Ruotsalaista Volster -heviyhtyettä kypsyteltiin yli 20 vuotta! Huhtikuun 20. julkaistavan albumin nimibiisi Perfect Storm nyt ulkona

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.4.2018

Ruotsalainen melodisen metallin ammattilaisryhmittymä Volster julkaisee ”Perfect Storm” -debyyttialbuminsa 20. huhtikuuta, ja tämä päivä on erityislaatuinen senkin vuoksi, että kyseessä on yli 20 vuoden odotuksen päätös.

Muun muassa Ozzy Osbournen, Lynch Mobin ja Megadethin kanssa työskennelleen tuottaja-miksaaja Max Normanin kanssa tehdyn albumin ensimmäinen kivi muurattiin jo vuonna 1996, jolloin yhtyeen perustajajäsenet Ulf Andersson ja Henrik Lundberg kasasivat Volster -nimellä kulkeneen demon. Nyt tämä kaksikko jatkaa siitä yhdessä mahtavan laulajan, Peter Tenningin sekä rumpali Mattias Carlssonin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”1970- ja 80-luvuilla varttuneena musiikilliset juureni ovat vahvasti siellä, joten ei ole yllätys, että musiikkimme lähtökohdat ovat noissa kultaisissa vuosikymmenissä, toki modernein maustein; pääainesosa on melodia, ja loistavat vokaaliosuudet höystetään mielenkiintoisilla riffeillä. Kukin meistä on ollut aktiivinen musabisneksessä jo vuosikymmeniä, joten on jo aika täyttää tietyt unelmat soittamalla sellaista musiikkia, jota todella rakastamme. Volster on niin hard rock -yhtye kuin vain voi olla”, Henrik toteaa.

Levyn upea nimibiisi ja siitä tehty musiikkivideo ovat nyt ulkona ensimmäisinä maistiaisina, ja lisää esimakua on luvassa tämän viikon lopulla, kun ”Ends With Me” -kappaleen lyriikkavideo julkaistaan.

www.volsterband.com
www.facebook.com/volsterband

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Perfect Stormin” biisilista on:
1. King Of The Hill
2. Heaven Or Hell
3. Perfect Storm
4. Breathless
5. Still In Love
6. Babylon
7. Hero
8. Games Of War
9. Easier Said Than Done
10. I Don’t Care
11. Drifting Away
12. Ends With Me

Volsterin levyt julkaisee Rock Of Angels Records.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat