Rumpu-bassoduo Royal Blood julkaisi odotetun kolmannen albuminsa ”Typhoons”

Kirjoittanut Joonas Arppe - 30.4.2021
Royal Blood esiintyi Kulttuuritalolla vuonna 2019.

Englannista ponnistava rumpu-bassoduo Royal Blood on julkaissut kolmannen albuminsa ”Typhoons”, jolla basisti-laulaja Mike Kerrista ja rumpali Ben Thatcherista koostuva yhtye maustaa edellisiltä albumeilta tuttua pop-henkistä säröbasson räimettä Daft Punk– ja Boney M -tyylisin discovaikuttein.

Albumin kärkisingle ”Trouble’s Coming” julkaistiin syyskuussa. Kerr kertoi tuolloin yhtyeen debyyttialbumin määrittäneen lähestymistavan olleen yhä läsnä ”Typhoonsilla”, joskin hiukan eri muodossa:

”Me tavallaan löysimme tämän soundin vahingossa, ja sitä oli heti hauska soittaa. Se todella vahvisti luovuuden virtaa tällä uudella albumilla, sen fiiliksen jahtaaminen. On tosin outoa, että jos ajattelee ensimmäistä singleämme ’Figure It Outia’, niin se sisältää tämänkin albumin siemenen. Ymmärsimme, ettei meidän tarvitse tuhota mitään, mitä olemme jo rakentaneet. Sitä piti vain siirrellä ja muuttaa vähän. Paperilla se on pieniä keksintöjä, mutta kun kuulet sen, se kuulostaa raikkaalta.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:

1. Trouble’s Coming
2. Oblivion
3. Typhoons
4. Who Needs Friends
5. Million & One
6. Limbo
7. Either You Want It
8. Boilermaker
9. Mad Visions
10. Hold On
11. All We Have Is Now

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat