Rockfestia ei järjestetä enää tänä vuonna – festivaali palaa jälleen vuonna 2021

Rockfest 2019 fanit.

Hallituksen eilen antaman linjauksen mukaisesti myös Rockfest on peruuttanut festivaalin kesältä. Festivaalia ei siirretä myöhemmin vuodelle 2020, vaan se perutaan tältä vuodelta kokonaisuudessaan. Seuraavan kerran festivaalikansa pääsee nauttimaan Rockfestista 11.–13.6. 2021 Tampereella Särkänniemen tapahtumarannassa.

Tämän vuoden festivaalille ostetut liput käyvät sellaisenaan myös vuodelle 2021. Liput voi kuitenkin halutessaan palauttaa, jolloin niistä saa hyvityksen sen lippukaupan kautta, josta liput on ostettu. Ohjelma ensi vuoden festivaaleille tullaan julkistamaan mahdollisimman pian.

”Ymmärrämme tilanteesta koituvan ketutuksen ja pettymyksen, olemme kaikki murtuneita. Vallitsevan tilanteen vuoksi, meidän on keskityttävä kuitenkin tärkeimpään eli kansakuntamme terveyteen. Puhalletaan nyt yhteen hiileen. Ylitetään tämä kriisi yhdessä ja rokkisydäntemme pohjasta, emme malta odottaa, kun viimein pääsemme kertomaan teille iloisia uutisia 2021 Rockfestistä. Juhlimme takuulla kahden vuoden edestä massiivisesti!”, festivaali kommentoi.

Tänä vuonna festivaaleilla piti esiintyä esimerkiksi Iron Maidenin, Nightwishin, SabatoninAmaranthen, Amorphiksen, Battle BeastinSonata Arctican sekä Michael Monroen. 

Kommentoi julkaisua