Rokkia Mansessa Malamujérin ja Blue Eyed Sonsin parissa
Napakka annos tajuntaan iskevää rock-musiikkia tasaisin väliajoin on itselleni välttämätöntä, jos mielii pysyä elämästä innostuneena. Niinpä täytyi lähteä torstai-iltana 26.10. reissaamaan sen perässä kanansiipien ja juntihtavan rockin mekkaan, Tampereelle.
Lumi oli jälleen yllättänyt suomalaiset autoilijat, kun runsas väliaikainen lumikerros oli tipahtanut taivaalta yhdessä yössä. Seinäjoelta Tampereelle matkatessa kahden henkilöauton nokkakolarin ohitettuamme, sitä alkoi havahtua, ettei hippielämän tarvinnut olla pidossa enää kauaa.
O’Hara’s Freehouse Hämeenpuiston ytimessä toimi venuena illan orkestereille. Heti kynnyksen yli astuttuaan pääsi meininkiin sisään: 80-luvun rähjäinen pubityyli, kuivailmeinen baarimikko ja kaiuttimista soinut huumorimusiikki. Miten se onkaan mahdollista, että Tampereella voi tuntea elävänsä Kummeli-sketsissä edelleen? Ennen alakerrassa sijaitsevan “pelihuoneen” aukaisua baarin puolella kuultiin mm. Jope Ruonansuuta, Popedan “Erotomania”, Pulttiboisista tuttua musiikkia ja muuta laadukasta Suomikuvastoa. Tunnelman kannalta oikein mainiota.
Showtime oltiin merkattu yhdeksäksi, mutta Malamujér pääsi aloittamaan keikkansa vasta 20 minuuttia yli. Keikkaa odotellessa pienen kapakan kellari täyttyi jos jonkinlaisesta hipistä ja rokusta. O’hara’sin alakerta huokui nostalgiaa jalkojen alla kupruilevine kokolattiamattoineen ja rähjäisine somisteineen. Hihkuinkin seurueelleni eläväni tällaisesta. Kellari toimi hyvänä erottajana ulkomaailmasta, joka osaltaan avustaa yksilöitä, jotka tavoittelevat ajan pysäyttämistä.
Matalan huoneen perälle punaisiin valoihin asettuivat Malamujérin jätkät, ja aloittivat toisen Tampereen keikkansa koskaan nostattamalla shoegaze-tyyppistä tunnelmaa. Äänimaailmaa kohotettiin rauhassa ja huolella, kunnes se alkoi muuntautua raskaampaan ja kaoottisempaan suuntaan. Jos Malamujérin kolme päätoimialuetta ovat tunnelmointi, shoegaze-synkistely ja raskas stoner-juntta, tällä keikalla jätettiin tunnelmointia vähän vähemmälle. Mattilan veljekset kinailivat keskenään tilasta parrasvaloissa, välillä hakien lattialta lisää vauhtia esiintymiseen. Osuvasti yhtye osasi ilmaista, mistä heidät on musiikillisesti tehty, ja keikan loppua kohti lavan edustalla liikehdintä oli sen mukaista.
Mainos päättyy
Loppupäässä soitettu “Rain On Me” on mielestäni yhtyeen kovin kappale, ja tuntui myös eturivin hipeille maistuvan. Siitä muistuttaa edelleen kipeä ylävartalo. Paisuttelu karkasi vaaralliseksi kolmen viimeisen kappaleen aikana. Tyypillisesti keikka päättyy lattialla instrumenttiensa palasten seassa makaaviin kaikkensa antaneisiin rokkareihin, äänivallin kiertäessä jylisevänä koko kehossa. Näin kävi jälleen, ja tunnelataus oli suuri, kuin olisi laskettu suoneen lyijyä ja sähköä sekaisin. Malamujérin kolmas albumi on valmiina ja odottelee julkaisuaan. Toivottavasti saamme nauttia useammasta äänitteestä jatkossa. Joulupukille kirjoitan toivelistan pohjalle myös, että kansa saisi jo lopettaa nukkumisen tämän bändin kohdalla.
Seurasi tovin mittainen roudaustauko, ja yleisön pienimuotoinen vaihtuminen. Blue Eyed Sonsilla oli selkeästi oma fanileirinsä, joka oli tullut katsomaan pelkästään tuota 70-lukua taidokkaasti tiivistävää rock-yhtyettä. Helsinkiläisjätkät huokuivat itsevarmuutta ja luottoa omaan soittotaitoonsa. Ego tuntui olevan terveissä mittasuhteissa rock-yhtyeessä soittamiseen, eikä kliseisiin tarvinnut turvautua. Keikan alkupuolella Sonsit keskittyivät lähinnä näyttämään cooleilta soittaessaan isiltään periytynyttä rockia. Talvitakeista päästiin kuitenkin pikkuhiljaa eroon, ja hienoista vapautumistakin oli esiintymisestä aistittavissa. Kappalemateriaali oli näinkin tuoreeksi yhtyeeksi vaihtelevaa, tunnelmista ja tyylistä toiseen pujoteltiin niin, ettei kyllästyminen tullut kysymykseenkään. Kitara-basso-rummut-laulu kun voi kokoonpanona helposti kompastua mielikuvituksen puutteeseen, mutta kaksi EP:tä julkaissut Blue Eyed Sons on vasta alussa julkaisu-urallaan.
Virkistävää oli, että laulaja Joel Hellström spiikkasi osaan kappaleista hieman taustatarinaa. Sekä yleisön että bändin liikehdintä oli maltillisempaa, kuin vauhdikkaasti esiintyneen Malamujérin aikana. Setin päättäneen Zeppelin-laina “Immigrant Songin” jälkeen väki kuitenkin vaati lisää raivokkain aplodein, joten vielä parit kipaleet rykäistiin tyydyttämään nälkää. Blue Eyed Sonsin keikasta on hankala löytää moitteen sijaa, mitä nyt omaa kiusallisuusmittariani hieman värisyttävät kornit Luciferin perään hoilotukset tuoreessa “Witches” -sinkussa.
Rock elää ja voi hyvin vuonna 2017. Tällaiset bändit pitävät siitä huolen. Malamujérissa tiivistyy mahtavasti 90-luvun vaihtoehtorock grungeineen ja stonereineen, kun Blue Eyed Sons edustaa 70-luvun perinteisempää ilmaisua Led Zeppelinin ja Black Sabbathin hengessä. Kannustankin kampeutumaan sieltä kotisohvalta vaikka keskellä viikkoa, ja laskeutumaan jonkin puoliksi unohdetun pubin kellariin kokemaan elämää parhaimmillaan. Radiota kuuntelemalla et tule mielenkiintoisia yhtyeitä koskaan löytämään.
https://www.facebook.com/malamujr/
https://www.facebook.com/BlueEyedSons/
Kirjoittanut: Ville Kangasniemi
Kuvat: Eve Kaskela
Mainos päättyy