Rokki Raikaa jatkuu myös vuonna 2027 – Oulun festivaali kasvatti kävijämääräänsä yli 18 000:een
Tänään käynnistyvä Rokki Raikaa -festivaali saa jatkoa myös ensi vuonna. Tapahtuman järjestäjä Rauhala Events Oy on vahvistanut, että festivaali järjestetään jälleen 2.–3. heinäkuuta 2027 Ouluhallin parkkialueella.
Päätös jatkosta syntyi vahvan ennakkomyynnin siivittämänä. Vuonna 2025 festivaali keräsi yli 15 000 kävijää, ja tämän vuoden tapahtumaan odotetaan jo yli 18 000 rockmusiikin ystävää.
Rauhala Eventsin Marko Savolainen kertoo yleisön vastaanoton ylittäneen odotukset.
”Yleisö on ottanut Oulu Rokki Raikaan omakseen tavalla, joka on ylittänyt odotuksemme. Kävijämäärän kasvu jo varsin vahvasta ensimmäisestä vuodesta kertoo, että tapahtumalle on paikkansa suomalaisessa festivaalikentässä. Siksi päätös jatkaa vuonna 2027 oli meille helppo.”
Vuoden 2027 artistikattaus julkistetaan myöhemmin, mutta lipunmyynti käynnistyi jo tänään. Myyntiin tulivat kahden päivän ennakkoliput sekä erilaiset kaveri-, ryhmä- ja Priority-lippupaketit tarjoushinnoin.
Tänä viikonloppuna järjestettävän Rokki Raikaa -festivaalin esiintyjäkaartiin kuuluvat muun muassa Amorphis, Apocalyptica, Sonata Arctica ja Stratovarius.
Rokki Raikaa järjestetään tänä kesänä Oulun lisäksi myös Tampereella. Festivaali on kerännyt kiitosta paitsi artistikattauksestaan myös järjestelyistään sekä monipuolisesta ruoka- ja juomatarjonnastaan.
Vuoden 2027 Oulun Rokki Raikaa järjestetään 2.–3. heinäkuuta 2027, ja edullisimmat ennakkoliput ovat myynnissä 13. heinäkuuta 2026 saakka.
