Rockin luomiskertomuksesta jo 40 vuotta – arviossa AC/DC:n Let There Be Rock

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 21.3.2017

Rockin luomiskertomus ”Let There Be Rock” tuli 40 vuotta sitten koko maailman tietoisuuteen. AC/DC, tuo rockin apostoli, oli alkanut levittää ilosanomaansa jo 70-luvun alussa, mutta nyt yhtye toi selkeästi esille tämän messiaanisen tehtävänsä. ”Let There Be Rock” on laskentatavasta riippuen joko yhtyeen kolmas tai neljäs julkaisu – Australiassa se oli AC/DC:n neljäs täyspitkä, mutta kansainvälisillä markkinoilla kolmas. Albumi on australialaisyhtyeen kannalta yksi merkittävimmistä, sillä sen kautta bändin energisyys ja raskaus nousivat uudelle tasolle.

Siinä missä edellinen julkaisu ”Dirty Deeds Done Dirt Cheap” oli toteutettu nopeassa aikataulussa ja ehkä hieman hätiköidenkin, ”Let There Be Rockin” kanssa oli otettu aikansa. Huolellisuuden ja paneutumisen huomaa kappalelistasta – ”Let There Be Rock”, ”Bad Boy Boogie”, ”Hell Ain’t Bad Place To Be”, “Whole Lotta Rosie” ja kansainväliselle julkaisulle lisätty ”Problem Child” ovat nykyisin kaikki AC/DC:n tuotannon kulmalohkareita. Vaikka levyn kaikki kappaleet eivät olekaan AC/DC:n parhaimmistoa, edellä mainitut paikkaavat heikompien kappaleiden suoritukset. ”Go Down” on kuin lämmittelykappale kunnon rockia odotellessa. Nälkä sen kuin kasvaa, kun Bon Scott valistaa kuuntelijaa maailman raadollisuudesta ”Dog Eat Dog” -kappaleessa. Seuraavana runnotaan nimikkokappale sisään – piiskaavat riffit lyövät vasten naamaa, ja kun Scott aloittaa saarnansa rockin synnystä, olo on lähes hurmoksellinen. Youngin veljesten yhteistyö kitaroiden kanssa on henkeäsalpaavaa, ja kuunnellessa pystyy kuvittelemaan, kuinka Angus Young kylpee hiessä piiskatessaan kitarankieliään raivon vallassa.

”Bad Boy Boogie” jatkaa yhtä riivatulla vauhdilla kuin edeltävä biisi mutta jää auttamatta ”Problem Childin” varjoon. Scottin ääni on lähes korvia riipivän korkea, ja jykevät riffit puskevat aaltoina kuulijan tärykalvoille. Lyriikat puhkuvat uhmaa, johon etenkin nuoruusvuosina oli helppo samastua – ja miksei vielä nykyäänkin. ”Overdosen” nimestä voisi päätellä, että se liittyisi pelkästään päihteisiin, mutta kappale kertoo rakkauden, tai ehkä tarkemmin kiimaisen rakkauden, yliannostuksesta. Joka tapauksessa ”Overdose” rauhoittaa vauhtia hieman, ennen kuin sukelletaan parisuhdehelvettiin. ”Hell Ain’t Bad Place To Be” on loistava, kieli poskessa sanoitettu rockralli, jonka sanomaan jotkut varmasti voivat samaistua. Scott ei kuitenkaan pelkästään valita itsensä pompottamisesta vaan myöntää jopa nauttivansa siitä: ”If this is hell / Then let me say / It’s heavenly / Hell ain’t a bad place to be.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Kuin sokerina pohjalla viimeisenä kappaleena päästään nauttimaan ”Whole Lotta Rosie”. Kappale alkaa rauhallisesti, kun Scott kertoo tarinan eräästä naisesta, mutta mitä pidemmälle sanoituksissa edetään, sitä raivokkaammaksi kappaleen seksistinen sanoma ja tunnelma käyvät. Pian huomaa laulavansa itsekin mukana ja heiluttavansa nyrkkiään. ”Let There Be Rockille” on onnistuttu saamaan aimo annos energisyyttä ja monta loistavaa kappaletta. ”Whole Lotta Rosie” päättää albumin hengästyttävästi, eikä levyn loputtua voi muuta kuin hengähtää tyytyväisenä. Mikäli nautit näistä kappaleista, suosittelen myös kuuntelemaan ja hankkimaan AC/DC:n livetaltioinnin ”If You Want Blood You’ve Got It”. Kyseisellä levyllä on monta ”Let There Be Rockin” kappaletta, jotka on esitetty vielä piirun verran paremmin. AC/DC aloitti rockin levittämisen jo yli 40 vuotta sitten ja on onnistunut tehtävässään kiitettävän hyvin. Vaikka yhtyeen tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä epäselvät, uskon yhtyeen jatkavan musiikin parissa vielä hetken verran.

Kappalelista: