Ruindomilta debyyttialbumi toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.4.2013

Ruindom perustettiin Valkeakoskella loppukesästä 2008 henkilökemioihin luhistuneen modernia death metalia soittaneen pumpun raunioille. Vetävänä voimana on ollut alusta alkaen 90-luvun alun vanhan koulukunnan kuolonmetalli. Kahden demon ja erinäisten miehistönvaihdosten jälkeen bändi sai 2012 valmiiksi debyyttialbumin ”On The Ruins of Decadence”. 2012 lopulla bändi kävi jo uusien biisien kimppuun ja nauhoitti 8 biisiä uudelle “In The eyes of Death” – albumille. Albumi tullaan julkaisemaan toukokuun 10. päivä Inverse Recordsin kautta. Lue lisää nähdäksesi koko lehdistötiedote.

Ruindomin musiikki pohjaa suuresti soitintrioon: soitto toimii levyllä samalla lailla kuin livenä, ei soolontaustakitaroita yms lisätauhkaa. Basso ja kitara on kuin paita ja perse soundillisesti, mutta basso pyrkii myös flirttailemaan rumpusovitusten kanssa, pitääkseen homman mielenkiintoisena. Musiikki on tarkoituksella rosoista, sliipattu meno ja orjallinen klikin seuraaminen ei ole bändin juttu.

Suurin osa biisiaihioista on lähtöisin krapula-ahdistuksesta ja erinäisien elokuvien aiheuttamista fiiliksistä. Biisirungot herätetään koko porukan voimin henkiin treeniksen uumenissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sanoituksiin pätee vahvasti sama filosofia kuin sävellyksiin. Karuja ihmiskohtaloita: Parhaat päivänsä nähneitä näyttelijöitä, muiden musiikilla tienaavia muusikonraunioita. Uskonnon, sodan ja rahan pyhä kolminaisuus. Reinkarnaatio ja sisäiset demonit. Maaseudun pimeys ja pakanamaisemat.

Kappalelistaus:
1. Beyond the Hill
2. Crawling With the Dead
3. Demon Call
4. Past Life Illusion
5. Perfect World
6. Sordid Price
7. Where the World is Gone
8. In the Eye of Death

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat