Rockfestin voittoisa paluu Hyvinkäälle 2.-4.6.2022, osa 3/3

Rockfest vuosimallia 2022 huipentui niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin tapahtuman päätöspäivänä, jolloin festivaalin kolmelle lavalle nousivat selkeästi koko viikonlopun mielenkiintoisimmat artistit. Tietenkin on makuasia, mitä kukin mielenkiintoisena pitää, mutta jos jollain festareilla voi saman päivän aikana todistaa Candlemassin alkuperäisellä laulajallaan, Behemoth-pääpirun kantri-sivuprojektin Me and That Man, Iron Maidenin Legacy of the Beast-setin sekä Amorphiksen ensimmäisen ”Halo”-albumisyklin keikan Suomessa, niin voidaan jo objektiivisesti puhua ainutlaatuisen hienosta kattauksesta. Lauantaina festariyleisöä hellivät myös viikonlopun ensimmäiset auringonottokelit, vaikka alkuiltapäivästä pari sadekuuroa huuhtoikin yli Hyvinkään lentokentän.

Ennen päälavalla aloittanutta Kvelertakia oli hyvin aikaa tutustua festareiden oheisohjelmaan, joka aiempina päivinä oli myöhäisten saapumisten ja bändien pyyristelyn lomassa jäänyt itseltäni väliin. Motocross-miesten suhaillessa ympäriinsä pallonmuotoisen häkin sisäseiniä syke nousi sen verran mukavasti, ettei Kvelertakia aivan kylmänä tarvinnut mennä katsomaan. Kvelertakin kohdalle osui epäkiitollinen osa aloittaa klo. 14.30 päivän ensimmäisenä esiintyjänä festarien suurimmalla lavalla, mistä tuloksena oli auttamatta yleisökato. Täysin lohduton tilanne ei kuitenkaan ollut, sillä populaa lompsi paikalle jatkuvalla syötöllä Kvelertakin murjoessa menemään omintakeistaan hardcore punk-rymistelyä. Osa valmiiksi viritetyistä Iron Maiden-taustoista kuitenkin seisoi jo kaikkien nähtävillä, mikä irrotti hetkestä ja muistutti, mitä keikkaa valtaosa yleisöstä oli oikeasti tulossa katsomaan. Jonkinlaisesta motivaation ja tsempin puutteesta kertoo sekin, että bändi lopetti settinsä reilusti etuajassa.

Rockfestin päätöspäivänä koitti itselleni vihdoin otollinen hetki piipahtaa black stageksi ristityllä kolmoslavalla. Syynä tähän oli tietysti Sakara Recordsin nouseva tähti Stoned Statues, jonka ympärillä on raskaan musiikin piireissä vellonut ihan kiitettävä hype viime kuukausina. Stoned Statuesin näyttämönä toiminut black stage oli katsomoa myöten teltalla katettu, mikä takasi hienon valoshow’n ulkona porottavasta päivänpaisteesta huolimatta. Tunnin soittoaikaansa Stoned Statues ehti soittaa koko debyyttilevynsä parilla uudellakin kappaleella höystettynä, ja bändi jätti itsestään oikein kehityskelpoisen mielikuvan. Musiikilliset taustavaikutteet kuuluvat Stoned Statuesin kappaleissa vielä selvästi, ja ujohkot yleisön psyykkaamiset kertovat vielä kokemuksen ja itseluottamuksen puutteesta, mutta hyvin yleisö otti yhtyeen vastaan ja teltta säilyi mukavan kansoitettuna koko keikan ajan.

Seuraavaksi päälavalla yleisöä hauskuutti ruotsalainen The Hives. ’Hauskuutti’ on nimenomaan tässä se oikea ilmaisu, sen verran suupaltilla tuulella oli orkesterin keulamies Per Almqvist. The Hives ei ollut itselleni millään tasolla entuudestaan tuttu tapaus, joten en osaa verrata Rockfestin kokemusta mihinkään aiempaan, mutta Hyvinkäällä Almqvistin arsenaaliin yleisön lämmittämiseksi kuului jatkuva huulenheitto niin englanniksi, suomeksi kuin ruotsiksikin, sekä kummallisesti jo toinen kyykkyhyppely festarien aikana. Sketsien välissä The Hives soitti ilmeisesti ”autotallirockiksi” luonnehdittavia renkutuksiaan, jotka ovat sen verran kaukana omasta musiikkimaustani, ettei niiden onnistumisen arviointi liene järin mielekästä. Omalla kohdalla keikan tärkeimmäksi jännitysmomentiksi muodostuikin, millä kielellä seuraavat Almqvistin suusta pulppuavat repliikit tulisivat. Vilpittömästi kuitenkin toivon, että fanit saivat keikasta irti paljon ja enemmänkin.

Me and That Manin kaltaisen kuriositeetin järjestäminen Rockfestin ohjelmistoon osoittaa sen taustajoukoilta harvinaisen hyvää makua. Kyseessähän on Behemothista tutun Adam ”Nergal” Darskin blues-henkinen sivuprojekti, joka julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2017. Sittemmin diskografiaa on karttunut vielä kahden täyspitkän verran, joten aika on vihdoin kypsä yhtyeen ensimmäiselle festarikiertueelle halki Euroopan. Bändiltä peruuntui muutama kevään keikka kokoonpanoon kuuluvan ukrainalaisen Sasha Boolen jäätyä taistelemaan maansa puolesta. Valitettavasti tilanne ei ole kesään mennessä muuttunut, joten festarikiertueelle Me and That Man lähti korvaavan soittajan voimin. Ja hyvä että lähti, sillä bändin synkähkö blues-rock oli oivallinen tunnelmapala aurinkoisessa Rockfest-iltapäivässä. Tunnin mittaisella keikalla yleisövirta oli enimmäkseen poispäin lavan edustalta ja suurimmat hurraa-huudot taisi kerätä Vladimir Putinille lähetetyt kitkerät terveiset, mutta ainakin itse arvostin suuresti harvinaista mahdollisuutta nähdä tämäkin puoli Behemothin keulilta tutusta ärjyjästä. Nergalhan palaa Suomeen juurikin Behemothin kanssa ensi marraskuussa, jolloin mukana ovat myös Arch Enemy ja Carcass.

Rockfestin kulttuuritekojen sarja jatkui Soundi-stagella, kun länsinaapurista ponnistava Candlemass saapui Suomeen ensimmäistä kertaa sitten elokuun 2015. Vuosien 2012 ja 2019 välillä bändi piti julkaisutaukoa biisinkirjoittaja-basisti Leif Edlingin keskittyessä Avatarium-yhtyeeseensä, mutta sittemmin on taas alkanut tapahtua. Vuonna 2019 ilmestynyt ”The Door to Doom” oli oikein mallikas paluu ruotuun näiltä pitkän linjan doom-veteraaneilta, joskaan Rockfestin keikalla ei tuolta levyltä ainuttakaan kappaletta kuultu. Sen sijaan yhdeksänbiisinen setti koostui parhaan nostalgian ja fanipalvelun hengessä täysin kolmen ensimmäisen albumin materiaalista.

Keikkatilanteessa yhtyeen näkyvimmät hahmot olivat arvokkaasti harmaantuneet Leif Edling ja Johan Längqvist, joista ensiksimainittu hoiti bassotaiteilun ohella myös enimmät välispiikkaukset. Kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen bändiin palannut Längqvist poistui monesti takavasemmalle instrumentaaliosuuksien aikana, antaen bändille tilaa loistaa. Längqvist keräsi yleisöltä irtopisteitä mainitsemalla viettäneensä nuorempana aikaa Suomessa, tarkemmin sanottuna Varkaudessa ja Rovaniemellä. Edlingin ja Längqvistin ohella erityisen suureen rooliin nousi liidikitaristi Lars Johansson, jonka maalailevat soolot toivat musiikkiin ilmavuutta raskaiden riffivyörytysten lomassa. Candlemass oli itselleni melkeinpä viikonlopun odotetuin vieras, ja Rockfestille sietää olla kiitollinen harvakseltaan härmässä keikkailevan orkesterin järjestämisestä tänne.

Candlemassin keikalta moni poistui hyvissä ajoin ennakkoon hyvin selvästä syystä. Välittömästi ruotsalaisten jälkeen päälavalla nimittäin esiintyi Iron Maiden-nimellä kulkeva brittiläisporukka, jonka parituntiseen spektaakkeliin huipentui koko kolmipäiväinen bakkanaali. Viime tingassa päälavan alueelle saapuneiden oli turha toivoa pääsyä lähietäisyydelle Iron Maidenia todistamaan, ja itsekin tyydyin seuraamaan keikkaa melko etäältä. Olinhan kuitenkin nähnyt Iron Maidenin Legacy of the Beast-kiertueella Hartwall Arenalla nelisen vuotta sitten, joten hyvissä mielin soin paraatipaikat itseäni innokkaammille. Ei sillä, etteikö Iron Maidenin show olisi ollut innostumisen arvoinen kokeneemmallekin kehäketulle, ja odotus ennen keikkaa oli yleisömeren perälläkin kihelmöivä. Iron Maiden kiusoitteli yleisöä soittamalla ensin putkeen kolme kappaletta tuoreimmalta ”Senjutsu”-albumiltaan, jotka eivät kuunneltavuudestaan huolimatta olleet aivan sitä, mitä yleisö oli tullut keikalta hakemaan. ”Senjutsu”-biisikolmikon aikana lavasteet olivat asiaankuuluvasti hyvin japanilaishenkisiä, ja maskotti Eddie esittäytyi yleisölle samuraita mukaillen puettuna.

