”Roots-musaa tajunnanräjäytyslinjoilla” – Haastattelussa 15. albuminsa julkaiseva Radiopuhelimet

Radiopuhelimet vuodesta 1996 lähtien: Jyrki Raatikainen (vas.), Antti Annunen, Jyrki Anselmi Mäki, Katz (Esa Nissi) ja Jarno Mällinen. Kuva: Jaani Föhr

Kaaoszine sai haastateltavakseen erään kovimmista, cooleimmista, rankimmista ja omaperäisimmistä yhtyeistä ikinä. Oman tiensä kulkijana ja tiukkana livebändinä tunnettu oululainen Radiopuhelimet on ainutlaatuinen ilmiö jo itsessään. Viisikko on sahannut kunniakkaat 34 vuotta hypnoottista kitara- ja rytmipainotteista räimettä, funkkausta ja kosmista louhintaa punk- ja vaihtoehtomusiikkikansan tajuntaan – jonkin verran myös ulkomaisten ystäviemmekin iloksi. Yhtyeen 15. albumi ”Kosminen tiedottomuus” julkaistaan perjantaina 14. helmikuuta If Society -levy-yhtiön kautta. Haastattelussa yhtyeen jäsenistö Jarno Mällinen (kitara), J. A. Mäki (laulu), Katz (kitara), Jyrki Raatikainen (rummut) ja Antti Annunen (basso) valaisee yhtyeen kuulumisia, tekemisiä ja tuntemuksia alkukevään 2020 kunniaksi.

Tervetuloa Kaaoszinen haastatteluun, Radiopuhelimien edustus! Mitä teidän leiriinne on kuulunut vuoden 2019 aikana ja sittemmin tämän vuoden alkutaipaleella?

Annunen: Uusi levy nauhoitettiin vapun aikoihin, ja keikkoja on tehty. Mieleen jäi muun muassa Sideways-festarin keikka, jolloin encoren (”Tapio”) aikana tuli hieno lehtisade. Tallenne löytyy YouTubesta. Nyt helmikuussa julkaistaan uusi levy ja sen myötä keikkoja. Treenataan jo uuttakin matskua.

Mällinen: Uuden albumin äänitykset, miksaus, kansien tekeminen ja masterointi työllistivät keväästä loppusyksyyn. Keikkoja on tehty tavalliseen tapaan.

Raatikainen: Jonkin verran keikkailua (muun muassa Jean Epsteinin Usherin talon häviö [1928] -mykkäfilmin säestys), treenejä ja uuden albumin viimeistelyä.

Katz: Treenattu ja kyhäilty uuden levyn biisejä. Jonkin verran keikkoja. Tällaistahan se on ollut jo vuosikymmeniä.

Olette julkaisemassa uutta ”Kosminen tiedottomuus” -nimistä albumianne. Miten kuvailisitte uutta albumianne tyylillisesti tai peilaten sitä esimerkiksi aiempiin levytyksiinne?

Mällinen: Materiaali tuntuu aika monipuoliselta. Pianobiisistä ja a cappellasta oli teoriatasolla puhetta jo ”Saastan kaipuun” (2016) julkaisuhaastatteluissa, ja nehän piti sitten tehdä. Esiin purskahteli myös riffejä, jotka tuntuivat hauskasti uudentyylisiltä kuten ”Supertietoisuus”, ”Hailuoto 2″ ja ”Vankifarmilla”.

Katz: Sopii kivasti muiden Radiopuhelimet-levyjen jatkoksi. Samat naamat mutta silti jotain yllätyksellisyyttä.

Raatikainen: En osaa sanoa tähän mitään erityisen avartavaa. Minulle musiikin tekeminen, bändissä soittaminen ja siihen liittyvät julkaisut tuntuvat kuitenkin loppumattomalta, epämääräiseltä, hahmottomalta jatkumolta tai olotilalta.

