Rock In The City toi Ouluun joukon tähtiä niin Suomesta kuin maailmaltakin – osa 1/2

Rock In The City on vakiinnuttanut paikkansa jokakesäisenä tapauksena kotimaisella festivaalikentällä. Kiertävä festivaali rantautuu tänä kesänä seitsemään kaupunkiin usein lähes samana pysyttelevän kattauksensa kera.

Oulun festivaali keräsi kolmen päivän aikana Kuusisaaren tapahtumapuistoon yhteensä 15 000 rockin ystävää. Järjestelyt toimivat riittävän hyvin. Festivaalin tyyli on tarjota vähän jokaiselle jotain sopivaa kiertäen samalla paikkakunnalta toiselle. Esimerkiksi paikallisia firmoja ei kaupungeissa nähdä, vaan ruokakojut sekä hattumyymälät ja vastaavat kiertävät karavaanin matkassa.

Festivaali alkoi torstaina. Illan pääesiintyjäksi buukattu brittiläinen Saxon joutui peruuttamaan esiintymisensä bändin jäsenen koronapositiivisen testituloksen takia. Siitä tihkui ensitietoja jo päivä ennen kuin tapahtuma tiedotti asiasta. Saxonia oli edellisenä viikonloppuna tuurannut Espanjan Barcelonassa Suomen Marko Hietala. Osasin odottaa samaa ohjelmamuutosta Oulun Rock In The Cityyn, ja niinhän siinä lopulta kävikin.

Kaaoszinen klaani tutustui tapahtuman tunnelmiin perjantaina ja lauantaina.

Michael Monroe on juhlinut kahta merkkipäivää tänä suvena. Laulaja täytti juuri 60 vuotta, ja hänen avioliittonsa 19. vuosipäivä tuli myös juuri täytetyksi. – Vastahan Monroe täytti 50, kylläpä aika rientää nopeasti.

Michael Monroe yhtyeineen sai kunnian aloittaa kekkerien perjantaipäivän jo niinkin aikaisin kuin klo 12.30. Se ei tuntunut juurikaan haittaavan, sillä yleisöä oli saapunut jo sankoin joukoin alueelle.

Aluksi tohdin epäillä soittoaikojen toimivuutta. Festarit alkoi jo torstaina päivällä. Sama idea jokaisena tapahtumapäivänä: soitto soi jo puolen päivän kulmilta eteenpäin, mikä osoittautuikin toimivaksi ideaksi – nythän ollaan lomalla. On kesä!

Michael Monroe soitti bändeineen laajan otannan uransa vaikuttavimpia kappaleita soolotuotannosta Demolition 23 -bändiin ja Hanoi Rocksiin, ja kuultiinpa myös vakiocoveritkin. Yhtyeen esitys oli hyväntuulinen, joskin turhankin ennalta-arvattava kaikkine heilumisineen, mikkiständin pyörittelyineen ja lavarakenteissa kiipeilyineen.

Oululaislähtöinen Temple Balls on noussut varsin suureksi nimeksi muutaman viimeisen vuoden aikana. Bändin keikkakalenteri täydentyi viikonlopulle melkeinpä minikiertueen tavoin, sillä yhtye esiintyi edellispäivänä Kajaanin Lammen Loiskeissa ja Oulun Rock in the City -vedon jälkeen sitä seuraavana päivänä Lappajärvellä.

Temple Ballsin keikka sijoittui kakkoslavalle, joka oli noin kolmanneksen pienempi kuin sen viereinen niin sanottu päälava. Laulaja Arde Teronen harmitteli kovasti, ettei bändi soita isommalla stagella, vaikkei se lopulta haitannut yhtään. Jätkät olivat lavalla liekeissä, ja heidän svengaava hard rock soi leppoisasti aurinkoisessa perjantain alkuiltapäivässä upoten paikalle saapuneisiin tosifaneihinkin hirmuisella innolla. Ja kyllähän se kelpasi muillekin.

Vuonna 2009 perustettu Britteinsaarten Massive Wagons on julkaissut viisi albumia mutta jäänyt Suomessa vähän hämäriin. Bändin esiintyminen ei jättänyt todennäköisesti Oulussakaan ihan kamalasti kauaskantoisia muistijälkiä. Bändi rokkasi ihan mallikkaasti, ja etenkin rähjäisen oloinen vokalisti pani parastaan heilumalla täysillä. Biisit eivät ainakaan näin ensikosketuksella aiheuttaneet aivan kauheasti väristyksiä.

Jo tässä vaiheessa tapahtumaa alkoi soittoaikataulu venyä, ja se vaikutti koko loppupäivään siirtäen jokaisen keikan alkua puoli tuntia eteenpäin. Harmittava homma, kun ei voi tietää, milloin mikäkin keikka sitten pääsee alkamaan.

Melrose on tehnyt pitkän uran kotimaisen rockabilly-kentän kärjessä. Bändi porskuttaa edelleen eteenpäin, ja mikäpä sopisi paremmin festivaalin alkupäivään kuin Melrosen taitava poljento. Vanhat musikantit vetävät täysillä ja millintarkasti, mitä on aina ilo seurata.

Nykyään on melkoisen yllätyksetöntä, kun bändien keikat voi katsoa etukäteen YouTubesta. Mikään ei tule kovin suurena elämyksenä. Melrosen vielä soittaessa alkoi kymmenen metrin päässä olevan päälavan eteen muodostua ihmismassaa, kun lavalle oli nousemassa skotlantilaiseksi folk metaliksi itseään kutsuvan Alestormin lavarekvisiittana toimiva jättikokoinen keltainen ”kylpyankka” sekä värikäs taustalakana.

Metallia ei yhtyeen soitosta löytynyt, vaan se oli melkoisen kevyttä kamaa, mutta monelle se vaikutti olleen päivän odotetuin akti. Kyllähän irkkutyylistä rokkaavaa mäiskettä on ilo seurata. Bändin materiaali oli minulle outoa mutta jaksoin silti seurata viihdyttävää toimintaa koko keikan ajan. Bändillä tuntui olevan hauskaa lavalla, ja yleisössä tanssittiin iloisesti. Musiikki svengasi mukavasti etenkin livenä mutta en osaisi kuvitella kuuntelevani sitä kotisoittimestani. Keikalle voisin mennä toistekin.

Allekirjoittaneen suurimmat odotukset perjantain tarjonnasta kohdistuivat vanhaan kunnon Skid Rown keikkaan. Onhan bändi useammalle nykyään jo keski-ikäiselle tuttu 80-luvun lopun teiniajoilta. Mielenkiintoiseksi sen teki myös se, että bändin uudeksi laulajaksi pestautui tänä vuonna tukholmalainen nuori rokkihemmo Erik Grönwall, joka tunnetaan Ruotsissa muun muassa vuoden 2009 Idols-kisan voittajana. Bändin originaali laulaja Sebastian Bach jäi yhtyeestä pois jo vuonna 1996, minkä jälkeen vokalistina on käynyt kokeilemassa parikin ukkoa. Olin etukäteen kuullut puheita Grönwallin kovuudesta laulajana. Jotkut tuntuivat Oulussakin kaipaavan Bachia, mutta suurin osa antoi uudelle laulajalle mahdollisuuden ja luulenpa, että mielipide muuttui. Jos minulta kysytään, niin Grönwall on paljon kovempi stara kuin Bach aivan hänen alkuvuosiaan lukuun ottamatta.

Grönwall ”joutui” Skid Rowhin melkoisen sattuman kautta. Hän nimittäin toimi aiemmin laulajana hard rock -bändi H.E.A.T.:ssa, joka esiintyi näilläkin festareilla lauantaina. Hän sairastui kuitenkin leukemiaan. Syöpähoidot tehosivat sen sijaan sen verran hyvin, että laulaja tervehtyi sataprosenttisesti. Skid Row -ovi raottui juuri oikeaan aikaan, ja hän luikasi siitä sisään. Grönwallin äänessä on sopivasti Bachia ja sopivasti räkäisyyttä. Lisäksi hoikka laulaja on erittäin energinen pakkaus lavalla. Hän jaksaa riuhtoa ja juoksennella ympäriinsä koko vajaan tunnin kestävän setin mustassa nahkarotsissaan auringon porottaessa suoraan lavalle vanhempien Skid Row -rockstarojen ollessa enemmän taka-alalla. Keikka päräytettiin käyntiin kakkoslevyn hitillä ”Slave to the Grind”, ja heti alusta asti oli selvää, että nyt on tosi kyseessä ja hyvin lähtee. Vanhan kokoonpanon ja Grönwallin kemia tuntui toimivan hyvin, ja tyypit klaarasivat yhteen erittäin makeasti. Settilista koostui pääosin niistä Skid Rown ensimmäisen levyn biiseistä – niistä, jotka kaikki tuntevat parhaiten.

Suomalaisten kesätapahtumien vakiokiinnitys, länsinaapurimme Hardcore Superstar jatkoi Skid Rown jälkeen päivää tukevalla rokillaan. Kansa näytti tuntevan biisit minua paremmin, ja bändi veti kakkoslavan eteen huiman joukon ihmisiä. Mikäpä siinä, kyllähän sellaista rokkia kelpaa diggailla etenkin livenä.

Päivä sai kohdallani inhottavan yllättävän käänteen. Aurinko, joka yleensä pelastaa festarit, pilasi ne nimittäin tällä kerralla. Skid Rown aikana alkoi tuntua pahalta, ja tilanne kiihtyi kiihtymistään. Jouduin poistumaan alueelta ihon palamisesta johtuneiden kovien tuskien takia. Pääsinpä eläväksi esimerkiksi muille… Kannattaa muistaa varautua, jos tarkoituksena on viettää koko päivä paahtavan auringon alla. Ainakin yksi on nyt oppinut läksynsä.

Kokematta jäivät tällä erää Danko Jones, Graveyards sekä In Flames. Seuraavana päivänä varustauduin paremmin, ja juttuakin seuraa.

Kuvat: Tanja Kyngäs