Rollfestin tie tulee päätökseensä – viimeisellä keikalla 15.3. nähdään kolme kovaa bändiä
Rollfest ry on alunperin perustettu amatööriradio Roll FM:n tueksi järjestämään kanavan kuulijoille ja faneille live-tapahtumia, ja viimeiset vuodet se onkin sillä saralla toiminut ahkerasti haluten nostaa esiin niin uutta musiikkia, kuin jo olemassa olevia legendojakin. Nyt Rollfestin tie tulee päätökseensä näyttävästi ja viimeisenä tekonaan se tuo Helsingin Bar Looseen yhtyeen nimeltä WEBB (UK), jolle keikka on ihka ensimmäinen Suomen-vierailu. Hard rockia ja progea edustavan sekä Lontoossa palkitun yhtyeen lavalle lämmittää rouheva hard rock -lekaansa heiluttava Hootenanny Freaks ja illan aloittaa Ruma Planeetta.
WEBB on brittiläinen alt-metal power trio, jonka nykyinen kokoonpano on ollut koossa joulukuusta 2021 lähtien. Yhtyeen viimeisin pitkäsoitto ”Deadly Sins and Virtues” julkaistiin kesäkuussa 2023 ja se sai hyviä arvioita eri musiikkimedioilta (Metal Hammer, Fireworks Rock & Metal ja Power Play).
Tutustu bändiin lisää näistä linkeistä: viralliset nettisivut, Facebook, Instagram, Spotify
Hootenanny Freaks on kiertänyt Suomen keikkalavoja jo kohta 30 vuoden ajan. Yleisöään hard rockin voimakkain soinnuin viihdyttävä yhtye luottaa musiikissaan 70- ja 80-lukujen rock-vaikutteisiin, ja tätä saadaan Bar Loosessakin kuulla niin omien biisien kuin lainamateriaalin voimin.
Löydät heistä lisäinformaatiota esimerkiksi näistä linkeistä: viralliset nettisivut, Facebook, Instagram, Spotify
Rock-bändi Ruma Planeetta julkaisi viimeisimmän ja järjestyksessään toisen pitkäsoittonsa nimeltään ”Toiset” viime marraskuun lopussa. Yhtyeen solistina ja pääasiallisena sanoittajana toimii niin Grazy Mama Bandista kuin monesta muustakin yhteydestä tunnettu Tatta LO.
Vilkaise Grazy Mama Bandin ja Ruman Planeetan yhteiset Facebook-sivut sekä musiikkiin voit tutustua esimerkiksi Spotifyn tai YouTuben kautta.
Vuosien varrella hurjasti kasvanut Radio Roll FM täyttää tänä vuonna 10 vuotta ja vaikka sen ja Rollfestin tiet eroavatkin, jatkuu radiokanavan matka yhä kohti uusia seikkailuja. Rollfest toivottaa kaikkea hyvää Radio Roll FM:lle ja sen ahkerille tekijöille, kuin myös sen uusille yhteistyökumppaneille.
Jäähyväiskeikan FB-eventin löydät tästä linkistä ja liput myy Tiketti.
Roll FM -nettisivut
Rollfest Ry Facebookissa
