Ronnie James Diosta kertova dokumenttielokuva Dio: Dreamers Never Die esitetään tänä vuonna SXSW-filmifestivaaleilla

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 3.2.2022

Legendaarisesta heavy metal -laulaja Diosta kerrottiin jonkin aikaa sitten olevan tekeillä dokumenttielokuva, jonka julkaisuajankohdaksi kerrottiin vuosi 2022.

Nyt kyseinen elokuva on saamassa julkaisunsa maaliskuussa.

Dio: Dreamers Never Die -elokuva saa ensiesityksensä osana vuosittaista SXSW-filmifestivaalia Texasissa. Tapahtuma järjestetään 11.-20. maaliskuuta. Elokuva esitetään 17. maaliskuuta fyysisesti ja 18. maaliskuuta verkossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Elokuvan rahoituksesta vastasi levy-yhtiö BMG, ja tuotantoa johtivat Don Argott ja Demian Fenton. Johtavana tuottajana toimi Wendy Dio.

Wendy Dio kertoo seuraavaa dokumentin sisällöstä:

”Siellä on paljon materiaalia [vanhoilta] Super 8 -nauhoilta ja muuta. Siellä on fantastisia haastatteluja kaikenlaisten eri ihmisten kanssa siitä, kun he työskentelivät Ronnien kanssa tai mitä he tekivät tuohon aikaan. Se on täysin erilainen kuin hiljattain julkaistu Dio-kirja [Rainbow In The Dark]. Olen hyvin kiinnostunut näkemään elokuvan kokonaisuudessaan. Ja uskon, että siitä tulee hieno.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat