Rockfestari Naamat täytti 20 vuotta. Näin me juhlittiin!

Kesän paras viikonloppu tuli jälleen juhlittua Muuramessa Tuomiston tilalla, missäs muuallakaan. Helteet hellivät (ja piinasivat vampyyritoimittajaa), ja tunnelma oli (tavanomaiseen tapaan) juhlallinen, sillä kyseessä oli Rockfestari Naamojen 20-vuotissynttärit. Eipä vieläkään pystyneet ihmiset ärsyttämään tai vituttamaan. Mikä siinä on? Miksei sinne Naamoille koskaan saada edes yhtä typerystä muistuttamaan karusta ulkomaailmasta? Hä? 

Jos joskus lähdette meikäläisen kanssa ajelemaan Tuomistoa kohti, niin älkää nyt jumalauta luottako siihen, kun sanon ”kyllä mä oon tänne ajanu jo monta kertaa, ei tarvii laittaa navigaattoria”. Se on paskapuhetta. Pahoittelut kaikille matkatovereille. 

Toistuvia yllätyksiä

Kyröjoki triathlon

Pääosassa Naamojen järjestetyn ohjelman syvintä ydintä edustaa Sideshow. Yleishyödyttömät Pahoinvointipalvelut Ry oli jälleen järjestänyt kaikkea tärkeää ja hienoa ihmeteltävää. Koiralle lässyttämisen SM-kisat, kurkkulaulannan BDSM-kisat, ja lista jatkuu.

Perjantai-ilta lähti käyntiin Kyröjoki Triathlonilla. Pellolla oli hippejä hurraamassa urheilukisoja sankoin joukoin. Viestityyppisessä kisassa osallistujat liukastettiin rypsiöljyllä, minkä jälkeen klenkattiin ylämäkeen potkulaudalla, alaslaskun jälkeen pyörittiin pää tukkihumalaan, ja jälleen juoksu ylämäkeen, josta sitten liu’uttiin Kyröjokea symboloivaa vesiliukua pitkin. Tyylikkään laskun jälkeen kisaaja sai huikattavakseen Kyrö Distilleryn Dairy Creamia (piti muuten ihan tämän takia hakea itselleni Alkosta maistiaiset kun tätä kirjoitin, hyvää ja helvetin kallista on), ja läpsystä seuraavaa hölmöläistä kehiin. Voittajaksi kisoista selvisi joukkue nimeltään Mahjong (äännetään voimakkaasti). 

Myöhemmin perjantai-iltana nähtiin myös Reverse stripteasin SM-kisat. Kyllä vain. Hidasta, mahdollisimman epäeroottista pukeutumista. Kenet yllättää se, että ne samat nakuilijat ja ekshibitionistit ottavat näihin osaa vuodesta toiseen? Parikilpailuna järjestetty show sai yleisön huutamaan harvemmin esiintyvälle artistille osoitettua ohjeistusta ”VAATTEET PÄÄLLE!” – innokkaan taputuksen kera. Hankalaa näitä on yrittää selittää. Hommaa se lippu ensi vuodelle, ja tule itse katsomaan. 

Esa muuttaa naapuriin

Lauantai-iltapäivällä Sideshow’n puolella keikalla nähtiin orkesteri nimeltään Esa muuttaa naapuriin. Jyväskyläläisistä räppäreistä koostunut porukka leiriytyi seurueemme teltan vieressä, joten voisi sanoa, että koin aika läheltä tämän Esan muuttamisen naapuriin. Esa itse soitti kitaraa, ja tarinoita Esan naapurina asumisesta kertoi mm. Urbaanilegenda– ja Toistuvat Yllätykset -yhtyeistä tuttu Ossi ”Soul” Valpio. Keikan lopuksi lavalle nousi muitakin räppäreitä heittämään freestyleä. Are ja Joosu J nostattivat tunnelmaa taidokkaalla improlla, ja hyvä mielihän siitä jäi. 

Nussittavat ruuat-luennolla sai myös pikku suuhunpantavaa

Sivuohjelmaan kuului myös monenlaista työpajaa eli workshoppia. Opettavaisia luentoja oli moneen lähtöön: myy itseäsi, nussittavat ruuat, masturboi itsesi pohjalle, jne. Itse kävin imemässä oppeja nussittavien ruokien mahdollisuuksista. Nyt katson pinaattilättypakettia ja maksalaatikkoa täysin uusin silmin.

Suistamon Sähkö

Oli siellä alueellakin taas hyvää musiikkia. Sitä aina jaksaa jauhaa, ettei sillä ole mitään merkitystä, mitä Naamoille on buukattu esiintyjiksi. Se on totta, mutta fakta on myös se, että varsinainen ohjelma on usein timanttista. Suistamon Sähkö veti haitariteknoräppiään niin ihanan tarttuvalla energialla, että osallistavan jumppatunnin jälkeen yhtyeen kassut ja t-paidat varmasti myytiin loppuun. Suistamon Sähkössä yhdistyi selkeän mantramaisesti artikuloitua räppiä, reivimeininkiä haitareilla ja syntetisaattoreilla maustettuna, sekä jotain primitiivisen alkuvoimaista, joka puhutteli jokaista, vaikka ei olisi koskaan aiemmin kuullutkaan bändistä. Tälläisiä yhtyeitä et vaan löydä itse mistään, vaan ne pitääkin kokea juuri tälläisissä tilanteissa.

Tänä kesänä olen nähnyt saippuakuplakoneita käytettävän kahdella festarilla. Pienen tutkimuksen jälkeen selvisi, ettei kyseessä ole vaan satunnainen estetiikalle omistautunut festarikävijä, vaan kollektiivi, joka kulkee Kuplakoplan nimellä. Miten nerokas idea ukottaa itsensä sisään festareille, osta vain viuhka ja kuplakone! Komean efektin se tekee, kun yleisön päälle liehutellaan vähän saippuapalleroa keikan aikana. Kontakti sellaiseen oli varmaan joillekin hipeille lähimpänä peseytymistä Naamojen aikana.

Aavikko on pitkän linjan tanssittaja ja aktivoitunut keikkarintamalle jälleen. Näin heidät ensimmäistä kertaa, ja mainiosti se laittoi tamppaamaan! Kaverini luonnehti heitä Suomen Daft Punkiksi, eikä kauaksi kyllä jääty. Yleisön seassa tanssi monenlaista hassuttelijaa ja hauskanpitäjää, ja näitä olikin kiva seurata. Lopussa kuultiin hieman vähäisellä intensiteetillä soitettu ”Salamapallo”, ja tämän jälkeen olikin hyvä siirtyä leiriin lepäämään. Tai siis kuuntelemaan, kun bileet olivat hurjimmillaan. Eivät nuo eläimet lopeta ikinä.

Vanhoja tuttuja

Hebosagil

Saavuttuamme Tuomistolle perjantaina auto saatiin parkkiin Riihen taakse, ja alueelta kuului “Peltirumpu”, jolla Hebosagililla on ollut viime aikoina tapana aloittaa settinsä. Ei kuitenkaan Sielun Veljet -cover viime vuonna esiintyneen Lighthouse Projectin tapaan. Oma suhtautumiseni Hebosagiliin ennen tätä kesää on ollut lähinnä ”höhö näillä on se yks hassu laini yhessä biisissä”, mutta nyt kolme kertaa bändin festareilla nähneenä voin kertoa, että on tässä konnakoplassa muutakin kuin junnaavaa sludge-räimettä ja edgyä lyriikkaa. Kuulin vasta hiljattain ensimmäistä kertaa termin ”ouluriffi”, ja vaikka en ihan vielä osaa määritellä itse, mitä tuo tarkoittaa, niin tiedän, että Hebosagilissa on sitä. Ja laadukasta onkin. Bändin musiikissa heijastuu hienosti Mana Manan melankolia, ja keikalla unisen lohduttomat biisit vaihtuvat vihaisiin rypistyksiin sopivassa suhteessa. 

Ruusut

Ruusut oli viime vuoden kovin juttu kotimaisella musakentällä, ja nyt heidät oli buukattu perjantain pääesiintyjäksi. Niin kovaa tykittelyä Ruusujen musa oli, ettei Riihen sulake kestänyt subipommia. Kahdessa eri biisissä keikan alussa sulake pätkäisi juuri kun bassoaalto pudotettiin, juuri siinä kohtaa, kun oltiin päästy fiilikseen. Bändi virnuili toisilleen hymyssä suin tästä eteenpäin, kun biiseistä piti jättää olennaisia elementtejä pois, että keikka saataisiin vedettyä loppuun pysähtelemättä. Tulipa sieltä yksi uusi kappalekin, mikä osittain selittää, miksi Ruusuille oli annettu 75 minuutin slotti. Lisää sitä!

Miten hyvää (tarkoitan huonoa) musiikkia leirinnän väki soittikaan! Missä muualla voit kulkea leirintäalueen läpi ja kuulla yhdellä kierroksella Sepi Kumpulaista, Lavista, ”Michael Schumacher songin”, Kikkaa, ja myös ihan vilpittömästi hyvää musiikkia. Tokaisinkin leiriseurueelleni, että missä tahansa muilla festareilla leirinaapurien soittama musiikki vituttaisi varmasti, mutta ei Naamoilla. Mä en mee niille muille festareille. 

Maustetytötkin soittivat lauantaipäivän kahdesta keikastaan toisen Naamoilla. Mutta miksi ihmeessä Navetassa? Sinnehän otetaan sisään vain noin 150 hippiä, ja koko Suomi haippaa tällä hetkellä näitä lakonisia maalaismimmejä. Slottikin oli inhottavasti joskus kolmen jälkeen, eli aurinko tykitteli täysillä. Senhän nyt tietää miten lämmintä siellä Navetassa oli. Nyt kun vuosia kelailee vähän takaisin, niin onhan Navettaan aikaisemminkin ängetty suosittuja artisteja, jotka vetäisi minkä tahansa paikan täyteen. Eksklusiivisuus on oleellinen osa Naamoja! 

Viime vuonna Sideshow-teltassa mentiin naimisiin, eikä tänäkään kesänä rakkauden sinetöimiseltä vältytty. Kosinta on oivallisinta suorittaa siis Naamoilla, kun vastapuoli melko varmasti vastaa myöntävästi kaikesta juhlahumusta hullaantuneena. 

Kuulin ensimmäisen ”Karin” vasta lauantaina päivällä. Sitä sitten hoilattiin Club Old Fartsin neljän tunnin krapulaslotissa tasaisin väliajoin. Alueella kiiri huhua Teuvo Lomanin viimeaikaisista toilailuista, että se olisi vaikuttanut oleellisesti myös Naamojen ilmapiiriin ja suhtautumiseen ”Karia” kohtaan. FREE TEUVO!

Ursus Factory

Enpä olisi uskonut, että Ursus Factory olisi niin pidetty esiintyjä Naamoilla kuin se oli. En ole heidän keikoillaan nähnyt ennen niin isoa moshpittiä! Hipit pogosivat ja lauloivat mukana antaumuksella, minkä johdosta Jussin ja Aleksin odotukset festarista varmasti kuitattiin ja ylitettiin. Yleisö toivoi kaksikolta ”Perse”-nimistä kappaletta, ja sehän siinä hetkessä sitten puristettiin (hehe) ulos.  Ajantajukin taisi siinä rokkaillessa hämärtyä, kun ”viimeinen biisi” soitettiin viisi kertaa. Välillä käytiin ottamassa annos rakkautta yleisön käsien päällä surffaten, ja takaisin kohkaamisen pariin. Keikalla nähtiin myös fiittaajia, ja viimeisenä esitetty ”Kaikki on niin vitun ihan jees” sai tukea festarin yhdeltä päähahmolta Foto Järviseltä. 

Odotin 20-vuotisjuhlavuodelta hieman enemmän juhlallisuuksia ja krumeluureja varsinkin Sideshow’n puolesta, vaikka tokihan lauantaina pidettiin virallinen muisto- ja pönötystilaisuus ennen Ghost Worldin Riihen keikkaa. Tunnelma kuitenkin oli tyypillinen Naamat-kokemus, eli ihmisen oli jälleen hyvä olla pienessä kuplassa yhden viikonlopun ajan. Maailman paras festari se on, ja näin totesivat myös ensikertalaiskaverini. Nähdään jälleen ensi vuoden heinäkuussa!

Kuvat: Nelli Malmivaara

Kommentoi julkaisua