Rockfestarit ennen ja nyt

yleisö2Tällä viikolla somessa räjähti, kun Facebookissa lähti kiertämään statuspäivitys, jossa huokailtiin ensi kesän festareitten esiintyjäkaartin yksipuolisuutta ja joka lopulta päätyi iltapäivälehtien nettisivuillekin. Tämä sai vanhan festariveteraanin miettimään, mitä olivat rockfestarit ennen ja mitä ne ovat nyt. Varoituksena sanottakoon heti alkuun, että tämä muistelo saattaa sisältää turhaa nostalgiointia, ajan kultaamia muistoja.

Suomessa on järjestetty rockfestareita 70-luvulta lähtien. Ruisrock aloitti suomalaisten festareitten historian ja porskuttaa yhä – ehkä kuitenkin hiukan kevyemmällä linjalla kuin aikaisemmin. Aivan tuolta vuosikymmeneltä minullakaan ei festarimuistoja ole, mutta kultaisella 80-luvulla rämmittiin jo mudassa festareilla. Olihan niitä, jo edesmenneitäkin tapahtumia: Ilosaarirock (siellä alkuperäisessä paikassaan Ilosaaressa), Tulivuorirock, Saapasjalkarock, Kuusrock, Puntala-rock – vain muutamia mainitakseni. Kun noita aikoja muistelee, tulee väkisinkin mieleen, miten paljon festareitten luonne on muuttunut. Mutta yksi asia niissä sentään vielä pysyy keskiössä: musiikki.

Nummirock 2014 LiveKun menee festariportista sisälle vuonna 2016, on vastassa kokonainen mahdollisuuksien kylä. Kansalle tarjotaan musiikin lisäksi leipää ja sirkushuveja. Eikä mitä tahansa leipää, vaan lähituotettua erikoislimppua. On telttasaunaa, monipuolista ruoka-ja juomatarjontaa, ties minkä sortin ostosmahdollisuuksia, sohvia anniskelualueella, harrastelijalavaa ja kaikenlaista oheisohjelmaa. Festareille myydään turbohyperekstravip-paketteja, jotka mahdollistavat pääsyn vielä parempien palvelujen äärelle ja ehkäpä jopa posliinivessaan. Eikä niissä mitään pahaa; näin väki saadaan viihtymään paikalla entistä kauemmin ja entistä paremmin. Ja nykypäivän festarivieras osaa myös vaatia lippuun sijoitetuille rahoilleen vastinetta, mutta eivätkö esiintyjät enää riitä täyttämään näitä vaatimuksia?

Mutta mitä olivat festarit ennen? Festariruoka oli pääasiassa karrelle paistettua, kylmettynyttä makkaraa, anniskelualuetta tuskin edes oli – eikä sitä edes tarvittu, koska maamme alkoholilainsäädäntö mahdollisti vielä omien juomien tuomisen festarialueelle. Voi sitä mehukattitonkkien määrää! Muistuupa hyvin mieleen myös Nummirockin kaljateltan ovella vastaan tullut pulloröykkiö, kun omat juomat jätettiin parkkiin siksi aikaa, kun nautittiin kylmä olut teltan uumenissa.  Bändien välissä istuttiin mutaisella hiekkakentällä muovipussin päällä tai ruohomättäällä festarifiiliksistä nauttien. Peseytyminenkin hoitui ehkä sillä, kun tuli vierittyä Provinssissa rinteestä jokeen (kuten kirjoittajalle joskus kävi). Eivätkä sen ajan festarieläimet juuri kummempia fasiliteetteja kaivanneetkaan – tai osanneet vaatia. Rockfestarit olivat Tapahtumia. Niitä odotettiin innolla, niille mentiin nauttimaan musiikista, tutustumaan ihmisiin ja tapaamaan vanhoja tuttavuuksia. Niille mentiin viihtymään, eikä siihen tarvittu kuin resuinen teltta leirintäalueeksi muutetulla pellolla, avoin mieli ja yhteenkuuluvuuden tunne, joka festareilla leijaili ilmassa. Joka toukokuu odotettiin jo innolla festarikesän avausta Provinssia, jossa sitten hytistiin pakkasöisin teltassa (jos sellainen oli sattunut mukaan).

saarihelvetti_nurmikkoMonien festareitten yhteinen nimittäjä oli 80- ja 90-luvuilla pitkälti se yhdyssanan määriteosa. Ne olivat rockfestivaaleja. Tiukempiin genrerajoihin keskittyneet festarit alkoivat yleistyä vasta 90-luvulla, ennen sitä rajatumman musiikkityylin tapahtumia löytyi lähinnä punkin puolelta. 80-luvun loppupuolella saatiin maamme festarikartalle ensimmäiset metalliin keskittyneet festarit. Kukapa unohtaisi vaikkapa Giants of Rockin hornankattilaa Hämeenlinnan Ahvenistolla. Tuolloin syntynyt Nummirock on vielä nykyisinkin melkein instituutio; juhannuksena Nummijärveltä löytyy paljon niitä, joiden mielestä vaihtoehtoista paikkaa juhannuksen vietolle ei yksinkertaisesti ole. Mutta muuten nämä tapahtumat olivat silloin ennen muinoin eri genrejen sulatusuuneja. ”Rock” oli silloin toki jotain muuta kuin tänä päivänä; ja kyllähän silloinkin EppuPopeda Karjalainen-Alangot kiersivät varmasti kaikki kesätapahtumat siinä missä vaikkapa Cheek-Sannit ensi kesänä. Mutta kun joku esiintyjä ei itseään innostanut, siirryttiin leirinuotiolle turisemaan tuttujen kanssa ja nauttimaan siitä yhtenäisyyden fiiliksestä. Ja hei, ettekö muka muista, että Nummirockinkin lavalle kiipesi 90-luvun loppupuolella sellaiset esiintyjät kuin Scooter, Pandora, Kolmas Nainen ja Suurlähettiläät. Aika kaukana metallista, eikö?

Tähän väliin on myönnettävä, että itse kulutan nykyisin lähes pelkästään metallifestareita. En itse asiassa enää edes kaipaa rockfestareille, koska musiikki on minulle joka tapauksessa pääosassa ja olen nykyään musiikillisesti valitettavan rajoittunut. Mutta toisaalta, en myöskään kaipaa satojen ylihinnoiteltujen mahdollisuuksien ruokamaailmaa, stand upia ja burleskia tai kolmen sivun mittaista drinkkilistaa. Mutta on ymmärrettävää, että festarit ovat joutuneet miettimään uusia tapoja tavoittaa yleisöä – bisnestähän ne joka tapauksessa ovat. Yleisö myös osaa olla entistä vaativampaa, koska ulkomaiset festarit on paljon helpommin saavutettavissa kuin parikymmentä vuotta sitten. Ulkomaiden isoilla festareilla on myös totuttu mukavuuksiin. Toisaalta esimerkiksi suhteellisen uusi festaritulokas, rankempaan metalliin keskittyvä Steelfest on saanut parina vuonna alueensa täyteen festaroitsijoita – ja mielestäni pelkästään musiikkitarjonnalla, kuten homman täytyykin mennä.

Niin tai näin, iloinen festarikesä 2016 on pian täällä! Nykyään se alkaa jo toukokuussa ja jatkuu siitä pitkälle elokuuhun. Niihin viikonloppuihin mahtuu monta tapahtumaa joka niemennotkoon tässä festareitten luvatussa maassa. Festarikesään mahtuu varmasti taas monta kommellusta ja kokemusta, jotka varmasti ovat pääasiassa hienoja. Nauttikaamme siis kaikki niistä tapahtumista, joihin kukin päättää mennä. Nauttikaa musiikista, jota itse haluatte kuulla. Toivotaan samalla, että samojen suosittujen artistien kierrättäminen ei koidu festareittemme kohtaloksi ja että jokaiseen tapahtumaan riittää yleisöä. Liian paljon hienoja festareita on huonojen vuosien takia kaatunut – mutta paljon uusia on kentälle myös syntynyt. Joten: Let’s Festival!

Kirjoittanut: Rudi Peltonen (vanha jäärä, joka ei osaa pysyä poissa festareilta)

Kommentoi julkaisua