Rockin’ Legends: Nazareth & Uriah Heep @ Seinäjoki Areena, 18.4.2015

Uriah Heep ja Nazareth rantautuivat Seinäjoelle Rockin’ Legends -kiertueellaan aurinkoisena lauantai-iltana. Kuten arvata saattoikin, innokkaimpia ovilla odottelijoita oli vain kourallinen, ja porukan keski-ikä lähenteli neljääkymmentä vuotta. Puoli kahdeksalta ovien avauduttua lavan edessä oli vain muutama ihminen minut mukaan lukien, ja suurin osa tässä vaiheessa paikalle saapuneista virittäytyi tunnelmaan anniskelualueen puolella. Se ei todellakaan jäänyt huomaamatta, sillä seitsemän vuoden aikana koetuista kymmenistä keikoista huolimatta en ole nähnyt koskaan, missään, näin älytöntä määrää humalaisia idiootteja.

Illan juontajaksi hehkutettiin ennen tapahtumaa ketäpä muutakaan kuin koko kansan äijää, Radio Rock -juontaja Jone Nikulaa, mutta jostain syystä miestä ei paikan päällä näkynyt. Juontaja kyllä löytyi, mutta hänenkin ulosantinsa oli todella onnetonta eikä yleisö lämmennyt yhtään ”Mikä täällä on meininki?!” -kliseille. Kello tuli yhdeksän ja ensimmäisenä lavalle sai nousta kunnioitettavat 47 vuotta uraa tehnyt Nazareth, joka on ollut viime aikoina kovasti julkisuudessa laulajasotkuihinsa liittyen. Hetki sitten bändillä ei vielä ollut vokalistia ollenkaan ja helmikuussa orkesteriin liittynyt Carl Sentance vetikin debyyttikeikkansa bändin kanssa edeltävänä iltana Hämeenlinnassa.

Bändin intron jälkeen kenellekään tuskin jäi epäselväksi mistä pojat ovat kotoisin, sillä PA-laitteistosta kajahti soimaan puuduttavan pitkä, todella, todella säkkipillipainotteinen nauha. Tässä vaiheessa täytyy myöntää, että minulla on suuri aukko sivistyksessä, sillä en ole eläessäni kuuntelemalla kuunnellut Nazarethia ja tunnetuimmatkin biisit ovat tulleet lähinnä sattuman kaupalla vastaan. Bändin maineen tuntien lähdin kuitenkin innolla katsomaan mitä orkesterilla on annettavanaan näin vuonna 2015, enkä todellakaan joutunut pettymään. Minulla ei ole vertailukohtaa nykyiseen laulajaan, mutta yleisellä tasolla kaveri hoiti hommansa todella hyvin ja näytti löytäneen paikkansa bändissä. Myös muut jäsenet vaikuttivat tyytyväiseltä vokalistiin, sillä basisti Pete Agnew esittelikin hänet ylpeänä yleisölle. Välispiikit ja kontakti yleisöön oli varsin sujuvaa ja mies esitteli monet tulevista kappaleista omina suosikkeinaan. Uudella miehellä oli mikkiständinsä edessä kansiollinen biisien sanoituksia, mutta loppujen lopuksi ainakaan omien havaintojeni mukaan Sentance ei paljoa joutunut lyriikoita vilkuilemaan.

Kaksi ensimmäistä biisiä menivät lähinnä menoa ihmetellessä, mutta kolmas biisi ”Razamanaz” todella sytytti yleisön – allekirjoittaneen mukaan lukien. Suurin osa kappaleista oli lähinnä menevää, rehellistä rokkenrollia, mutta muutama yksittäinen kappale erottui selvästi muista: edellä mainitun lisäksi mm. ”Holiday” sekä ”Expect No Mercy”. Illan aikana kuultiin peräti neljä bändin tunnetuksi tekemää coveria: ”Beggars Day”, ”Love Hurts”, ”Morning Dew”, sekä ”This Flight Tonight”. Kahta viime kesällä ilmestyneen albumin, ”Rock ’n’ Roll Telephonen” kappaletta lukuun ottamatta setti painottui selvästi vanhempaan materiaaliin ja kaikki yleisön toivomat klassikot kuultiin kuin kuultiinkin. ”Hair of the Dogin” kertosäe suorastaan raikui salissa, eikä yleisö tyytynyt pysymään hiljaa myöskään encoreiden aikana. Tunnin ja kahdenkymmenen minuutin soiton jälkeen bändi poistui ja roudarit pääsivät laittamaan lavan koreaksi Uriah Heepiä varten. Bändin esitys vakuutti minutkin sen verran vahvasti, että etenkin vanhempi tuotanto täytyy ottaa haltuun mitä pikimmiten!

46 vuotta sitten perustettu Uriah Heep oli illan bändeistä se odotetuin ja viime kesäkuisen, mahtavan Kivenlahti Rockin vedon jälkeen olenkin odottanut uutta tilaisuutta päästä näkemään bändiä ihan omalla keikallaan. Samoihin aikoihin julkaistu, järjestyksessään jo 24. studioalbumi, ”Outsider” oli vahvasti esillä lauantai-iltana. Toista kappaletta, ”Firefly”-albumin ”The Hanging Treetä” lukuun ottamatta ensimmäiset neljä biisiä olivatkin puhtaasti uuden levyn materiaalia, ja vaikka vanhoilla rokkibändeillä on ikävä tapa tehdä hieman vaisumpaa materiaalia näin 2010-luvulla, niin ”Outsider”-albumin kappaleet todella potkivat ja mahtava tunnelma oli taattu. Kaikki eivät kuitenkaan lämmenneet itselleen tuntemattomille biiseille, joten pian saatiinkin klassikkopläjäys, kun vuoroon tulivat ”Sunrise”, ”Stealin’”, sekä mahtava, yli kymmenminuuttinen proge-eepos, ”The Magician’s Birthday” -albumin nimikkoraita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Orkesterin ainoa alkuperäisjäsen, 67-vuotias Mick Box revitteli upeilla kitarasooloilla ja olisi suorastaan huutava vääryys jättää mainitsematta mies Hammond-urkujen takana: 29 vuotta sitten bändiin liittynyt Phil Lanzon. Yhtä kauan bändissä on vakiinnuttanut paikkaansa myös laulaja Bernie Shaw, joka tulkitsee niin David Byronin kuin John Lawtoninkin aikaiset kappaleet kuin vanha tekijä.

Kun paluu 1970-luvulle oli tehty, kuultiin perään seitsemän vuoden takainen ”What Kind of God” sekä vielä kaksi uuden levyn kappaletta, joista toinen oli todella toimiva sinkkulohkaisu, ”One Minute”. Bändin viimeiset neljä biisiä olivatkin sitten ne odotetuimmat: upea voimaballadi ”July Morning” sekä ehkä orkesterin tunnetuin, ainoastaan kahden soinnun mestariteos ”Lady in Black”, jonka yleisöosuudet tosin kuulostivat lähinnä oluenkatkuiselta, epämääräiseltä älämölöltä. Bändi poistui lavalta vain hetkeksi, palatakseen soittamaan encoret. Näistä ensinnä kuultu oli yksi Boxin ensimmäisistä sävellyksistä ja bändin debyytinkin” Very ’eavy… very ’umblen” aloittava ”Gypsy”. Kappale vaihtui kuin lennosta illan viimeiseen ja odotetuimpaan kappaleeseen ”Easy Livin’”, jota humalainen yleisö olikin ehtinyt ensimmäisestä biisistä lähtien huudella.

Kun ollaan uuden albumin kiertueella on tietysti luonnollista, että settilista tosiaan painottuu siihen uuteen albumiin. Olen kuitenkin hieman pettynyt, että niinkin legendaariselta albumilta kuin ”Demons & Wizardsilta” kuultiin vain yksi, se tunnetuin ja olennaisin biisi. ”Traveller in Time” tai ”Circle of Hands” olisivat tehneet illasta täydellisen. Myös vielä viime kesänä soitettu ”Look at Yourself” oli pudotettu setistä pois – mutta toisaalta täytyy olla onnellinen, että upea ”Magician’s Birthday” kuultiin, sillä sitä en todellakaan olisi osannut odottaa. Kaikkia miellyttävää settilistaa on kuitenkin mahdoton koota, joten tyydyn toteamaan että tämä oli täydellisyyttä hipova. Voisin kuolla onnellisena, jos saisin joskus kuulla ”Salisbury”-albumin nimikkokappaleen livenä, mutta haaveeksi taitaa sekin jäädä.

Kumpikin bändi todisti annillaan, että vanhatkin sedät osaavat vielä rokata, jopa monia nuorempiakin tekijöitä kovemmin. On aivan mahtavaa, että lähes 50 vuotta uraa tehneet bändit näyttävät vielä, mistä kana pissii ja ennen kaikkea, että tätä on vielä mahdollista todistaa Suomessa livenä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Settilistat:

Nazareth:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

1. Intro
2. Silver Dollar Forger
3. When the Lights Come Down
4. Razamanaz
5. Miss Misery
6. Dream On
7. Holiday
8. One Set of Bones
9. Turn On Your Receiver
10. This Flight Tonight (Cover)
11. Rock’n’Roll Telephone
12. Beggars Day (Cover)
13. ?
14. Hair of the Dog
15. Expect No Mercy

—

Love Hurts (Cover)
Morning Dew (Cover)

Uriah Heep:

1. Speed of Sound
2. The Hanging Tree
3. The Law
4. The Outsider
5. Sunrise
6. Stealin’
7. The Magician’s Birthday
8. What Kind of God
9. One Minute
10. Can’t Take That Away
11. July Morning
12. Lady In Black
    —
    Gypsy
    Easy Livin’
    Outro

Teksti ja kuvat: Elli Muurikainen