Rockia tinkimättömällä asenteella aivan kuten ennenkin – arviossa Danko Jonesin ”Electric Sounds”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 4.9.2023

Kanadan rock-ylpeys, Danko Jones, julkaisee syyskuun puolessa välissä yhdennentoista studioalbuminsa. Luvassa on jälleen tyylille uskollisesti suoraviivaista rockia tarttuvine kertosäkeistöineen. Mukana on myös muutama vieraileva vokalisti.

Vuodesta 1996 rockin saralla paahtanut Danko Jones ei osoita hiipumisen merkkejä. Sain todistaa sen, kun näin Danko Jonesin esiintymässä heinäkuussa Laukaassa. Vokalisti-kitaristi Danko Jonesin, basisti John ”JC” Calabresen ja rumpali Rich Knoxin muodostama voimatrio on soittanut yhdessä jo kymmenen vuotta ja loihtinut toinen toisensa perään purevia albumeja. Omiin suosikkeihini lukeutuvat uudemmasta tuotannosta ärhäkkyyttä ja hempeyttä yhdistelevät ”Wild Cat” ja ”A Rock Supreme”.

Jones toteaa ”Electric Soundsin” albumitiedotteessa, että uusi pitkäsoitto on sulavaa jatkumoa bändin aiemmalle tuotannolle, enkä voi olla hänen kanssaan eri mieltä. Tulevalla pitkäsoitolla kuullaan tuttua riehakkuutta ja jopa uhmakkuutta, joista jälkimmäisintä löytyy erityisesti Danko Jonesin varhaisesta tuotannosta. Varhaisvuosien suoraviivaiseen punk rockiin ei ole kuitenkaan palattu, vaan ”Electric Sounds” jatkaa yhtyeen nykyisen soundin linjalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuten jokainen Danko Jonesin albumi polkaistaan myös ”Electric Sounds” reippaasti käyntiin. Itsevarmuus kajahtaa ilmoille ”Guess Who’s Back” -kappaleen myötä, jonka perään soitetaan melankolinen ”Good Time”. Kolmantena kehiin tuleva nimikkokappale on itsessään groovaava, mutta se ei aivan lunasta odotuksia. Onneksi perään kajahtavat ”Get High?” ja ”Stiff Competition” nostavat jälleen tunnelmaa. Kappaleissa on oma humoristinen twistinsä, ja jälkimmäisessä on tuttua naisen palvontaa. Oman lisäarvonsa ”Get High?” -kappaleelle tuo vierailevan vokalistin Damian Abrahamin (Fucked Up) rääkyvät lauluosuudet. Abrahamin lisäksi pitkäsoitolla kuullaan myös Tyler Stewartia (Barenaked Ladies). Stewartin osuudet ovat isommassa roolissa kuin Abrahamin, ja ne muodostavat Jonesin kanssa hyvin keskustelevan tunnelman ”She’ My Babe” -kappaleella.

Naista ylistävän ”She’s My Baben” jälkeen ei albumilla kuulla enää muita kuin Jonesia, joka hoitaa lauluosuudet tuttuun tapaan maaliinsa. ”Eye For An Eyen” lauluosuuksissa Jones pääsee todella vauhtiin. Kappale edustaa nopeatempoista osastoa ja kallistuu edeltäjänsä tapaan harmillisen itseään toistavaksi. Sen sijaan ”I Like It” ja ”Let’s Make Out” tuovat pitkäsoitolle jälleen sähköisesti latautuneen ilmapiirin, kun Jones laulaa kiusoittelevasti ja menee jälkimmäisellä kappaleella suoraan asiaan. Tässä kohtaa albumia flirttailu riittää ja ilmoille kajautetaan vielä kaksi kovaa paukkua: ”What Goes Around” ja ”Shake Your City”. Teokset puristavat irti vielä viimeiset mehut. Kappaleista jälkimmäinen on samalla ylistys kiertue-elämälle.

Jones totesi albumitiedotteessa, ettei pitkäsoitolta kannata odottaa yllätyksiä, millä hän viittasi tietysti siihen, ettei kuulijoita yllätetä radikaaleilla muutoksilla vaan tiedossa on jälleen suoraviivaista rockia. Siitä on helppo olla samaa mieltä. ”Electric Sounds” -albumilla on paljon tuttua, ja paikoittain on myös löydettävissä kaikuja muusikon aiemmasta tuotannosta. Se ei ole tietenkään ihme, kun kyseessä on 11. pitkäsoitto. Nuo vivahteet eivät myöskään ole häiritseviä, sillä ne ovat hyvin satunnaisia hetkiä riffien muodoissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kokonaisuutena ”Electric Sounds” on tasokas ja vakuuttava kuten edeltäjänsä. Abrahamin ja Stewartin vierailut tuovat albumiin omat lisänsä, mutta pitkäsoiton vetovoima rakentuu voimakolmikon vahvan yhteistyön ympärille. Albumilta löytyy monenlaisia sävyjä kuten humoristisuutta, flirttailevuutta, äkäisyyttä ja melankolisuutta. Erityisesti mieleen jäävät humoristisuus ja melankolisuus. Danko Jones on luonut jälleen albumin, joka kestää kerrasta toiseen soittimessa.

Kappalelista:

1. Guess Who’s Back 
2. Good Time 
3. Electric Sounds 
4. Get High? 
5. Stiff Competition 
6. She’s My Baby 
7. Eye for an Eye 
8. I Like It 
9. Let’s Make Out 
10. What Goes Around 
11. Shake Your City

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/dankojones

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen