Ruotsalainen rock voi hyvin –arviossa The Hellacoptersin ”Overdriver”
Ruotsalainen garage rock -legenda The Hellacopters julkaisi tammikuun lopussa odotetun ”Overdriver”-pitkäsoittonsa. Vuonna 2016 paluun tehnyt ruotsalaisyhtye julkaisi reilut kaksi vuotta sitten mainion ”Eyes Of Oblivion” -albuminsa, jolla The Hellacopters osoitti olevansa edelleen terävä ja relevantti. ”Overdriverin” perusteella tämä sama kehitys tuntuu jatkuvan.
On tietenkin totta, ettei The Hellacopters ole samanlainen kuin mitä 90-luvun lopussa – ja kuinka voisi ollakaan – onhan aikaa kulunut jo yli kaksikymmentä vuotta ”Payin’ The Dues” ja ”Grande Rock” -albumien julkaisusta. Elämä menee eteenpäin ja muutokset ovat osa sitä. Ennen The Hellacoptersin paluuta vokalisti-kitaristi Nicke Andersson ehti julkaista viisi pitkäsoittoa Imperial State Electric -yhtyeen kanssa, mikä sekin on luonnollisesti jättänyt jälkensä. ISE-vivahteita kun on löydettävissä niin ”Eyes Of Oblivion” ja ”Overdriver” -pitkäsoitoilta.
Uusien äänimaiseman vivahteiden lisäksi The Hellacoptersin uusimmilta albumeilta on löydettävissä uudenlaista syvällisyyttä. Ensikuulemalta moni ”Eyes Of Oblivionin” kappaleista kuulosti hyvälle rock-kappaleelle, mutta lähempi tarkastelu näytti että myös sanoitukset kätkevät hienouksia. Näin on laita myös tuoreimmalla pitkäsoitolla. ”Don’t Let Me Bring You Down” ja ”(I Don’t Wanna Be) Just A Memory” henkivät melankoliaa ja nöyryyttä, jotka saavat kuulijan peilailemaan tuntojaan. ”Soldier On” huokuu päämäärätietoisuutta ja on kuin uhmakas marssi sodan ja epävakauksien täyttämässä nykymaailmantilanteessa. Poikkeuksellisen synkästi nimetty ”Doomsday Daydreams” ei ole maailmanlopun fanfaari, vaan ohjaa kuulijan parisuhteen aallokkoihin, joissa ei voi aina välttyä karikoilta.
Mainos päättyy
Melankolisuus on vahvasti edustettuna ”Overdriverilla”, kuten se tuntuu olevan The Hellacoptersin ulosannissa nykyään muutenkin. Surumielisyys ei ole kuitenkaan epätoivoista ja ahdistavaa, vaan pikemminkin kaihoisuutta jota voi kokea asioista luopuessa. Albumilta löytyy kuitenkin myös muutama piristysruiske, jotka tulevat esille ”Faraway Looks”- ja ”Do You Feel Normal” -kappaleissa. Albumin päättävä, reilu viisiminuuttinen ”Leave A Mark” on sekin oma piristävä lukunsa, vaikka kappale onkin mahtipontinen ja tunnelmaltaan synkähkö.
Ensivilkaisun perusteella ”Overdriver” saattaa näyttää hieman kornille, muttei sitä kuitenkaan ole. Albumi sisältää hienoja yksityiskohtia aina kosketinsoitinosuuksista kitarasooloihin unohtamatta 70-luvun rockin vivahteita. 40 minuutin kestonsa puolesta pitkäsoitto ei tunnu loppuvan kesken, vaan sisältää mukavasti pureskeltavaa.
Kappalelista:
Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen