Rockyhtye Moon Shotin uusi albumi ”The Power” ilmestyi tänään

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.4.2024

Rockyhtye Moon Shot julkaisi tänään toisen pitkäsoittonsa. Kuuntele Reaper Entertainmentin kautta julkaistu ”The Power” alapuolelta. Albumin on tuottanut Jussi Ylikoski, Julius Mauranen ja kolminkertainen Grammy-voittaja David Bottrill (Tool, Mastodon, Peter Gabriel, Smashing Pumpkins, Muse, Placebo jne.). Miksauksesta vastasi Julius Mauranen.

The Power albumin luomisprosessi oli syvin ja intensiivisin luova jakso, jonka olen tähän mennessä koskaan käynyt läpi. Yli kaksi vuotta tinkimätöntä biisinkirjoitusta, soittamista, tuottamista ja studiotyötä. Tähän levyyn laitettu työn määrä vetää nöyräksi ja myös samalla äärimmäisen ylpeäksi”, kuvailee Jussi Ylikoski.

Ville Malja jatkaa: ”The Power on albumi elämää suuremmasta halusta, rakkaudesta ja asfaltilta ylös nousevista verisistä polvista. Se on albumi täynnä räjähtävää voimaa. The Power uskoo muutokseen ja julistaa pienten vallankumousten tapahtuvan hiljaisissa hetkissä hengityksemme välissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtye juhlistaa uutta albumiaan keikalla Helsingin Tavastiaklubilla lauantaina 11. toukokuuta ja jatkaa kiertuettaan pitkälle loppuvuoteen.

Tänään julkaistiin myös uusi musiikkivideo, ”Arms Around Me”. ”Arms Around Me on kappale alkoholismista ja kasvamisesta sen varjossa. Se kertoo millaista on varttua ympäristössä, jossa kauneimpanakin päivänä valon puolella jököttää tumma kohta”, kertoo Ville Malja. Kappaleen säveltäjä Jussi Ylikoski jatkaa: ”Arms Around Me on iso ja täyteläinen kappale, joka silti hengittää rauhallisesti. Se tulee lähelle ja tarraa sinuun kiinni.

Moon Shotin muodostavat Ville Malja (Lapko), Jussi Ylikoski ja Mikko Hakila (Disco Ensemble) sekä Henkka Seppälä (Children of Bodom) – yhtye julkaisi debyyttialbuminsa ”Confession” syksyllä 2021. Bändi keikkaili albumin myötä laajasti Euroopassa muun muassa Danko Jonesin aisaparina ja esiintyi kattavasti kotimaisilla klubeilla ja rockfestivaaleilla. Toinen albumi ”The Power” julkaistaan nyt maailmanlaajuisesti saksalaisen Reaper Entertainmentin kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keikat 2024:
11.05.2024 HELSINKI Tavastia
25.05.2024 ULVILA Automaatio Areena
21.06.2024 TAMPERE Valtteri Festival
12.07.2024 JOENSUU Ilosaarirock
02.08.2024 HELSINKI Allas Live
03.08.2024 HEINOLA Multamäkifest
10.08.2024 KÖNIGSTEIN Rock auf der Burg
11.08.2024 SIEGENBURG Doiboch Open Air
15.08.2024 DINKELSBÜHL Summer Breeze
17.08.2024 PLAIDT Pellenzer Open Air
06.09.2024 TURKU Utopia
07.09.2024 HARJAVALTA Harjavalta Live
13.09.2024 VIERSEN Rockschicht
14.09.2024 ALTENGRONAU Sinner Rock
15.09.2024 AUGSBURG Spectrum
06.11.2024 STUTTGART Im Wizemann
07.11.2024 BOCHUM Zeche
08.11.2024 HANNOVER Musikzentrum
09.11.2024 LEIPZIG Hellraiser
14.11.2024 KÖLN Kantine
15.11.2024 JENA F-Haus
16.11.2024 NÜRNBERG Hirsch
21.11.2024 PRAGUE Club Storm
22.11.2024 BERLIN Hole44
23.11.2024 HAMBURG Fabrik
28.11.2024 WIEN Szene
29.11.2024 WÖRGL Komma
30.11.2024 MÜNCHEN Backstage
14.12.2024 WIESBADEN Schlachthof

Aiheeseen liittyvät videot:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat