Ruotsin viikinkimetallisuuruus osoitti olevansa uransa parhaassa iskussa – Amon Amarth Helsingin jäähallissa 9.12.2019

Maanantaina 9.12.2019 kotimaamme jokaisen melodisen kuolonmetallin ystävän oli lähes pakollista olla pääkaupunkiseudulla, sillä viikinkimetallin jättiläinen Amon Amarth toi “Berserker World Tour” -kiertueensa Helsingin jäähallin black boxiin. Kovaan suosioon nousseen pääesiintyjän lisäksi lavalla nähtiin muutakin ruotsalaista metalliosaamista, kun lauteet lämmittelivät death metal -suuruudet Hypocrisy sekä Arch Enemy. Kova metallikolmikko oli myös suurempien ihmismassojen mieleen, sillä konsertti oli loppuunmyyty.

Vaikka illalle luvattu metallitulitus lämmitti varmasti monen metallifanin sydäntä, yrittivät sääolosuhteet tehdä parhaansa tunnelman pilaamiseksi. Helsingin joulukuinen keli oli kaikkea muuta kuin vuodenaikaan sopiva, sillä kylmä tuuli sekä jäätävä vesisade piinasivat jäähallille jonottanutta ihmisjoukkoa. Järjestelyt oli kuitenkin tältä osin hoidettu mallikkaasti, sillä ulos muodostunut jono lyheni kiitettävällä tahdilla. Ovien aukeamisen jälkeen paikalle saapunut pääsi itse permannolle turvatarkastuksen ja narikkajonotuksen jälkeen noin puolessa tunnissa.

Black box -formaatti on itselleni uusi tuttavuus, joka osoittautui toimivaksi konseptiksi. Erityisesti nykypäivänä, kun keikkapaikkoja ajetaan alas jatkuvalla syötöllä, tuo tämän kaltainen konserttimuoto lohtua tilanteesen. Kyseinen formaatti kun mahdollistaa intiimin klubitunnelman luomisen jäähalliolosuhteisiin, minkä myötä  eri kokoisten yhtyeiden esiintyminen onnistuu näinkin suurissa tiloissa. Toivottavasti vastaavanlaista konseptia sovellettaisiin muuallakin.

Suurimmalta osin konsertin järjestelyt oli hoidettu hyvin, mutta muutamat ongelmat latistivat parasta tunnelmaa. Erityisesti jäähallilta poistuminen konsertin jälkeen oli kehnosti toteutettu. Lavan edestä lähtiessä jo itse permannolta poistumiseen kului kymmeniä minuutteja, sillä kentältä pääsi pois vain parin uloskäynnin kautta, jotka molemmat olivat permannon takaosassa. Toinen narikoista oli myös hölmösti sijoitettu kulkuväylän varteen, minkä myötä siirtyminen haluamaansa paikkaan muuttui vaikeaksi narikkajonojen takia. Useamman uloskäynnin avaaminen keikan jälkeen vähentäisi pahinta sumaa merkittävästi, minkä myötä kentällä ei tarvitsisi turhan päiten jonottaa. Onneksi metallikansa oli tälläkin kertaa kärsivällistä ja suhtautui asiaan sopivalla huumorilla, joten pienet ongelmat eivät suurempaa vahinkoa aiheuttaneet.

Illan pääpaino oli kuitenkin musiikilla, josta saatiin nauttia useamman esityksen muodossa. Ensimmäisenä lavan valtasi täsmällisesti aikataulun mukaisesti aloittanut Hypocrisy. Yhtyeen nokkamiehenä häärivä Peter Tägtgren on monessa metallisopassa marinoitunut hahmo, jonka kädenjälkeä on mahdollista kuulla useammallakin albumilla niin muusikon kuin tuottajankin roolissa. Monelle Hypocrisy on kuitenkin miehen yhtyeistä se rakkain, joten bändin esiintyminen tuuraajabasisti André Skaugin kanssa keräsi paikalle mukavasti yleisöä.

Hypocrisy soitti 40-minuuttisen keikan, joka jätti yhtyettä vähemmän kuunnelleelle ristiriitaiset fiilikset. Parhaimmillaan yhtyeen tiukka piiskaaminen sai pakonomaisesti nyökyttelemään mukana, mutta rauhallisempien hetkien aikana tunnelma tuntui välillä latistuvan hyvinkin voimakkaasti. Lisäksi esityksen parasta tehoa söivät soundipuolen ongelmat. Äänimaailma oli koko keikan ajan puuroinen, jonka takia melodisimmista osuuksista ei saanut mitään selvää. Yhtye veti osuutensa kaikesta huolimatta kiitettävällä sykkeellä, ja paikalla olleet fanit näyttivät selvästi nauttivan bändin esityksestä. Vähemmän yhtyettä kuunnelleena setistä ei kuitenkaan saanut oikeastaan mitään irti epäselvän äänimaailman takia, minkä myötä yhtye tuskin onnistui saamaan uusia faneja tämän keikan ansiosta.

Lyhyen tauon jälkeen lavan valtasi viime kesänä John Smith -festivaaleilla esiintynyt Arch Enemy. Odotukset yhtyeen vetoa kohtaan olivat korkealla, sillä bändin Laukaan-keikka oli yksi festarikesän positiivisimmista yllätyksistä. Tällä kertaa Arch Enemyn esitys ei kuitenkaan lähtenyt samanlaiseen lentoon kuin viime kesän festarikeikalla. Soundien puolesta bändin veto oli selkeästi parempi kuin Hypocrisyn kohdalla, mutta yhtyeen esityksessä oli havaittavissa rutiininomaisuutta. Vaikka bändi huomioi yleisöä ja piti tunnelmaa mukavasti yllä, mukaansa kaappava hurmos jäi kokematta. Liekö kyseessä sitten lämppäribändin epäkiitollinen asema sekä illan pääesiintyjän malttamattoman odotuksen tuoma turhautuminen, mutta Arch Enemyn veto tuntui vaisulta. Innokaasti mukana elänyt ja vimmaisesti nyrkkejään ilmaan piessyt suuri yleisö näytti kuitenkin nauttivan keikasta, joten omat fiilikseni eivät suuremmille ihmismassoille välittyneet. Ja kyllähän yhtyeellä on vyöllään sen verran suuri liuta kovatasoisia huippukappaleita, että näiden kuulemisesta nautti, vaikka yhtyeen esitys ei mikään tajuntaa räjäyttävä veto ollutkaan.

Illan pääesiintyjä Amon Amarth valtasi lavan aikataulujen mukaisesti iltayhdeksän jälkeen. Yhtyeen esitys oli odotettu tapaus, mistä viesti myös tiiviisti miehitetty lavan edusta, joka oli täpötäynnä innokkaita ja monenkirjavia faneja. Bändin viikinkihenkinen metallimusiikki tuntuu elävän fanikunnan keskuudessa omaa elämäänsä. Sen verran runsaasti skandinaavisesta mytologiasta ammentavaa kuvastoa ja asustoa oli nähtävissä muun muassa Thorin vasaroiden, muiden riipusten ja riimujen sekä tietenkin juomasarvien muodossa. Harva yhtye onnistuu saamaan fanikuntaa näyttämään niin itsensä näköiseltä kuin Amon Amarth, mikä kertoo paljon viikinkiryhmän vetovoimasta.

Amon Amarth – Helsingin Jäähalli_4_09_12_2019

Ilta oli myös henkilökohtaisella tasolla odotettu, sillä Amon Amarth on onnistunut kuluneiden vuosien aikana menemään itseltäni livemuodossa ohi. Tämä siitäkin huolimatta, että metallipumppu on kuulunut suosikkibändieni joukkoon jo mainiosta “Twilight of the Thunder God” -albumista saakka. Vaan kun yhtye lopulta kipusi lauteille, kävi hyvin nopeasti selväksi, että hyvää on kannattanut odottaa. Amon Amarthin liki puolitoistatuntinen konsertti oli järisyttävä spektaakkeli, josta ei löydy mitään huonoa sanottavaa.

Yhtyeen esitys oli audiovisuaalinen juhla, joka helli paikalle saapuneen fanikunnan jokaista aistia. Itse settilista oli timanttinen kattaus täynnä yhtyeen parhaimpia kappaleita lukuisilta eri albumeilta. Vanhempaa tuotantoa edustivat muun muassa “Death in Fire” , encorena kuultu ”The Pursuit of Vikings” sekä menevä “Deceiver of the Gods”, mutta luonnollisesti myös keväällä julkaistu “Berserker” sai runsaasti huomioita. Usein bändien uutuusalbumien kiertueet ovat kaksijakoisia tapauksia, sillä harvoin uusi materiaali onnistuu nousemaan vanhempien klassikkovetojen tasolle. Vaikka “Berserker” ei ole täydellinen kiekko, oli albumilta lohkaistu juuri ne parhaat biisit, jotka solahtivat hienolla tavalla vanhempien kappaleiden joukkoon. Biisit, kuten “Raven’s Flight”, “Fafner’s Gold” sekä “Crack the Sky” osoittavat, että Amon Amarth osaa edelleen luoda tarttuvia kappaleita, jotka tulevat varmasti soimaan yhtyeen konserteissa myös tulevaisuudessa. Hieno biisikattaus sai ansaitsemansa kuorrutuksen erinomaisen soundipuolen ansiosta, minkä myötä musiikin monipuoliset melodiat kuuluivat selkeästi armottoman tykityksen seasta.

Loistava biisikattaus oli kuitenkin vain yksi osa kokonaisvaltaisessa show’ssa. Erityisesti livebändinä Amon Amarth on noussut suurten yhtyeiden kokoluokkaan, joiden esityksiä voi helposti kutsua massiivisiksi spektaakkeleiksi. Vaikka tänä vuonna Suomen kamaralla on nähty toinen toistaan näyttävämpiä esityksiä – yhtenä komeimmista ja vakuuttavimmista Rammsteinin Ratinan-konsertit -, ei Amon Amarth jää tällä osa-alueella piiruakaan huonommaksi. Yhtyeen lavashow piti sisällään uskomattomat määrät erilaisia tehosteita ja rekvisiittaa, jotka stimuloivat yleisön näköaistia jatkuvalla syötöllä. Perinteisempää kamaa edustivat näyttävät ja suuret liekkisuihkut, pyropaukut ja ilotulitteet, erikoisempia viritelmiä sen sijaan olivat muun muassa korkeuksiin kohoava, suuri viikinkypärä, jonka päälle rumpupatteristo oli sijoitetu. Lisäksi lavalla nähtiin viikinkihenkinen taistelunumero, itse Loki, kolossaalisia kivipatsaita sekä viimeisen kappaleen aikana syvyyksistä noussut maailmankäärme Jörmungandr.

Vaikka Amon Amarthin esitys oli ylitsepursuavan näyttävä ja täyteen ahdettu visuaalinen ilotulitus, tuntui jokainen palanen sopivan osaksi kokonaisuutta. Joskus liiallinen määrä rekvisiittaa ja muuta tauhkaa vie huomiota itse musiikilta, mutta tässä tapauksessa yhtye on ujuttanut erilaiset lisukkeet saumattomaksi osaksi esitystä. Erilaiset elementit pelasivat erinomaisesti yhteen, minkä ansiosta yhtyeen esiintyminen oli täydellinen nautinto monella eri tasolla.

Konsertti oli myös selkeästi paikalla olleen yleisön mieleen, joka silminnähden viihtyi ja nautti esityksestä. Fanijoukko eli mukana perinteisemmän moshaamisen ja wall of deathien lisäksi muodostamalla yhtyeen keikoilla aiemminkin nähdyn soutupitin, jossa innokkaimmat soutivat yhteistuumin kohti kuvitteellista horisonttia bändin takoessa taustalla tahtia. Kaikilla oli hauskaa ja tähän vaikutti erityisesti se, että Amon Amarthilla on hieno taito ottaa yleisönsä. Harvalla keikalla syntyy vastaavanlaista yhteisöllisyyden tunnetta, mutta kun bändi käskee kohottamaan juomasarvet ilmaan, tuntuvat yhtye ja yleisö olevan kuin yhtä suurta perhettä. Samanlaista joukkohurmosta ei joka keikalla näe tai koe, mikä oli omiaan tekemään konsertista entistäkin ainutlaatuisemman elämyksen.

Kaiken kaikkiaan Amon Amarth tarjoili jäähallilla sen tason show’n, että sen jälkeen muiden yhtyeiden livekeikat eivät tunnu vähään aikaan miltään. Yhtyeen konsertti oli yksi vaikuttavimmista live-esityksistä koskaan ja helposti paras keikka, jonka olen tämän vuoden aikana todistanut. Jos bändi on vielä näkemättä, niin nyt virhe kannattaa korjata. Helsingissä nähdyn konsertin perusteella on helppo väittää, että Amon Amarth on nykyisellään elämänsä iskussa.

 

Settilista:
Intro: Run to the Hills
1. Raven’s Flight
2. Runes to my Memory
3. Death in Fire
4. Deceiver of the Gods
5. First Kill
6. Fafner’s Gold
7. Crack the Sky
8. The Way of Vikings
9. Prediction of Warfare
10. Shield Wall
11. Guardians of Asgaard
12. Raise Your Horns

13. The Pursuit of Vikings
14. Twilight of the Thunder God

Raportti: Jesse Kärkkäinen / Kuvat: Pasi Eriksson

Kommentoi julkaisua