että Rock In The City -festareita oli Porissa juhlimassa reilu parituhathenkinen festarikansa molempina päivinä. Illan viimeisen keikan jälkeen festivaalien virallinen juontaja Sini Supreme ilmoitti ilouutisen juhlaväelle: Rock In The City palaa Poriin 20.–21.8.2021. Aion olla myös tuolloin paikalla, koska nämä kekkerit esiintyjineen, järjestelyineen ja etenkin kanssajuhlijoineen vakuuttivat minut täysin. Tule mukaan sinäkin!

Lisää lauantain upeita kuvia löydät täältä.

Teksti: Harri Kuulas
Kuvat: Sami Hinkkanen