Ruisrock julkisti tukun uusia esiintyjiä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.2.2022

Festivaalin tuoreita kansainvälisiä kiinnityksiä ovat myös A36 ja Clairo. Suomalaisista artisteista lavalle nousevat muun muassa Blind Channel, Chisu ja Younghearted. Ruisrock juhlitaan 8.–10.7.2022 Turun Ruissalossa.

Ruisrockissa esiintyvä Playboi Carti on yksi yhdysvaltalaisen rap-skenen suurista nimistä. Valtavan suosion saavuttaneen artistin tuotannon toistomäärät lasketaan miljardeissa, ja viimeistään kriitikoiden ylistämä tuorein albumi ”Whole Lotta Red” lujitti artistin aseman genrensä kärkikastissa. Kokeellisen hiphopin tienraivaaja tunnetaan rap-tekniikkansa lisäksi mystisestä imagostaan ja synkästä symboliikastaan.

Festivaalin hiphop-ohjelma saa myös laajempaa kansainvälistä vahvistusta. Australialainen The Kid LAROI on kahminut alan tunnustuksia ja noussut valtavaan kansainväliseen suosioon erityisesti hengästyttävän toistomäärän keränneillä jättihiteillään ”Without You” ja ”Stay”. Ruotsalaisrappia Ruisrockissa edustaa ”Samma gamla vanliga” -hitistäkin tunnettu A36, joka on yksi lupaavimmista artisteista naapurimaan rap-kentällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ruisrock-lauantaina lavalle nousee folkia ja vintage popia yhdistelevä Clairo. Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2017 julkaistun ”Pretty Girl” -sinkun myötä, ja myöhemmin julkaistut albumit ”Immunity” ja ”Sling” ovat vauhdittaneet nousukiitoa. Harmonisesta 70-luvun estetiikasta ammentava artisti on käyttänyt ääntään myös viihdealalla työskentelevien naisten puolestapuhujana.

Ohjelma kasvaa myös kotimaisten artistien osalta. Ruisrock-perjantaina nähdään violent popin suunnannäyttäjä Blind Channel, jonka jättihitti ”Dark Side” singahti kansainvälisten listojen kärkisijoille. Euroviisuissakin suosiota niittänyt yhtye on ilmoittanut julkaisevansa uuden albuminsa Ruisrock-keikkapäivänään.

Ruisrockissa nähdään myös suomalaisen popkentän monitaituri Chisu ja pehmeästä popsoundistaan tunnettu Younghearted, jonka UMK-kilpailukappale ”Sun numero” on noussut nopeasti Suomen striimatuimpien kappaleiden joukkoon. Suomi-hiphopin vahvistuksia ovat sukupolvensa ääneksi tituleerattu ibe, Sexmane ja turkulainen trap-artisti NCO. Glam-rockia Ruisrock-sunnuntaihin tuo Kissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ruisrock järjestetään 8.–10.7.2022 Turun Ruissalossa. Lisää artistijulkistuksia on luvassa kevään aikana. Festivaalin liput ovat myynnissä Tiketissä, ja osa lipputyypeistä on varattu loppuun. Hotellipaketteja festivaalille myy Visit Turku.

8.2. Mennessä julkaistut artistit:

Major Lazer (US)
Martin Garrix (NL)
Megan Thee Stallion (US)
Playboi Carti (US)
Polo G (US)
The Kid LAROI (AU)
A36 (SE)
Anne-Marie (UK)
beabadoobee (UK)
Clairo (US)
girl in red (NO)
The Ark (SE)
Turnstile (US)
Antti Tuisku
Haloo Helsinki!
JVG
Tehosekoitin
ABREU
Behm
Blind CHannel
Chisu
Gasellit
Gettomasa
Ellinoora
Erin
Evelina
ibe
Kaija Koo
Maustetytöt X Agents
Mikael Gabriel
Olavi Uusivirta
Pyhimys
Ruusut
SANNI
Vesala
william
Arppa
costee
Erika Vikman
F
Hassan Maikal
Ida Paul & Kalle Lindroth
jambo
Jesse Markin
Kissa
Kube
Louie Blue
Luukas Oja
MC KOO
Mouhous
NCO
Pihlaja
Rosa Coste
Sexmane
Ursus Factory
Viivi
Yeboyah
Younghearted

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat