Rockfestin artistit esittelyssä: Temple Balls

Kirjoittanut Olli Vesanen - 5.5.2019

Kaaoszine toteuttaa viimevuotiseen tapaan yhteistyössä Rockfestin kanssa artikkelisarjan, jossa esitellään vielä suurelle yleisölle tuntemattomia, mutta kovassa nosteessa olevia yhtyeitä festivaalin esiintyjäkaartista. Artikkelisarjan seitsemännessä osassa esittelyvuorossa on kotimainen Temple Balls.

Mistä ja milloin yhtye sai alkunsa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

TB: Vuonna 2009 yläasteen käytävillä hiihteli muitakin karvapäitä kitaralaukut kädessä, tuttujen bändien paidoissa. Luonnollisesti tultiin heti hyvin juttuun, ja alettiin ensin soittaa muutamia covereita noilta yhtyeiltä. Nimi tongittiin Andy McCoyn elämäkerrasta ja omia biisejä alettiin väsätä.

Soitettiin kaikki myös noihin aikoihin samassa sinfoniaorkesterissa, mikä ei kuitenkaan ollut se suurin intohimo, joten oli luontevaa alkaa soittaa rokkia. Muutaman jäsenvaihdoksen jälkeen oikea kokoonpano vakiintui ja edelleen tykitellään menemään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mitkä ovat olleet huippuhetkiä tähänastisella urallanne?

TB: Urallemme on mahtunut paljon kaikenlaista hienoa. Jos tästä nyt muutaman nimeäisi, niin ensimmäisenä mieleen tulee debyyttialbumimme äänitykset Thaimaassa Karma Sound Studiolla. Debyyttialbumi on kuitenkin sellainen virstanpylväs, joka ikään kuin potkaisee homman uudella tavalla vauhtiin.

Myös Japanin-reissu ja fanit siellä ovat jääneet mieleen erityisen hienolla tavalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Queenin lämmittelykeikka Helsingin Kaisaniemessä, sekä Deep Purplen ja Uriah Heepin lämmittelykeikka Oulussa olivat uskomattoman siistejä. Oli älyttömän hienoa jakaa lava omien sankareiden kanssa. Listaa voisi jatkaa vielä, mutta nimettäköön nyt nämä huippuhetkiksi.

Mitkä yhtyeet ovat toimineet suurimpina musiikillisina esikuvinanne?
TB: Kaikille bändin jäsenille yhteisiä vaikutteita ovat varmasti hard rockin ja heavy metalin jättiläiset. Kaikki meistä ovat opetelleet soittamaan juuri noiden yhtyeiden tahdissa, joten olisi kohtuutonta väittää, etteivät vaikutteet kuulu musiikissamme. Emme kuitenkaan yritä olla noiden yhtyeiden mukaelmia, vaan pyrimme tuomaan oman sointimme mukaan.

Rockfestillä yleisössänne tulee olemaan varmasti myös sellaisia katsojia, joille musiikkinne on täysin vierasta. Mistä levystä tai kappaleesta yhtyeeseen tutustuminen kannattaisi aloittaa?
TB: Meiltä on tullut juuri uusi levy nimeltään ”Untamed”, siinä riittää paljon haltuun otettavaa. Voisi nostaa myös ensimmäiseltä levyltä biisin ”Hell and feelin’ fine”. Jos et pidä materiaalista, valehtelet pitäväsi rock-musiikista.

Löytyykö tämänkertaisesta esiintyjäkaartista paljon sellaisia kollegoita, joiden keikat aiotte käydä tarkastamassa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

TB: KISS, Def Leppard ja Lordi on kyllä pakko käydä katsastamassa. Jos nyt vähän palataan tuohon aikaisempaan kysymykseen, niin muun muassa juurikin edellä mainitut yhtyeet ovat toimineet vaikuttajina meille. On mahtavaa päästä näkemään nuo bändit livenä.

Jos saisitte valita Rockfestin esiintyjäkaartista yhden yhtyeen jonka kanssa lähteä kiertueelle, kuka se olisi ja miksi?
TB: Kyllähän se ehdottomasti olisi KISS, siitä on pikkupojasta asti nähty unta, että niiden kanssa joskus rundille pääsisi. Jos KISS ei meitä ota, niin Def Leppardin kanssa sitten lähdetään.

Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia festarikokemuksianne bändinä, joko hyvässä tai pahassa?
TB:
South Park -festareilla oltiin päälavan takana odottamassa keikan alkamista, ja Jiri lämmitteli sormiaan tiluttelemalla täysiä. Muut alkoivat ihmetellä, että kuka tuolla veivaa kauheaa tilua. Jirillä oli jo langattomasta mute pois päältä, ja näin ollen tilutus oli tullut täyttä luukutusta yleisölle. Eipä siinä, kyllä maailmaan tilutusta mahtuu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuinka festariveto eroaa esiintyjän näkökulmasta ns. tavalliseen baari/klubikeikkaan? Onko eroa esimerkiksi järjestelyissä, valmistautumisessa tai keikkafiiliksessä?
TB: Festareilla on helpompi tavoittaa myös uusia kuulijoita, kun taas klubikeikoilla ihmiset ovat ostaneet lipun vain nähdäkseen meidän keikkamme. Meillä on aina ollut se linja, että tarjotaan yleisölle paras mahdollinen show, oli se sitten baarin nurkassa tai festareilla. Festareilla lava mahdollistaa kuitenkin kaikenlaisen akrobatian kokonsa puolesta. Festareille on myös mukava jäädä hengailemaan, usein muiden esiintyjien ja yleisön joukossa on paljon tuttua porukkaa jota käydä jututtamassa ja juomassa vaikka viinaa.

https://www.facebook.com/templeballsrocks/

The Rockfest Hyvinkään lentokentällä 7.–9. kesäkuuta. Liput täältä.

Luetuimmat

Uusimmat