Rockin’ Bastioni 2017: Toto on parasta, mitä musiikilla on tarjota nykypäivänä
28.7.2017 Haminan Bastionin valtasi Rockin’ Bastioni -tapahtuma, jonka pääesiintyjänä nähtiin yksi maailman parhaista rock-yhtyeistä, eli Toto. Ennen Totoa esiintyivät suomalaisen bluesin superkokoonpano SF Blues ja Hector & His Power Band, jotka molemmat soittivat tunnin mittaisen keikan. Sää oli suosiollinen, ja järjestelytkin toimivat melko hyvin – mitä nyt kahvia jonotti välillä varmaan sadan metrin jono, mutta sen suurempaa ongelmaa ei osunut silmiini. Paninikojusta saa aina minun kirjoissani suuren plussan, ja jopa bändipaidat olivat inhimillisen hintaisia, mikä on nykyisin harvinaisempaa kuin järjen käyttö sosiaalisessa mediassa.
Illan avasi viiden vuoden keikkatauolta aktivoitunut suomibluesin kovimmista nimistä koostuva SF Blues. Yhtyeen kärkikolmikon muodostavat kitaristi-laulajat Heikki Silvennoinen, Dave Lindholm ja Pepe Ahlqvist, jotka kaikki olivat mukana myös alkuperäiskokoonpanossa. Hetihän sen kuuli, että asialla on kovan luokan kavereita. Aito blues soi rokkaavalla groovella, ja varsinkin kitarasoolot kuulostivat uskomattoman hyviltä vaikka vaikuttivatkin irtoavan melko vaivattomasti. Tunnin setti itselleen täysin tuntemattomia kappaleita saattaisi kyllästyttää, mutta SF Bluesin soittoa olisi jaksanut hyvin kuunnella paljon pitempäänkin. Tämä yhtye on niin lähellä bluesin perusasioita ja aitoa blues-tunnelmaa, että soitosta nauttii varmasti jokainen, jonka sisimmässä sykkii blues edes vähän.
Pienen tauon jälkeen esiintyi Hector & His Power Band. Hector tai hänen lukuisat hittinsä tuskin tarvitsevat kovin syvällistä esittelyä, sillä monelle vuosikymmenelle yltävä ura ja sen hedelmät ovat lunastaneet hänelle aseman yhtenä Suomen musiikkihistorian tärkeimmistä artisteista. Viime aikojen keikoilla tuota 50-vuotista uraa onkin käyty läpi kattavasti alkuhämäristä tälle vuosituhannelle saakka artistin itsensäkin täytettyä jo 70 vuotta.
Power Band on jopa 10-henkinen kokoonpano, joka sukelsi kappaleiden syvimpään ytimeen ja olemukseen monipuolisen instrumenttivalikoiman voimin. Jokaisen kappaleen yksilöllinen tunnelma kaivettiin esiin ja nostettiin pinnalle pienimpiä nyansseja myöten. Tuskin on sattumaa, että juuri nämä ihmiset ovat päätyneet tähän yhtyeeseen, sillä heistä jokainen osoitti olevansa erittäin taitava käsittelemään omia soittimiaan. Musiikki sai lisäpiristettä virtuoosimaisista soolo-osuuksista ja eloisasta jamittelusta, joka kohosi parhaimmillaan progehtavaan psykedeliaan. Aika harvan suuren yleisön suosikin keikoilla tarjotaan tällaista, mikä tekee siitä vielä ainutlaatuisempaa.
Kaiken instrumentaalisen taituruuden keskellä kaikui Hectorin ääni yhtä vahvana ja komeana kuin aina. On jo mysteeri, miten hän laulaa edelleen niin hyvin. Ehkä hän suorittaa ennen esiintymistä jonkinlaisen uhrausrituaalin paholaisen nimissä tai juo litroittain vihreää teetä. Oli miten oli, voittajia olivat kaikki yleisön puolella olleet. Yleisössä vallinneesta autuaasta ja kunnioittavasta tunnelmasta ja hyvästä meiningistä päätellen Hectorin ja yhtyeen esitys osui ja upposi.
Loppuillaksi oli vuorossa tukku ikivihreitä klassikoita, joiden loisto ei ole himmennyt vuosien saatossa monien vähäpätöisempien asioiden unohtuessa. Kaikkein tarttuvimpia kertosäkeitä, korvia rakastelevaa melodiaa, instrumentaalista magiaa. Ajan kuluessa tunnelma tiivistyi yleisössä, ja ihmiset saapuivat lavan edustalle hyvissä ajoin odottamaan tapahtuman huipennusta. Auringon pikkuhiljaa laskiessa valovoimaa saataisiin aivan pian joukosta maailman taitavimpia muusikoita ja esiintyjiä.
Mainos päättyy
Koko Bastionin alueen peitti jo suuri ihmismeri, kun Toto saapui lavalle jopa hieman etuajassa aloittaen keikan ”Only the Children” -kappaleella, jota seurasi toinen toistaan hienompia sävellyksiä vanhoista klassikoista aina parin vuoden takaiseen ”Toto XIV” -levyyn saakka. Totohan on levyllä edelleen aivan yhtä elinvoimainen ja nerokas yhtye kuin debyytilläänkin. En ole tietenkään debyytin aikoihin ollut katsomassa Totoa livenä, mutta en usko, että on mitenkään inhimillisesti mahdollista soittaa paljon parempia keikkoja kuin Toto vielä nykyäänkin soittaa. En mitenkään uskaltaisi edes pyytää parempaa musiikillista suorittamista ja yhteishenkeä kuin mitä Haminassa todistettiin. Totoa ei ole rakennettu yhden henkilön ympärille, vaan keskeisiä tekijöitä ja jäseniä on useita. Kyseessä on ennemminkin maailmanluokan soittajien ja säveltäjien muodostama yhteisö, jossa jokaisen henkilökohtaisen edun tavoittelu väistyy yhteisen musiikillisen innovaation tieltä. Sen tuloksena on ollut levytyshistoria, josta en ole ainakaan vielä löytänyt hutilaukauksia. Mitä enemmän olen tutustunut siihen, sitä enemmän olen alkanut uskoa, ettei Totolla ole yhtäkään huonoa kappaletta. Toton musiikki saattaa ensikuulemalta vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa jokaisessa kappaleessa on valtavasti asioita, jotka yhdessä luovat ainutlaatuisen tunnelman, joka vangitsee ja sulkee sisäänsä eikä päästä irti. Sitä ei ole mahdollista kuunnella muuten kuin elämällä ja hengittämällä sitä koko olemuksellaan.
Tämä raportti on mennyt jo aikaa sitten haltioituneen fanipojan hehkutukseksi, joten jatketaan samalla linjalla, kun paskat on jo housuissa. Heti keikan alkaessa ja ihan viimeistään ensimmäisen kappaleen ensimmäisen kertosäkeen alkaessa valtava euforian tunne räjähti lavalta ja pyyhkäisi rajusti ylitse. Siinä jäi vain epäuskoisena tapittamaan enkelikuoron lailla soivaa yhtyettä ja musiikkiin täydellisesti sopivaa valoshow’ta, vaikka näin Toton viimeksi vain reilu vuosi sitten Helsingin Jäähallissa. Tällä kertaa päävokalisti Joseph Williamskin oli mukana keikalla, enkä oikein vieläkään ole päässyt yli siitä, kuinka hän laulaa livenä kaikki kappaleet vielä paremmin kuin levyllä. Myös muiden laulajien alunperin laulamat kappaleet sujuivat aivan kuin jotkin yliluonnolliset voimat olisivat ne hänen laulettavikseen luoneet. Tuolla äänellä ja taidolla käyttää sitä voisi vaikka siirtää planeettoja.
Jokainen soitettu kappale koukutti omalla yksilöllisellä tavallaan, mutta silti kaikki oli ehtaa Totoa. Hyvä tunnelma ja autuus valtasivat koko alueen, eikä tunne lauhtunut milloinkaan. Toto on varmasti maailman hyväntuulisin bändi, ja sen musiikki saisi iloiseksi pahimmankin mörrimöykyn. Tunnelma välittyy jo levyltäkin kuunnellessa, mutta tällaiseen spektaakkeliin osallistuessa alkaa melkein jopa uskoa ihmisten hyvyyteen ja suhtautua optimistisesti maailman tulevaisuuteen. Jos joku saa sellaisen olon edes hetkeksi, se on varma merkki siitä, että kyseessä on jotakin todella erityistä.
Totossa on hienoa myös sen jäsenten vaatimattomuus, nöyryys ja lähes täydellinen egon puute. Kukaan ei tehnyt itsestään numeroa turhan takia eikä varastanut valokeilaa. Kaikki tehtiin täysin musiikin ehdoilla, ja soittajat tekivät kaikkensa, että se kuulostaisi juuri sillä hetkellä paremmalta kuin koskaan. Ulkomusiikilliset turhuudet jätettiin minimiin, eikä niillä olisi täällä ollutkaan sijaa. Jopa encore-huudatukset jätettiin tietoisesti väliin.
Mainos päättyy
Toto tuli ja lumosi jälleen kerran. Jos olen jostain iloinen niin siitä, että satun olemaan olemassa juuri samaan aikaan kuin Toto, vaikkei sen uraa ehkä olekaan enää kovin montaa vuotta jäljellä. Sitä ei kuitenkaan huomaa yhtään mistään, kun live-esitys alkaa. Olen vakaasti alkanut uskoa Toton olevan parasta, mitä musiikilla on nykypäivänä tarjota.
Settilista:
1. Only the Children
2. Hold the Line
3. Afraid of Love
4. Lovers in the Night
5. Pamela
6. I’ll Be Over You
7. Chinatown
8. Great Expectations
9. Red House (The Jimi Hendrix Experience -cover)
10. Stop Loving You
11. 99
12. The Muse
13. Home of the Brave
14. Rosanna
15. I’ll Supply the Love
16. Africa
Kuvat: Marko Valve