Annunen: Eri levyjä on hankala verrata toisiinsa, ja varsinkin uusin levy vaatii aina aikaa ennen kuin sitä pystyy kunnolla kuvailemaan ja sijoittamaan johonkin asemaan levytyshistoriassa. Uutta levyä ei tule itse juuri kuunneltua, kun siinä on niin vahvasti sisällä muutenkin. Tämä siis yleisesti, eikä koskien erityisesti tätä levyä. Kerran kuuntelin (läpi) ja tuntuu monipuoliselta levyltä. Sanoituksissa on aika paljon henkimaailman asioita.

Huomasitteko ottaneenne ”Kosmiselle tiedottomuudelle” musiikillisia vaikutteita jostakin tietoisesti tai tiedostamatta?

Mällinen: Supertietoisuuden idea pomppasi mieleen yhden vanhan rhythm and blues -biisin (Tiny Grimes: ”Midnight Special”) alusta, mihin sitten yhdistyi ajatus Velvet UndergroundinI’m Waiting for My Man” -tyylisestä tiheästä rumpubiitistä ja harvatahtisemmin päällä soljuvasta kitarakuviosta. ”Hailuoto 2:n” väliriffi jäljittelee jotain Captain Beefheartin riffiä. ”Naapurit” lähti Talking Heads -intoilusta, ”Vankifarmilla 2” afroamerikkalaisten työ- ja vankilaulujen diggailusta… Tällaisia pieniä pohja-ajatuksia siellä täällä.

Raatikainen: Oivalsin ”Vankifarmilla” A-osan rumpukompin katsellessani afrobeat-rumpuvideoita. ”Hailuoto 2:n” rokkiosan basarirytmi yrittää olla Coltranen ”Love Supremen” syke. ”Lappajärvessä” ajattelin Captain Beefheartin ”Shiny Beast” -albumin ja raggamuffin-rytmejä.

Miten uuden albumin kappaleet syntyivät?

Mällinen: Toin useimmat treeneihin valmiina riffipaketteina, omien sanoitusten kohdalla mukana oli myös sanoitus, ja sitten niitä alettiin sovittaa. ”Naapuritkin” oli aluksi paketissa, mutta A-osassa ideana oli, että riffin ykkösisku vaelsi suhteessa rumpubiitin ykkösiskuun, eikä sitä saatu lopulta toimimaan, vaikka ihan eka treeniäänitys kuulostaa edelleen lupaavalta… Seurasi uneton yö, jonka aikana riffi soi ja soi päässä ja suoristui perinteisemmäksi. Samalla kävi niin, että yksisointuinen B-osa ei kuulostanut enää hyvältä, ja Katz teki siitä treeneissä kaksisointuisen. Sitten taas ”Jeesus Kristus ja ateisti” oli siitä työläs kappale, että vaikka kaikki riffit olivat minulla valmiina, en ollut yhdistänyt niitä, koska en ollut varma valinnoista, joten ähkimme treeneissä pari kuukautta valitessamme riffejä ja niiden sijaintia.

A cappellan eli ”Vankifarmilla 2:n” ekaa versiota aloin puolestaan hoilata lastenrattaita työntäessäni, kun minulla oli joku vuosi sitten tapana raivokävellä muutaman kilometrin matka kaupunkiin hakemaan kuopusta päiväkodista. Biisi kehittyi siinä ajan mittaan. Rytmityksestä tuli kävelytahdin mukainen, mutta se muuttui loppumetreillä, kun Katz ideoi nopeamman version. ”Vanhuksen ja pirun” alkuversiota soitettiin keikoilla jo vuonna 1997, mutta kokonaisuutta ei saatu toimimaan levylle asti. ”Saastan kaipuun” ilmestyttyä tuli idea uudenlaisista väliosista, ja perusriffikin taisi muuntua hieman svengaavammaksi. Biisin finaali oli kuitenkin vähän ykstotista jyystöä, kunnes kuopuksen 8-vuotissynttäreillä syntyi tuoreemman kuuloinen funk-riffi – synttärivieraiden energia varmaan tarttui. Joka biisillä on oma tarinansa, tuossa oli muutama.

