Photo Credit: Anu Plym

Rückwater julkaisi toisen studioalbuminsa ”Bored Machine”

Kirjoittanut Kasper Piippo - 4.10.2024

Tamperelainen stoner rockia soittava yhtye Rückwater on julkaissut uuden albumin ”Bored Machine”. Albumi on teeoiltaaan vahvasti yhteiskuntaa ja ympäröivää maailmaa tutkiskeleva ja osittain kritisoiva teos.

”Musiikillisesti Bored Machine on edeltäjäänsä (Supernova) progressiivisempi teos. Kappaleiden teossa on otettu tietoisia riskejä ja pyritty monipuolistamaan biisien rakenteita. Kaikki materiaali on äänitetty edellisen levyn tapaan livenä, jolloin bändin vahva yhteensoitto ja groove on saatu tarttumaan äänitteelle.

Bored Machine on teemaltaan vahvasti yhteiskuntaa ja ympäröivää maailmaa tutkiskeleva ja osittain kritisoiva teos. Follow the Money kertoo sosiaalisen median vaikuttajista, joilla on suuren seuraajamääränsä takia valtaa, mutta jotka eivät kanna vastuuta teoistaan/sanoistaan. Mielenterveysongelmia käsitellään useassa kappalaleessa esimerkiksi, Look at the Sky, Blue Lake Escape ja Waiting for the Ride. Homo Economicus kertoo ihmisen ahneudesta, kun taas No More Air on kertomus diktaattoreista ja vallasta. N.O.T.S.Y.:ssä käsitellään anteeksiantoa ja Birthday Boy on syntymäpäiväralli.” 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Rückwater-yhtye

Kuuntele ”Bored Machine” alta.