Rock-muusikoille Nick Cavelle, Jimmy Barnesille ja Paul Kellylle kunniamerkki Australia päivänä

Kirjoittanut Minttu Harju - 30.1.2017
Nick Cave -livevideo

Nick Cavelle on myönnetty kunniamerkki Australian ja ihmiskunnan hyväksi tekemästään työstään. Billboard -verkkolehti uutisoi, kuinka Australian hallinto antoi kunnianosoituksen tammikuun 26. päivä Nick Caven lisäksi muusikoille Jimmy Barnesille ja Paul Kellylle. Perinteiseksi muodostunut tapahtuma käynnisti Australia päivän juhlinnan. Tänä vuonna kunnia osoitettiin 958:lle henkilölle.

Nick Caven tunnustus tuli miehen arvokkaasta työstä kansainvälisellä ja paikallisella tasolla muusikkona, lauluntekijänä, kirjailijana sekä näyttelijänä. Lisäksi mies on edistänyt Australian musiikkikulttuuria ja perintöä. Rock-muusikko Paul Kellyä kunnioitettiin arvokkaasta työstä esittävän taiteen parissa. Mies on myös edistänyt kansallista identiteettiä laulajana, lauluntekijänä ja muusikkona.

Rock-yhtye Cold Chiselin vokalistinakin tunnettu muusikko Jimmy Barnesia kunnioitettiin arvokkaasta työstään esittävän taiteen parissa muusikkona, laulajana ja lauluntekijänä. Lisäksi esille nostettiin hänen tukensa voittoa tavoittelemattomien järjestöjen parissa, etenkin vammautuneiden lasten kanssa.

Barnes kommentoi kunniamerkkiään:

“Well, as you might have heard, I just got a letter from the government. The letter said that I was one of the people getting an Australia Day honor. I just wanted to say thank you to whoever decides these things of course, but more importantly, those who have worked so hard and sweated with me at all the shows that I have done over the last forty odd years.”