Kuva: Jim Rakete

Roger Glover: Deep Purple aikoo julkaista uuden albumin ensi vuonna

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.9.2025

Legendaarisen Deep Purplen basisti Roger Glover vieraili 26. elokuuta SiriusXM:n Trunk Nation With Eddie Trunk -ohjelmassa ja paljasti, että bändi suunnittelee uutta albumia vuodelle 2026. Kyseessä olisi yhtyeen 24. studioalbumi ja jatkoa heinäkuussa 2024 julkaistulle ”=1”-levylle.

Haastattelussa Glover kertoi myös näkemyksiään siitä, miksi Deep Purple ei aio järjestää virallista ”jäähyväiskiertuetta”, kuten monet muut legendaariset yhtyeet ovat tehneet:

”En näe tarvetta laittaa viimeiselle keikalle mitään päivämäärää. Se toisi vain valtavat paineet. Meille luonnollisempaa on jatkaa soittamista niin kauan kuin pystymme – ja yhtäkkiä meitä ei enää ole lavalla. Emme tarvitse mitään suurta fanfaaria.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Glover myönsi, että idea jäähyväiskiertueesta oli ollut esillä jo The Long Goodbye -kiertueen alussa vuonna 2017, mutta ajatus ei saanut bändissä kannatusta. Vuoden 2025 osalta Purple on viettänyt rauhallisempaa aikaa:

”Tämä vuosi on meille vähän välivuosi. Olemme keskittyneet kirjoittamaan uutta materiaalia, ja todennäköisesti julkaistaan albumi ensi vuonna. On ollut hyvä hengähtää, sillä viimeiset pari-kolme vuotta olemme olleet tauotta tien päällä.”

Mitä bändin jäsenten fyysiseen kuntoon tulee, Glover sanoo soittamisen sujuvan edelleen mallikkaasti, vaikka ikä alkaa painaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Ei kukaan 80-vuotias tunne oloaan samaksi kuin 20-vuotiaana. Meillä on omat kolotuksemme, mutta lavalla ja studiossa olemme edelleen iskussa.”

Gloverin mukaan Deep Purplen ydin on aina ollut uuden musiikin tekeminen, ei vain vanhojen hittien kierrättäminen:

”Se on sitä, mitä me teemme. Kirjoitamme musiikkia. Jopa ilman bändiä tekisin sitä omaksi ilokseni. Tavoitteena on löytää uusia tapoja olla hard rock -yhtye – ja jollain ihmeellä olemme onnistuneet siinä.”

Lisäksi Glover työskentelee parhaillaan omaelämäkertansa parissa, mikä on saanut hänet pohtimaan uraansa ja yhtyeen pitkää matkaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän tajuan, miten uskomaton matka tämä on ollut. Lähes 60 vuotta bändissä – se ei käy järkeen. Olemme olleet onnekkaita, oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja oikeiden ihmisten kanssa. Velkaa olemme ainakin sille, että emme luovuta.”