Demot

Roitotuli – Viimeistä Kevättä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.7.2012

Roitotuli on tamperelainen bändi, joka soittaa melankolista metallivaikutteista rockia. Bändin omakustannedebyytti tuli 2011, ja se toimi tämän arvostelijan mielestä todella hyvin. Roitotuli onkin julkaissut tiukkaan tahtiin kaksi omakustanne-EP:tä, joista uudempi ”Viimeistä Kevättä” on nyt arvostelussa.

Roitotuli soittaa varsin omaperäisen kuuloista musiikkia, jossa yhdistyy Mana Mana, Viikate ja iskelmämusiikki. Bändin debyytti oli mielestäni vuoden 2011 parhaimpia levyjä. Levyä samana vuonna seurannut ”Hauras”-EP tarjosi hiukan erikuuloisen bändin, eikä se päässyt debyytin tasolle, vaikka sisältääkin bändin parhaimpia biisejä olevan ”Joutsenet”-kappaleen. ”Viimeistä Kevättä” muokkaa taas bändin ulosantia hiukan eri suuntaan, sillä bändi on ottanut musiikkiinsa mukaan kokeilevampia elementtejä. Tietyt ratkaisut ovat varsin ”progeja”, ja bändi selvästi koettaa löytää sen oman tyylinsä.

Viisi biisiä sisältä omakustanne alkaa hyvin punkmaisella ”Heroiini”-biisillä, joka on bändin nopeinta antia. Kappaleesta paistaa Mana Mana -vaikutteet, ja biisi toimii ihan hyvin, vaikka erottuu bändin muusta materiaalista. EP jatkuu oudolla ”Hukan Jäljillä” -biisillä, joka on kyllä nimensä veroinen. Kappaleessa on todella outoa rumputyöskentelyä, ja se on mielestäni jotenkin väkisin tehdyn kuuloinen. Biisi erottuu pahasti muuten tasaisen junttaavasta menosta. EP:n seuraavat kaksi biisiä palauttavat bändin debyyttilevyn linjoille, ja rauhalliset biisit toimivat hyvin, varsinkin ”Staloon Paluu”, jonka kitaroiden ja laulun luoma tunnelma on käsin kosketeltava. Kappale taistelee ”Joutsenet”- biisin kanssa bändin parhaan biisin pestistä. EP:n päättää melkein neljän minuutin instrumentaali, joka ei erikoisemmin säväytä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Viimeistä Kevättä” jättää vähän oudon maun suuhun. Lätyllä on yksi todella tiukka biisi ja muutama heikompi veto. EP:tä kuunnellessa tulee mieleen, että bändi ei itsekään oikein tiedä, minne musiikkinsa lähtisi viemään. On mielenkiintoista, että äärettömän tiukan debyytin jälkeen taso meinaa ”heilua”, mutta parempi tietysti tehdä kokeilut pienemmillä julkaisuilla. ”Viimeistä Kevättä” menee siihen ”Ihan Ok” –kastiin, ja toivon syvästi, että bändi palaa debyyttilevynsä tasolle seuraavalla julkaisullaan.