Rosoista, niin rosoista – synttäriarviossa 20 vuotta täyttävä Black Label Societyn ”Stronger Than Death”
Black Label Society on yhtye, jonka taival alkoi Ozzy Osbournen kitaristinakin tunnetun Zakk Wylden lisääntyneen vapaa-ajan myötä, joskus 1990-luvun puolenvälin jälkeen. Vaikka alkuun Black Label Societyn, tai tuttavallisemmin ja lyhennettynä myös pelkän ”BLS”:n saattoi ajatella pelkäksi sivuprojektiksi, on se nykyään jo lähes kulttimaineen omaava ja kymmenen studiolevytystä julkaissut maailmankuulu metalli/rock-yhtye. Harvakseltaan myös Euroopassa ja Suomessakin kiertänyt kiertuenelikko (joskus harvoin myös viisikko) on studio-olosuhteissa yleensä pikemminkin vain Zakk Wylde rumpaleineen ja mahdollisesti basisteineen, riippuen pitkälti mistä BLS-albumista puhutaan.
Black Label Societyn toinen täyspitkä ”Stronger than Death” on joka tapauksessa ehtinyt peräti 20 vuoden ikään, ja se julkaistiin pari vuotta ”Sonic Brew” -debyyttialbumin jälkeen. Tuolloin elettiin aikaa, jolloin Zakk Wyldenkin mm. ”pomokseen” kutsuma Ozzy Osbourne keskittyi pitkän ajan jälkeen Black Sabbathin paluukiertueeseen, eikä mahdollinen kitaristin paikka Guns N’ Rosesissa ottanut sekään aivan tuulta alleen. Ehtivänä muusikkona tunnettu herra Wylde ei kuitenkaan ole tuolloinkaan laakereilla lepäillyt, vaan teki lyhyessä ajassa montakin varsin kelpoa täyspitkää hoitaen sävellykset kokonaan itse. Näistä albumeista kaikki ovat keskenään melko erilaisia, mutta ”Stronger than Death” on ehkä selkein ”väliinputoaja”, mikäli tarkastelee albumia kokonaisuutena ja vertaa muihin BLS-teoksiin.
Mainos päättyy
Albumilta kuuluu kaljan ja viinanhuuruinen ulosanti erityisesti Zakk Wylden laulusta ehkä enemmän, kuin millään muulla BLS-levytyksellä. Se on asia, joka sekä hieman vaivaa, mutta myös tietyllä tavalla kiehtoo ja luo ainakin useisiin aikalaisiin albumeihin verrattuna omaperäisyyttä biiseihin. Ehkäpä lähin vokaalimielessä vertailukelpoinen yhtye voisi olla raskasta jenkkimetallia veivaava Crowbar. Wylden laulu on albumilla paikoitellen niinkin matalaa ja karheaa, että vaikka se olisi miten tarkoituksellista, kappaleiden laulumelodioiden potentiaali hieman kärsii. Mutta onneksi vain hieman, sillä onhan mukana myös balladeja, kuten varmasti monelle BLS-fanille jo ikivihreä ”Rust”, jolla Wylde väläyttelee mitä tyylikkäintä blues tyylistä herkkää lauluääntään. ”Stronger Than Deathin” yleissoundi on myös tietyllä tavalla kuivempi, kuin edeltävän ”Sonic Brew” -albumin, ja huomattavasti rosoisempi verrattuna seuraavan ”1919 Eternal” -albumin selkeämpään sointiin.
Paras puoli ”Stronger Than Deathilla” on silti ehdottomasti idearikkaus ja kappalemateriaali, jonkalaisia vain ammattimuusikko ja koko elämänsä instrumentilleen omistava voi tyhjästä taikoa. Oikeastaan Zakk Wylden soitto pääsi aikanaan kunnolla lopullisiin oikeuksiinsa vasta Black Label Societyn myötä nimenomaan kappaleiden sävellysten kautta, kuin pelkkien pentatonistentilusoolo-asteikoiden toistamisen ansiosta. ”All for You” starttaa albumin niin sanottuna ihan kivana jenkkimetallitykittelynä, joka on avausbiisinä oivallinen. ”Phoney smiles & Fake Hellos” hyvänä kakkosena avaa albumin ”kovanaama-lyriikoiden” annin, jossa mennään kaiken BLS-materiaalin huomioiden todella poikkeuksellisen rumiinkin sanakäänteisiin valittujen sanojen kohdetta enempää säälimättä. ”13 Years of Grief” jatkaa isottelua siitä mihin edellinen jäi, mutta omaa edelleen musiikillisesti maukkaimpia riffejä, joita Zakk Wylde on kuunaan kitarastaan ilmoille päästänyt. Kappale on sovituksellisestikin armottoman hieno tekele.
Aiemmin mainittu ”Rust” on albumin ehdotonta parhautta, ja samaa voisi melkein sanoa myös puolessa välissä majailevasta ”Superterrorizer” kappaleesta. Kyseinen riffijyrä on jälleen kerran omaperäisimpiä Wylden sävellyksiä, mutta on harvinainen siitä, että se omaa live-tallenteilla paremman draivin. Kertosäkeistön taustalla kuuluva ”yeah yeah” hokeman jäädessä live-tilanteessa pois, on kappaleessa myös ehkä jopa yksi häiriötekijäkin vähemmän. Albumi jatkaa kulkuaan lopun nimibiisiä ja jammailevaa kahdeksan minuuttista ”Love Reign Down” kohden rosoisen raskain poljennoin. Musiikkivideobiisi ”Counterfeit God” ja perusvarman ”Ain´t life Grand” ohella rauhallisemman tunnelman pariin havahdutaan jälleen kauniissa ”Just Killing Time” slovarissa, jonka voi kaikkien vuosien jälkeen huomata hieman valitettavastikin jääneen useiden muiden hienojen BLS-balladien varjoon. Albumin nimibiisi ”Stronger Than Death” onkin sitten jälleen melkoinen hengennostatus, jonka särötettyyn puhelauluun on valikoitunut yksiä kaikkien aikojen punttitreenisloganeita: ”you can’t kill what’s stronger than death.” Kappaleessa sanoja sylkemässä vierailee muuten entinen baseball-pelaaja Mike Piazza. Biisissä leikitellään lisäksi hieman tavanomaisista tahdeista poikkeavilla rumpufilleillä, joita varsin kelpo suorituksella kannuttaa läpi levyn myöhemmin varsin tuntemattomaksi jäänyt Phil Ondich -niminen muusikko.
Mainos päättyy
Yhtä kaikki Black Label Society oli ”Stronger Than Deathin” aikaan varsin kekseliästäkin ”jenkkimättöä.” Yhdysvalloista julkaistiin maailmalle ihmeteltäväksi tuon tuosta vuosituhannen vaihteen molemmin puolin mitä yksikertaisimpia ja matalavireisimpiä äänitteitä jopa kyllästymiseen saakka. Albumilla on toki aikalaisiinsa nähden melkoinen niin sanottu ”Motörhead-twisti”, jonka kuulee varsinkin laulutyylistä ja siitä rock n´ roll-asenteesta, joka yhtyeellä on ollut aina sopivassa määrin mukana. Osittain matelevat ja keskitempoiset albumin kappaleet sopivat edelleen varmasti niin ryyppyiltojen meininkeihin, kuin korvakuulokkeista kuultavaksi salitreenin tai kitaranvingutuksen oheen, vaikka albumi ei kokonaisuutena yllä aivan siihen Black Label Societyn parhaimmistoon, mitä ovat albumit, joita yhtye julkaisi pitkän liudan ”Stronger Than Deathin” jälkeen.
Erityismainintana täytyy arvion loppuun ottaa tapetille albumin kansivihossa oleva prätkäjengi-tyylinen ”Bylaws and code of honour” eli lista asioista, joita noudattamalla Black Label Society -perheessä ilmeisesti sai osakseen arvostusta. Etenkin kohta ”Thou shalt not spilleth thy beer” on jäänyt mieleen kummittelemaan hupaisana pykälänä elämän tärkeyksiä. Sen koommin ei ole Zakk Wylde ja BLS juurikaan listaansa mainostanut myöhemmillä julkaisuilla, joten lieneekö kaikki listan pykälät enää mitenkään edes ajan tasalla. Se ainakin tiedetään, että Zakk Wylde on itse ollut raittiina reilut kymmenen vuotta ja mainostaa tätä nykyä paitsi terveitä elämäntapoja, niin myös muun muassa Valhalla Java Allmighty -kahviaan, jutellessaan milloin pehmoleluille, nukeille tai toisinaan esittäessään tyhmyyksiä basistinsa John ”JD” Deservion avustuksella sosiaalisen median puolella.
Zakk Wylde ja Black Label Society Instagramissa
