Rough Grindilta ensimmäinen kokopitkä maaliskuussa: uusi kappale ”Snakes and Ladders” kuunneltavissa

Promokuva: Petri Damstén

Suomalainen rouhean rockin yhtye Rough Grind julkaisee debyyttialbuminsa ”Pieces of Resistance” (Inverse Records) digitaalisesti kaikissa suoratoistopalveluissa 4. maaliskuuta 2020. Rough Grindin musiikkia on kuvailtu hard rockin ja heavy metalin mielenkiintoiseksi yhdistelmäksi, jossa voi kuulla vanhan liiton vaikutteita. Orkesteri on ehtinyt julkaista aiemmin kolme EP:tä: ”Son of a Gun” (2014), ”Four for the Road” (2017) sekä ”Trouble or Nothing” (2018).

Tulevan kokopitkän tunnelmiin päästään tutustumaan jo 29. tammikuuta, jolloin ilmestyy selkärangattomia kiipijöitä päin näköä sivaltava single ”Snakes and Ladders”.

Katso ”Snakes and Ladders” -musiikkivideo:

– Tuo biisi oli loppujen lopuksi aika luonteva lohkaisu sinkuksi, sillä siitä oikeastaan alkoi tämän nykyisen kokoonpanomme tarina, kertoo Rough Grindin laulaja-basisti Sami.

”Trouble or Nothing” -EP:n jälkeen yhtyeen toiseksi kitaristiksi pestattiin Arg, ja kuusikielistä kurittanut Sami palasi juurilleen basson varteen. Yhtyeen muut jäsenet ovat kitaristi Ville ja rumpali Killi.

– Kyllähän tuo muutos on tuonut aivan uudenlaista energiaa koko pumppuun. Uskomme, että se välittyy tulevalta levyltäkin. Arg ja Ville tuovat kitaroinnillaan biiseihimme loistavia rock-elementtejä, jotka täydentävät erinomaisesti Killin ja meikäläisen metallisempaa meuhkaamista, Sami jatkaa.

– Ja minä olen löytänyt jälleen sisäisen basistini muutaman vuoden jälkeen. Siis ihan positiivisessa mielessä, hän lisää nauraen.

Vaikka Rough Grindin äijillä on aina hymy herkässä ja pilke silmäkulmassa, ottaa miesten musiikki kovin sanoin kantaa nykymaailmaa riivaaviin epäoikeudenmukaisuuksiin. Vastapainoksi repertuaarista löytyy myös tunnelmallisia kappaleita, joissa mennään rohkeasti kohti ihmiselämän kipupisteitä. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii tulevan albumin toinen singlelohkaisu ”The Die Is Cast”, joka julkaistaan 19. helmikuuta.

Rough Grindin edelliset kaksi EP:tä saivat kohtuullisen hyvän vastaanoton maailmalla ja niiden kappaleet ylsivät radioiden soittolistoille muiden muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Isossa-Britanniassa ja Saksassa.

Spotify: https://spoti.fi/37C5KaG
Deezer: https://www.deezer.com/us/album/126939452
Tidal: https://listen.tidal.com/album/128492975
Apple Music: https://apple.co/2O5Hh68

Ennakkotallenna ”Pieces of Resistance” -albumi Spotify-soittolistalle: http://bit.ly/36yGeCb

Model: Rough Grind

Biisilista:
01 Snakes And Ladders
02 Corporate God
03 State of Play
04 Silver Greed
05 Overdue
06 Masquerade
07 The Die Is Cast
08 You Suck
09 Guardian Ghost
10 Only Fools Don’t Like Rock’n’roll

Albumin kansi Petri Damstén.

Kokoonpano:
Sami – laulu & basso
Ville – kitara
Arg – kitara & taustalaulu
Killi – rummut

Linkit:
Kotisivu: http://www.roughgrind.net
Facebook: https://www.facebook.com/RoughGrindBand
Spotify: https://spoti.fi/2JLlvUW
Twitter: https://twitter.com/roughgrind

Kommentoi julkaisua