Rock ’n’ roll -lapsia: Cactuksen ”One Way… or Another” tänään 50 vuotta

Yhdysvaltalainen on yksi rock-historian ensimmäisiä ja maineikkaimpia superbändejä. Rouheasta soundista, rhythm & blues -vaikutteista ja tuhdista asenteesta tunnettu Cactus perustettiin joulukuussa 1969 psykedeelistä rockia soittava newyorkilaisyhtyeen Vanilla Fudge raunioista. Yhtyeen basisti Tim Bogertin ja rumpali Carmine Appicen muodostaman rytmiryhmän suunnitelmat kitaristilegenda Jeff Beckin kanssa muodostettavasta triosta kariutuivat, kun Beck joutui auto-onnettomuuteen. Cactuksen klassiseen kokoonpanoon liittyi detroitilaisen Mitch Ryder and The Detroit Wheelsin kitaristi Jim McCarty ja The Amboy Dukesin laulaja Rusty Day. Trio allekirjoitti sopimuksen levy-yhtiö Atcon kanssa, ja bändin raivokkaasti rokkaava nimikkodebyytti julkaistiin kesäkuussa 1970.

Yhtyeen toisen albumin ”One Way… or the Another” julkaisusta tulee 24. helmikuuta täyteen 50 vuotta. Kuten edeltäjänsä, levy sisältää virtuoosimaista soittoa rouheilla soundeilla. Surisevien fuzz-efektien terästämät riffit osoittavat yhtyeen merkitystä heavy rockin tienraivaajana. Levy starttaa hidastempoisella uusintaversiolla Little Richardin rock ’n’ roll -klassikosta ”Long Tall Sally”. Tyylikäs bluesahtava riffi kannattelee introssa McCartyn laulavaa soolokitaraa, joka yhtyy Rusty Dayn raspisiin lauluihin. Suoraviivaisesti rullaavassa kappaleessa ”Rockout Whatever You Feel Like” on kuultavissa myös detroitilaisen soulin vaikutteita. Kappaleella Tim Bogert esittelee omaleimaista korkeaa ja vahvaa lauluääntään.

Rock ’N’ Roll Children” pohjautuu blues-riffiin, joka yhdessä höyryjyrän lailla takovan rytmiryhmän kanssa luo raakaa, mutta letkeää groovea. Biisin huipennuksessa kuullaan myös Carmine Appicen tuplabassorumpukomppia, joka ei 70-luvun alussa ollut kovin yleinen tuttavuus. Kappaleen ”Big Mama Boogie – Parts I & II” ensimmäisessä osassa McCarty ja Day saavat aikaan ryhdikkään grooven pelkällä akustisella kitaralla ja junamaisella huuliharppupumppauksella, unohtamatta Dayn veret seisauttavaa laulua. Biisin toisessa osassa meininki yltyy huuliharpun ja soolokitaran kilvoitteluksi, kun rytmiryhmä karauttaa paikalle.

Letkeässä koverissa R&B-laulaja Chuck Willisin kappaleesta ”Feels So Bad” McCarty esittelee taitojaan soolokitarassa, jota värittää kurnuttava wah wah. Hänen soittonsa ei kalpene Jimi Hendrixin, Eric Claptonin tai Peter Greenin kaltaisille suuruuksille, vaikka hän on jäänyt tarpeettomasti heidän varjoonsa. Seesteinen, kitaravetoinen instrumentaali ”Song for Aries” saattelee hitaaseen, mutta raskaaseen ”Hometown Bustiin”. Kappale kasvaa akustisen kitaran kahdentamista blues-tyylisestä laulumelodiasta surisevan mutta pehmeän fuzz-kitarariffin hallitsemaan säkeistöön. Raskaasti groovaava shufflerytmi tiukkoine fuzz-pedaalin surinan maustamine bassoineen tukee täydellisesti intensiivistä soolokitaraa, mikä jälleen kerran on rock-kitaran aatelia. Albumin päättää hieman hendrixmäinen nimikkoraita, joka jättää intensiivisyytensä ansiosta kuulijan haukkomaan henkeään.

Cactus on epäilemättä yksi kaikkien aikojen aliarvostuimpia rock-yhteitä, jossa tosin kiteytyy sana ”superbändi”: McCartyn rouheat riffit ja intensiiviset soolot, rytmiryhmän asenteikas poljento sekä Rusty Dayn raspinen laulu ja hektinen huuliharppu synnyttivät yhden ikosimmista 70-luvun rock-soundeista. ”One Way… or Another” on yksi yhtyeen alkuperäiskokoonpanon parhaimpia albumikokonaisuuksia, jossa yhdistyvät raskas rock-asenne ja rhythm and bluesin letkeä groove. Sointiväri on välillä raskautensa vuoksi hieman tasapaksu, mutta sopivat suvannot antavat kuulijalle hetkittäisiä hengähdystaukoja.

Lukuisien superbändien lailla Cactus jäi verrattain lyhytaikaiseksi, ja kolmannen albumin ”Restrictions” jälkeen Jim McCarty jätti yhtyeen rivit sisäisten ongelmien vuoksi. Neljännen levyn ”’Ot ’N’ Sweaty” jälkeen yhtye hajosi, jolloin Bogert ja Appice perustivat Jeff Beckin kanssa power trion Beck, Bogert & Appice vuonna 1972. Trio julkaisi nimikkoalbumin ja live-albumin ”Live in Japan” vuonna 1973 ja hajosi ennen toisen albuminsa valmistumista 1974. Rusty Day kokosi vuonna 1976 Cactuksen reinkarnaation, joka hajosi 1979. Vuonna 1982 huumediilerit ampuivat Dayn ja tämän pojan heidän kotiovelleen Floridan Longwoodin kaupungissa. Vuonna 2010 moottoripyöräonnettomuuden vuoksi kiertue-elämästä vetäytynyt Tim Bogert kuoli syöpään tammikuussa 2021. Uudelleen koottu Cactus julkaisi vuonna 2016 levyn ”Black Dawn”, joka oli ensimmäinen studioalbumi sitten vuoden 2006 albumin ”Cactus V”.

Klassisen, kovan rockin ystäville Cactus on tutustumisen arvoinen tuttavuus, joka ei taatusti jätä kylmäksi.

Kappaleet:

  1. Long Tall Sally
  2. Rockout Whatever You Feel Like
  3. Rock ’N’ Roll Children
  4. Big Mama Boogie – Parts I & II
  5. Feel So Bad
  6. Song for Aries
  7. Hometown Bust
  8. One Way… or Another

Kommentoi julkaisua