Mäki: Jarno toi sävellyksiään, riffejään ja rytmi-ideoitaan treenikämpälle, ja alettiin tapailla niitä. Minä mietin, että ”mitähän laulaisin”. Jarnolla oli tällä kertaa täsmätekstit valmiina yli puoleen kappaleista, ja joihinkin jopa omia ehdotuksia laulusovituksiksi. Pähkäilin, että ”sopivatkohan ne minun suuhun”… Mutta kuten tavallista pääsin niihin sisään, ne muokkautuivat kielenkantimiini ja aivoherneeseeni sopiviksi ja alkoivat tuntua sydänalassa hyviltä. Laulettava teksti on omalla tavalla omaksuttava ja sisäistettävä ennen kuin sen pystyy… eh, tulkitsemaan. No, kuten aina, jotkut biisit vaativat enemmän aikaa kuin toiset. Kirjoitin uusia sanoituksia niihin remellyksiin, joihin en saanut jo valmiina olevista teksteistä sovitettua laulettavaa.

Esimerkiksi levyn avaava kiivas rokkiriffittely, ”Uusi mahdollisuus”, oli ensi alkuun melko haastava sanoitettava, mutta kun aikansa kairasi, niin johan ryöpsähti. Sain tarinan svengaamaan yhteen soiton kanssa, enhän halunnut olla jarruna meiningissä vaan siinä mukana. Olen tuohon raikkaaseen lopputulokseen erityisen tyytyväinen. Levy-yhtiön Mikko oli oikeassa ehdottaessaan sitä avausbiisiksi, sillä sehän starttaa kokonaisuuden lennokkaasti ja sopii alkuun sanomansakin puolesta. Omanlaisensa tapaus on nyt vihdoin levylle päätynyt ”Vanhus ja piru”, jonka sanoituksen olen kirjoittanut jo joskus 1990-luvun puolivälissä. Sen ajan versiota esitettiin aikoinaan keikoillakin, siis hieman eri sävellyksenä. Ja vielä: Sain nyt yhden Hurmeen Juhan vuosikymmenten saatossa minulle antamista runoista, ”Jeesus Kristus ja ateistin”, toimimaan yhteen Jarnon musisoinnin kanssa. Siitähän tuli innostava pläjäys, kun sain kallossani takovan poljennon ja melodian natsaamaan riffeihin ja rytmeihin.

Raatikainen: Syntyprosessi on minulle seuraava: Jarno soittaa treenikämpällä riffin kitarallaan. Minä ihmettelen, että ”missä on ykkönen, ja mikä on tahtilaji, sekä millaista rytmiä hän on ajatellut”. Soitetaan ja ihmetellään. Katz ja Ana yrittävät soittaa jotain, jossa on jotain järkeä, tai pysyä edes mukana. Minä kiroilen ja tuskailen. Aika usein Katz saa jujusta kiinni, jolloin minä pyydän häntä iskemään kitarallaan Jarnon riffin soittamisen päälle minua auttavia iskuja. Yleensä tässä vaiheessa kappaleeseen tulee jotain tolkkua ja äänitämme muistiinpanoja.

Ennen seuraavia treenejä Jarno on lähettänyt ainakin minulle nauhoituksista ne pätkät, joissa kappale toimii, ja mihin suuntaan sitä aletaan viedä. Kuuntelen, opettelen aikaansaatua aivoissa pyörittämällä ja naputtelemalla pöydän reunaa. Seuraavissa treeneissä jatketaan samalla menetelmällä. Jossain vaiheessa ollaan niin pitkällä, että koko kappaleesta on jonkinlainen treenikämppä-äänitys. Sitä kuuntelemalla, pöydän reunaa naputtelemalla ja rytmin notkahduksia mittailemalla treenaan biisiä kotona varsinaisten bänditreenien lisäksi. Otin muuten huvikseni talteen kaikki tämän albumin kappaleiden kehitysvaiheet. Jarno ei taida niitä säästellä?

Annunen: Biisin kehittely lähtee aika paljon rumpukompin hakemisesta. Samalla minä ja Katz mietimme omia kuvioitamme. Joskus Jarnolla on hyvinkin valmiina mietittynä esimerkiksi basson osuus, mutta usein kehitellään biisi kasaan pikkuhiljaa treenikämpällä. Muovaan omaa osuuttani usein vielä studiossa, mutta biisin valmiiksi treenaaminen vaatii pitkän ajan. Siinä mielessä uudella levyllä noudatettiin ihan tuttua kaavaa.

Uudella albumilla kuullaan a cappellaa. Mistä moinen idea, kenen usuttamana?

Katz: Idea taisi syntyä Tampereella, tai ainakin se jäi sieltä minun tajuntaan. Olympia oli paikka ja Räjäyttäjät samalla keikalla. Takahuoneessa joku yhtyeestämme päästi ajatuksen ilmoille. Voi olla, että aiheesta on ollut jo aiemminkin puhetta, kun (on ollut) useita kenttä-äänityksiä. Ja sieltähän löytyy monenmoisia a cappella- ja kuoroesitystä. Suosittelen lämmöllä, ja esimerkiksi kumpikin yhtyeemme jäsen arvostaa Alan Lomaxin United Sacred Harp Musical Associationin ”The Last Words of Copernicus” -albumia. – Aivan mahtavaa. Ei varsinaista a cappellaa mutta muuten varsin kosmista meininkiä.

Raatikainen: Perinteistä roots-musaa. Kukaan ei usuttanut.

Miten vaikea uuden albumin synnytysprosessi oli? Mikä oli sen helpoin vaihe, mikä opettavaisin ja mikä haastavin?

Mällinen: Haastavinta on aina sovittaminen, erityisesti rumpukomppien ja biisin eri osien järjestelyn osalta. Edellä mainitut ”Jeesus Kristus ja ateisti” sekä ”Naapurit” olivat työläimpiä, mutta eri syistä. Opettavaistahan treenaaminen on jokaiselle, kun on ideoitava ja opeteltava omia osuuksiaan. Mutta ei tämän levyn tekeminen ollut sen vaikeampaa kuin aiempienkaan. Pohjien äänitys taisi olla jopa hieman helpompaa kuin ”Saastan kaipuulla”, jonka biisit olivat Mattilan mielestä jotenkin venkoilevampia ja hankalampia saada toimimaan. Vaikka kyllähän joistain biiseistä kertyi nytkin yli kymmenen ottoa.

Annunen: Helpoin ja samalla opettavaisin vaihe on livenä soittaminen. Siinä vaiheessa biisi on jo hyvin treenattu, mutta livetilanne tuo siihen uusia elementtejä. Yksi livekeikka vastaa useita treenejä, koska livetilanteessa biisiin pääsee syvemmin sisään ja huomaa asioita, joita ei ehkä treeneissä niin helposti huomaisi. Haastavin vaihe on varmaan itsessään äänittäminen: Se on taas niin oma tilanne, että siihen on treenauksesta huolimatta vaikea valmistautua etukäteen. Haasteita voi tuottaa esimerkiksi toisten kuuleminen nauhoituksessa tai soittotilan soundin erilaisuus. Haasteista huolimatta studiosessiot ovat minulle aina mieluisia.

Katz: Treenaaminen ja sovittaminen jakautuu niin pitkälle ajanjaksolle, ettei työstövaiheita oikein tule rekisteröityä saati eriteltyä, mutta studiossa joutuu aina hikoilemaan niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Raatikainen: Tällä kerralla yllättävän helppoa, koska onnistuin kohtuudella kuntouttamaan oikean käteni olkapäästä lapaluun alle menevän ison lihaksen uimisella ja fysioterapialla. Soittamisesta johtuvia  kipuja oli yllättävän vähän. Opettavaisinta oli, että ikääntymisen myötä ei pelkkä hullunraivo riitä. Pitää ajatella kehon kestävyyttä.

Onko olemassa kaavaa siitä, miten Radiopuhelimet luo nahkansa uuden albumin tekovaiheessa siten, että homma pysyy mielekkäänä, biisit tuoreina ja uusia tuulia tarjoavina yhtyeen jäsenistölle?

Mällinen: Täytyy vain luottaa omaan korvaan ja innostukseen, että biisissä tuntuu olevan jotain uutta ja tuoretta. Treeneissä asia yleensä varmistuu suuntaan tai toiseen. Joitain biisejä olemme aikojen saatossa hylänneet treenivaiheessa siitä syystä, että ne ovat tuntuneet jo kalutuilta luilta (tai sitten jollain muulla tavoin kehnommilta).

Annunen: Omalta osaltani pyrin miettimään jotakin uudenlaista lähestymistapaa esimerkiksi bassokuvioiden suhteen. Joillakin levyillä korostuu esimerkiksi oktaavi-bassot, yksinkertaisuus tai kuviointi. Toisaalta soitossa säilyy siten yhteneväisyys ja oma tyyli.

Katz: Ehkäpä kaikkien katse on aina vaan suuntautunut uteliaana tulevaisuuteen.

Raatikainen: Kaavaa tuskin on, mutta kun tarpeeksi usein tulee uusia kappaleita, joissa nelijakoinen rytmi muuttuu kolmijakoiseksi tai niiden yhdistelmäksi, ei ehdi kyllästyä.

Kuinka suuri tuotantokaartinne on, tuottaja Riku Mattilan, miksaaja Mikko Karmilan ja äänittäjä Pentti Amoren rooli Radiopuhelimien äänitysten sujumisessa? Miten suuri vaikutus heillä oli tällä kertaa lopputulokseen?

Mällinen: Kaikkia tarvitaan erittäin paljon. Riku komentaa ja opastaa meitä soittamaan kyllin hyvät pohjat, yhdistelee osat kokonaisiksi otoiksi ja esittää joskus sovitusideoita. Pena luo päällekkäisäänityksiin tosi mukavan tunnelman ja valvoo, että osuudet tulevat kunnolla soitettua. Mikko hioo biisit ja soundin siinä määrin oikean musiikin kuuloisiksi kuin mahdollista. Ja loppuviilauksessa tärkeä on myös masteroija Mika Jussilan panos.

Raatikainen: Rikun osuus on todella merkittävä. Luottamuksemme häneen on 100%. Saksofonit on sovittanut ja soittanut Pekka Tuomi ja ”Oma tie” -biisissä pianoa soittaa Pekka Gröhn (ex-Kauko Röyhkä, J.Karjalainen, Juliet Jonesin Sydän). Mika Jussilan panos masteroijana on myös merkittävä.

Annunen: Rikulla on merkittävä osuus siihen, mikä otto hyväksytään, ja mitä mahdollisesti voisi tehdä paremmin. Joskus Rikulta tulee sovitusideoita esimerkiksi tilanteessa, jossa biisi ei jostain syystä lähde toivotulla tavalla kulkemaan. Rikun editointikyky on myös huippuluokkaa. Karmilan anti on sitten lopputuloksen työstämisessä. Bittejä siirtyy, ja hyvää soundimaailmaa syntyy. Totta kai muutkin tekijät ovat merkittävässä roolissa.

Katz: Kaikki on tärkeitä, eli SUURI.

Radiopuhelimet tulee ensi vuonna 35 vuoden kunniakkaaseen ikään. Mitkä tekijät ovat pitäneet yhtyeen raivopäisen hengen yllä; yhtyeen kasassa ja musiikillisesti nälkäisenä näinkin pitkään?

Mällinen: Tänä keväänä tulee siis 34 vuotta täyteen, joten ei kiirehditä vielä juhlimaan suurempaa lukua. Minusta ainakin tuntuu, että on mukavaa ja tarpeellista tehdä aina uusia biisejä, kun innostava tuoreuden tuntukin on pysynyt yllä. Uuden värkkääminen tuo merkitystä elämään. Pelkkä vanhojen biisien treenaaminen keikoille on selvästi tasapaksumpaa touhua.

Annunen: Meillä on aika pitkälle yhteneväinen näkemys siitä, miltä bändi kuulostaa. Meillä on aina ollut hyvä tunnelma livetilanteissa, vaikka toki illat vaihtelevat. Mutta harvoin niitä huonompia keikkoja tulee eteen. Yleensä kokonaisuus on kuitenkin hyvin kasassa niin bändin soitossa kuin keskinäisissä suhteissa. Soittaminen Radiopuhelimissa tuntuu hyvin luontevalta, eikä touhuun ole päässyt leipääntymään. Luulen, että pitkäikäisyyttä auttaa myös se, että touhuamme myös muuta kuin pelkkiä Radiopuhelimia. On toisia bändejä, kirjoittamista, arkielämän töitä ja monia muita intressejä.

Raatikainen: Meillä on keskenämme ehkä harvinaisen hyvä kemia, eikä kukaan halua löysäillä lavalla. Ajattelen itse, että kun ihminen tulee katsomaan meitä, niin meidän velvollisuus on esittää aina parasta. Ei yleisölle voi sanoa, että ”sori ei nyt onnistu, koska mua harmittaa”.

Katz: Jaa-a, en koe hommaamme erityisen raivopäiseksi. Toivon tekemiseni kautta kunnioittavani esikuvia ja artisteja, jotka ovat tehneet, ja tekevät, vaikutuksen. Jos joku artisti saa meikäläisen karvatupet reagoimaan ja endorfiinit virtaamaan vuolaasti, pistää se suhtautumaan omaankin tekemiseen asian vaatimalla hartaudella.

Mäki: Vituttaa sopivasti koko ajan. Välillä on hauskaakin, varsinkin bänditouhuissa.

Teitä on kehuttu monella suuntaa: Dead Kennedysin Jello Biafra, edesmennyt BBC:n radiotoimittaja John Peel ja muut hurjat hahmot ovat suitsuttaneet teitä ties miksi vuosien varrella. Li Andersson on käynyt kuulemma keikoillanne. Imarteleeko tällainen suitsutus, vai painaako se taakkana? Tuntuuko se missään?

Mäki: Ei paina lainkaan taakkana. Ilman muuta tuntuu hyvältä se, että bändimme ja musamme huomioidaan. On innostavaa saada myönteistä palautetta, on sen antajan titteli ministeri tahi kanisteri. On mahtavaa, jos keikoillemme tulee väkeä ja levyjämme kuunnellaan. Tervetuloa kaikki paitsi natsimieliset.

Raatikainen: Se on mukavaa mutta en silti kättele itseäni, koska tunnen omat rajoitteeni soittajana ja ihmisenä vähän liian hyvin.

Annunen: Eipä asiaa ole sen kummemmin pohtinut. Tokihan se tuntuu kivalta, kun hyvät tyypit arvostavat.

Mällinen: Ai miksikö? Sitä pitäisi kysyä kehujilta. On onnekasta, jos oma innostus osuu joskus oikeaan ja herättää positiivisia tunteita toisessa ihmisessä. Sellainenhan ei ole mitenkään itsestään selvää tai ennustettavissa. Täytyy ylittää kuilu, joka ihmisiä erottaa, eikä siihen voi kukaan omassa päässään määrätä varmaa keinoa. Siksi on aina yhtä jännittävää, onnistuuko se. Välillä jännitys yltyy liian inhottavaksi epäonnistumisen peloksi mutta minkäs teet, kun on omasta innostuksesta hommaan ryhtynyt.

Katz: Ihanaa!

Olette tehneet menneellä vuosikymmenellä akustisen levyn ja pari keskenään eri tyyppistä sähköistä albumia. Onko olemassa orastavaa ajatusta sille, millaiseen suuntaan Radiopuhelimien musiikkia viedään tästä eteenpäin, seuraavalle levylle?

Mällinen: Muutaman funkimman biisin voisi tehdä.

Annunen: Pari uutta biisiä on jo aloitettu. Ehkä niistä voisi sanoa, että ainakin tuttu Radiopuhelimet-funk sieltä kuuluu.

Onko Radiopuhelimilla vielä toteuttamattomia haaveita tai käyttämättömiä mahdollisuuksia tulevaisuutta ajatellen?

Mällinen: Eiköhän noita vielä tarpeeksi ilmaannu, varsinkin, kun tulevaisuus on jo sopivasti lyhentynyt.

Raatikainen: Minä soitan parhaani mukaan sitä, mitä liiderimme Jarno pyytää, kunhan vain pysytään tajunnanräjäytyslinjoilla.

Annunen: Pitkästä aikaa olisi kiva päästä ulkomaille soittelemaan.

Mainitkaa kolme itsellenne tärkeintä Radiopuhelimet-albumia, miksi?

Mällinen: Uusin on aina tärkein, ihan työpanoksesta johtuen.

Mäki: Kaikki albumimme ovat omalla tavallaan tärkeitä. Vain vähän kärjistäen: osaavatko vanhemmat laittaa jälkikasvunsa tärkeysjärjestykseen? Jokaisella levyllä on oma syntyhistoriansa, oma tarinansa. ”Rokkiräjähdys” on albumeista tärkein, koska se on ensimmäinen, ja oli hirveä hinku saada se tehtyä. Tämä viimeisin on tärkein, koska se on tuorein, ja on mahtava tunne sen onnistumisesta. Ekan ja viimeisen välissä olevista jokainen on tärkeä, koska ilman niitä ei olisi ensimmäiselle jatkumoa, eikä uusin olisi tuollainen kuin se on.

Raatikainen: ”K.O.”, joka oli ensimmäinen albumi Rikun ja Karmilan kanssa. Saimme silloin bändin ja musiikin toimimaan kunnolla ensimmäisen kerran. ”Avaruus”: Kätz tuli kehiin, ja bändi tuli lopulliseen muotoonsa. ”Radiopuhelimet rakastaa sinua”: Selvisin, vaikka molemmissa käsissäni oli hermovaurio. Sittemmin molemmat käteni on leikattu.

Katz: ”Maasäteilyä” (en ollut vielä yhtyeessä, mutta albumin helposti lähestyttävyys yllätti positiivisesti, täynnä hittejä), ”Oulu on kaupungin nimi” (integroituminen Radiopuhelimiin oli tämän levyn myötä totta) ja tietenkin ”Kosminen tiedottomuus”.

Annunen: Ensimmäisenä tulee mieleen ”Maasäteilyä”. Se oli eka levy, jolla olin mukana. Olenkin kirjoittanut tästä albumista tarkemmin Radiopuhelimet-kirjaan. Toisena voisi mainita ekan ostamani Radiopuhelimet-levyn. Se oli ”K.O.” heti sen ilmestyttyä. Kolmas onkin vaikea. Mutta mieleen tuli ”Tänään!”-levy. Sitä oli jotenkin hauska tehdä ja tuli kokeiltua muun muassa eri soundeja. Biisimateriaalikin on vahvaa.

Miltä Radiopuhelimien vuosi 2020 näyttää, mitä se tulee pitämään sisällään?

Mällinen: Jännitystä uuden levyn kohtalosta, ja keikkoja. Toivottavasti matkaamme taas Viroon. Pitää alkaa treenata muutamaa funk-biisiä.

Raatikainen: Keikkoja. Olemme jo lisäksi aloittaneet uusien biisien treenaamisen.

Annunen: Treenausta ja keikkoja.

Katz: Liikkeellä ollaan edelleen…

Terveisenne kaikille Radiopuhelimet-diggareille ja fanaatikoille…

Katz: Käykää ihmiset keikoilla ja nauttikaa musiikista, meidän sekä muiden.

Mäki: Suunnatkaa se mahdollinen fanaattisuutenne mieluummin ilmastonmuutoksen ja natsismin torjumiseen.

Mällinen: Kaikille fanaatikoille? No, ottakaa iisimmin.

Annunen: Kannattaa hankkia uusi levy CD-, vinyyli- tai kasettimuodossa. Tai vaikka kaikki versiot. Keikoilla nähdään!

 

Kiitämme Kaaoszinen puolesta Radiopuhelimia erittäin avartavasta haastattelusta ja toivotamme heille kaikkea parhautta jatkoon!

 

Tulevat keikat:

14.2. Hard Rock House, Helsinki (levynjulkaisukeikka)
21.2. 45 Special, Oulu
26.2. G Livelab, Tampere
9.4. Bar Loose, Helsinki

Kommentoi julkaisua