Seuraavaksi lavasteet vaihtuivat ja pedon perintöön pureuduttiin vuotta 1983 edustaneella ”Revelationsilla”. Iron Maidenin parisen tuntia kestäneellä keikalla kävi selväksi, miksi osan lavasteista täytyi olla paikallaan päivän alusta alkaen. Yhtye tarjosi tuhansille Rockfestin silmäpareille näytelmän, jollaista ei koottaisi saatikka purettaisi hetkessä. Lavasteet ja propit vaihtuivat kappaleiden ja yhtyeen aikakausien mukaan, kirkollisista lasimaalauksista jättimäiseen Ikarokseen ja taistelulentokoneeseen. ”The Trooper”-kappaleessa laulaja Bruce Dickinson puolestaan säväytti liehuttamalla Suomen lippua Union Jackin lisäksi. Välillä lavalla sattui ja tapahtui niin paljon, että kaiken krumeluurin taltioituminen verkkokalvoille ja tajuntaan oli lähes mahdotonta. Moni luuli setin huipentuneen jo toisena encorena kuultuun ”Aces High”-klassikkoon, vaan vielä mitä; yleisö sai itse vastata keikan viimeisestä loppusilauksesta laulamalla hyvää syntymäpäivää seuraavana päivänä kunnioitettavat 70 vuotta täyttäneelle rumpali Nicko McBrainille. Niin Iron Maiden kuin kannattajansa poistuivat paikalta kasvoillaan sellainen hymy, että kaksi vuotta odotettu ja kahteen kertaan siirretty keikka oli lunastanut odotuksensa.

Päivä ja viikonloppu olivat olleet pitkiä, mutta tieto siitä että seuraavaksi saisi todistaa Amorphiksen ensimmäisen keikan Suomessa helmikuussa julkaistun ”Halo”-albumin tiimoilta antoi voimaa jäädä festarialueelle vielä Iron Maidenin jälkeen. Kärsivällisyys palkittiin, sillä Amorphis esitteli Rockfestin yleisölle uusien biisien lisäksi Nightwishin suureellisuutta hipovan esityksen taustascreeneineen päivineen. Kolmentoista biisin setissä korostuivat erityisesti upea ”Into Hiding” ja uuden levyn kärkikastiin kuuluva ”Seven Roads Come Together”. Kesäisenä yllätyksenä Amorphis soitti edellisen kerran vuonna 2019 livenä kuullun ”Amongst Starsin”, joskin tällä kertaa ilman Anneke van Giersbergeniä. Valitettavasti yhtyeen ratkaisu antaa taustanauhan laulaa kertosäkeessä Giersbergenin sijaan latisti tunnelman melkoisesti kappaleen tärkeimmissä kohdissa, ja Tomi Joutsenen olisikin ollut hyvä laulaa kyseiset kohdat itse livenä. Muutoin keikka oli kaikin puolin onnistunut, ja Joutsenen vuolaisiin hehkutuksiin keikkojen ja festareiden paluusta oli helppo yhtyä. Keikka huipentui ”House of Sleepiin”, jonka vuodesta toiseen yhteislauluun yllyttävä vaikutus yleisöön ei tunnu haalistuvan. Bändin poistuessa lavalta outrona kuultiin nauhalta tällä kertaa Eläkeläisten sijaan ”Halon” päätöskappale ”My Name is Night”.

Candlemass, Iron Maiden ja Amorphis olivat todella väkevä päätöskolmikko voittoisan paluun tehneelle Rockfestille. Onnistuneen toteutuksen ohella tapahtuma oli voittoisa siinäkin mielessä, että festariliput, merchandise, ruoka sekä juoma tekivät ennätyksellisen hyvin kauppansa tapahtumassa sekä laajemminkin Hyvinkäällä. Suotuisa momentum jatkui festivaalien jälkeenkin, sillä ensimmäinen erä early bird-lippuja ensi vuoden tapahtumaan myytiin loppuun muutamassa minuutissa. Kaupallisesti onnistunut tapahtuma ja ensivuotiseen hyvin käynnistynyt ennakkomyynti satavat lopulta myös kävijöiden laariin, sillä näiden onnistumisten myötä taustajoukoilla riittänee luottamusta ja pelimerkkejä jatkaa festareiden järjestämistä yhtä mielenkiintoisilla esiintyjillä myös jatkossa. Kiitokset siis jälleen kerran Rockfestille, artisteille ja kävijöille huikeasta viikonlopusta. Ensi kertaan!

Teksti: Ossi Kumpula

Kuvat: Sami Hinkkanen