Rockin superkokoonpano The Damned Things julkaisemassa uutta albumia

The Damned Things

Muun muassa Fall Out Boy-, Anthrax-, Every Time I Die- ja Volbeat-jäsenistä koostuva The Damned Things on mahdollisesti julkaisemassa uutta albumia. Aiemmin tällä viikolla bändin kitaristi Scott Ian (Anthrax) paljasti antamassaan haastattelussa, että yhtyeellä on albumi tuloillaan. Levy on jo mahdollisesti nauhoitettukin, mutta Ian ei paljastanut aiheesta sen enempää.

Bändin vokalisti Keith Buckley (Every Time I Die) kiusoitteli uudella materiaalilla hieman yli vuosi sitten. Uutta materiaalia ei kuitenkaan päästy kuuntelemaan. Myös bändin rumpali Andy Hurley (Fall Out Boy) kertoi bändin nauhoittaneen kappaleita uudelle EP:lle noin kaksi vuotta sitten. Tuolloinkaan ei päästy kuulemaan uutta musiikkia.

Bändin ainoa albumi ”Ironiclast” ilmestyi kahdeksan vuotta sitten vuonna 2010.

 

Kommentoi julkaisua