Rocktulokas Mertan energinen ”Minä”-albumi ulkona nyt!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.11.2021

Mertan ”Minä”-albumi julkaistiin tänään CD:nä ja digitaalisesti. Yhtyeen keulakuva Juhis Kauppinen fiilistelee:

”Minä-albumi on ekasta iskusta viimeiseen nuottiin kertakaikkiaan suuri energiapakkaus! Tälle levylle purettiin kaikki se patoutunut energia, mikä jäi kuluttamatta pandemian luoman tyhjiön takia. Ja mikä parasta, nyt me päästään keikkailemaan levyn julkaisun yhteydessä, nimittäin debyyttialbuminkin kiertue on vielä tekemättä. Se ei haittaa, me tarjoillaan tulevilla keikoilla kummankin kiertueen edestä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuottelias tulokasyhtye Merta julkaisi ”Kokonainen”-debyyttialbuminsa viime vuoden maaliskuussa juuri ennen pahinta koronatilannetta. Albumia on striimattu yli 1,7 miljoonaa kertaa. Myös Mertan kakkosalbumi on tehty Finnvoxilla tuottaja Aki Sihvosen johdolla.

Soundin lukijat äänestivät Mertan alkuvuodesta kovimpien kotimaisten tulokkaiden kymmenen kärkeen. Lisäksi Merta sijoittui Kaaoszinen lukijaäänestyksessä Vuoden tulokas -kategoriassa kärkikolmikkoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös Spotify on ollut hyvin kiinnostunut bändistä. Merta on saanut useille julkaisuilleen homepage takeoverin ja monia soittolistauksia. Yhtye on päässyt myös soittolistojen kansiin. Juuri nyt Merta on Suomirock tänään -soittolistan kannessa.

Merta sai Vuoden tulokas -ehdokkuuden Indie Awards -gaalassa tammikuussa 2020.

Merta on Juhis Kauppisen sooloprojektina alkanut yhtye, joka hitsautui kasaan vanhoista bändikavereista ja pitkän linjan muusikoista syksyn 2018 aikana.

Yhtye on saanut radiohuomiota YleX:ltä ja Radio Rockilta. Merta sainattiin Playground Musicille keväällä 2019.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:
01. Saarna
02. Palanut maa
03. Sun kanssasi
04. Insomnia
05. Annatko anteeksi
06. Kipinä
07. Uskotko vapauteen?
08. Usva
09. Kaaos
10. Hiukkanen

Keikat:
5.11. Helsinki, Tiivistämö w/ Ember Falls & Edge Of Haze
12.11. Jyväskylä, Lutakko w/ Kotiteollisuus
19.11. Kuopio, Sawohouse Underground w/ Kotiteollisuus
25.11. Tampere, Olympia Kortteli w/ Ember Falls
18.12. Tampere, Pakkahuone w/ Kotiteollisuus & Tuohimaa
4.2.2022 Vaasa, WS-Areena w/ SARA
5.3.2022 Turku, Apollo w/ Uniklubi
Lisäyksiä tulossa!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat