Rockin todellinen nykysuuruus – Royal Blood Helsingin Kulttuuritalolla
Iso-Britanniasta ponnistava rock-duo Royal Blood on vähintään räjähdysmäisesti noussut yhdeksi suurimmista ja mielenkiintoisimmista rocknimistä hetkeen. Jo ennen vuoden 2014 debyyttilevyä bändi oli rockmedian huulilla niinkin yksinkertaisen tempauksen johdosta kuin saman manageriyhtiön edustaman Arctic Monkeys -rumpali Matt Heldersin pukeutuminen bändin paitaan vuoden 2013 Glastonbury-festareilla. Ensimmäisen levyn myötä bändi sinkosi suoraan miljoonien kuuntelukertojen ja suurien keikkojen maailmaan, mutta missä he ovat nyt?
Mainos päättyy
On hieman surullista lukea mielipiteitä rockin kuolemasta ja uutuuden puutteesta musiikissa. Tästä uutuudenkaipuusta huolimatta Greta Van Fleet on noussut viime vuosina parrasvaloihin rock-musiikin ”pelastajana” juurikin erittäin – ja siis erittäin – vahvasti vanhempien bändien soundien suuntaan haikailevalla musiikillaan. Jos rockin on tarkoitus olla edes jokseenkin kapinallista ja iskeä yleisön odotuksia vastaan, niin eikö tuonkin lähes yksinomaan Zeppelin-vertauksien myötä suosioon nousseen bändin idolisoiminen ole juuri tämän antiteesi? En suinkaan tarkoita tätä hyökkäyksenä bändin faneja kohtaan, mutta mielestäni on vain huvittavaa olla antamatta rockmusiikin nykynimille mahdollisuutta vedoten uutuuden puutteeseen, sillä ainakin itse viitisen vuotta sitten Royal Bloodin julkaistua debyyttinsä vakiinnuin ajatuksesta, että tämä bändi on kenties hienoimpia uusia asioita nykyrockin maailmassa. Onnekseni Kultturitalolle oli illan aikana saapunut erittäin kiitettävästi yleisöä, joka todennäköisesti jakaa saman mielipiteen kanssani.
Illan avannut Demob Happy yllätti. En oikeastaan osaa sen kummempia bändistä sanoa, kuin että erittäin sopiva lämppäri illan pääbändille oltiin hommattu. Bändin varsinainen kappalemateriaali oli kuin mielenkiintoinen sekoitus illan pääbändiä ja ”Sgt. Peppers” -ajan Beatlesia – tai kuten kännykkäni muistiinpanoissa lukee, ”vähemmän turbo Turbowolf” – vaikka bändin lavaesiintyminen oli hieman ristiriidassa tämän mielikuvan kanssa. On kuitenkin ihailtava sitä vimmaa, jolla bändin rumpali paiskoi rumpujaan, sillä kova energia lavalla välittyy aina myös vastaavasti yleisöön. Jatkoon.
Mainos päättyy
Vastaus ensimmäisen kappaleen hirvittävän ovelasti bändin katalogiin viittaavaan kysymykseen annettiin heti Royal Bloodin noustessa lavalle ”Where Are You Now?” -kappaleen muodossa. Ehdin hetken ennen keikkaa ihmetellä tapahtuman sijoittamista Kulttuuritalolle eikä tavanomaisempaan keikkavenueen, mutta bändin lavasetupin lähtiessä käyntiin, olin haltioissani. Jos olen tuon tuosta jaksanut valittaa bändien visuaalisen aspektin puuttumista, niin näillä tyypeillä sitä oli. Ja muuten oli. Muutamaan eri korokkeeseen jaettu lava tuntuu konspetina kahden hengen bändille aivan liian isolta taistelutantereelta, mutta korokkeiden reunuksien valaisimet olivat huikeaa katseltavaa eikä lava tuntunut mistään kohdasta liian pieneltä tälle bändille. Jos mitään, laulajabasisti Mike Kerrin lavakarisma ja bravado olisi saattanut melkein riittää täyttämään lavan, mutta koko hoito oli silkkaa plussaa.
Illan settilista oli kattava läpileikkaus bändin kahdesta täyspitkästä julkaisusta eikä ainakaan sen suhteen kummempia yllätyksiä tarjottu. Bändi on kuluvan kiertueen aikana julkaissut kaksi uutta kappaletta – ”Boilermaker” ja ”King” – toistaiseksi julkistamattomalta seuraavalta levyltään, joista etenkin ensimmäinen vakuutti taustakuoroineen bändin kyvystä samalla uudistaa itseään ja pysytellä samassa kaavassa. ”How Did We Get So Dark?” -levyn ”Look Like You Know” olisi näin jälkikäteen ajateltuna sopinut hienosti illan valoshow’n kanssa yhteen, mutta sen kummempia moitteita illan varsinaisesta settilistasta ei oikeastaan löydy.
Mainos päättyy
Royal Bloodin suosio hämmentää. Toki vastaavanlaisia kahden hengen bändejä löytyy – helppona esimerkkinä kanadalainen tanssipunk-yhtye Death from Above – mutta bändin ei silti heti olettaisi nousevan yhdeksi nykyskenen kirkkaimmista tähdistä. Aivan tyypillisintä radiorockia bändin musiikki ei kuitenkaan ole, mutta jotenkin bändi tuntuu olleen oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan. Jotkut rockpuristit jättävät uudemmat bändit automaattisesti huomioimatta, mutta Royal Blood ansaitsee kaiken huomion seuraavana rockin suurnimenä, enkä yhtään ihmettelisi, jos bändin näkisi pääesiintyjänä suurimmillakin festareilla muutaman vuoden sisään.
Teksti: Thomas Frankton
Kuvat: Niko Sihvonen
Mainos päättyy