Rock-runoilija Tommy Huovinen julkaisee toukokuussa ”Pyhitys”-albumin – Rouhea ”Ruoste”-single kertoo tarinan rapistuvista lupauksista
Sekä omaa uraansa että esimerkiksi Juice Leskisen, Esa Elorannan ja Aarne Tenkasen kanssa vuosien aikana musiikkia tehnyt Tommy Huovinen julkaisee 29. toukokuuta uuden albumin. Huovisen jo järjestyksessään kahdeksas studioalbumi pitää sisällään hienon paketin suomalaisen rockin menneiden vuosikymmenten fiiliksillä maustettuja kappaleita. Siitä mainiona esimerkkinä on nyt julkaistava ”Ruoste”-single.
“’Ruoste’ on tarina siitä, miten pienet säröt kasvavat, jos niitä ei huomaa ajoissa. Se on yhtä aikaa herkkä ja karu kuin metalli, joka taipuu mutta ei koskaan täysin katkea. Jos etsit kappaletta, joka pysäyttää ja nostaa kylmät väreet, on se ’Ruoste’”, tuumii Tommy Huovinen.
Biisiin on tehty myös pelkistetty soittovideo, jolla Huovinen tulkitsee ”Ruoste”-singlen suoraan kuulijalle. Synkkä mutta samalla voimakas biisi maalaa kuvan hiljalleen rapistuvista lupauksista.
”Kun pinta murtuu, paljastuu totuus”, tiivistää Huovinen.
Tulevalla ”Pyhitys”-albumilla on mukana seuraavat kappaleet:
1. Satu keijuista
2. Kaksi kulkijaa (duetto Esa Eloranta)
3. Kaupungin valot
4. Ruoste
5. Pyhitys
6. Korvenkyynel (duetto Aarne Tenkanen)
7. Gramofoni blues
8. Talviunia
9. Variksenpoikia
10. Kultaa ja hopeaa
