Rush – Clockwork Angels

Alkaako Rush olla jo tiensä päässä, vai pystyykö se kosiskelemaan 20. studioalbumillaan vanhojen fanien lisäksi myös uusia kuulijoita, jollainen myös arvostelun kirjoittaja on? Kanadan yksi suurimmista vientituotteista osaa olla välillä hyvinkin omalaatuinen. Tätä progerockin sanansaattajaa voi luonnehtia oman tiensä kulkijaksi, eräänlaiseksi erikoisuudeksi omassa lajissaan. Pyöristettynä 44 vuotta pystyssä ollut nimi maailman musiikkikartalla ansaitsee kyllä kunnioituksen niiltäkin, jotka eivät bändistä juurikaan perusta.

Jos joillekuille Rushin laulaja-basisti Geddy Lee on tuntematon nimi eikä ole sattunut kuulemaan bändin hittibiisiä “Tom Sawyer” kiven alla asuessaan, niin olkaa hyvä ja katsastakaa tämä yhtyeen suurin ja mahtavin kappale läpi – siitä ei voi olla pitämättä ja se antaa aika hyvän kuvan yhtyeen osaamisesta ja ammattitaidosta. Ääni ei ole Geddyllä muuttunut juuri lainkaan sitten nuoruusvuosien – toki se nuoruuden kimakka innostus äänessä on kadoksissa, mutta kaiken kaikkiaan mies on pitänyt lauluäänensä erittäin hyvässä kunnossa.

Itse arvostelu tulee myös olemaan hieman erikoinen, sillä allekirjoittanut ei ole kuunnellut aikaisempia yhdeksäätoista pitkäsoittoa kertaakaan alusta loppuun. Hittibiisit toki on tullut kahlattua läpi useampaan kertaan, mutta mielenkiinto bändiä  ja muitakin kuin klassikoiksi muodostuneita kappaleita kohtaan on jatkuvasti nousussa näinkin vanhalla iällä – onhan yhtye keikkaillut ja pakertanut levyjä jo hieman yli kymmenen vuotta ennen maailmaan putkahtamistani. Liekö viimeisin “Clockwork Angels” sitten hyvä lähtökohta uuden kuulijan riiaamiseen?

Levyn 12 kappaletta riittää reippaasti yli tunnin kuuntelukokemukseen, joten rahalle saa vastinetta. Entäpä kappaleet? “Caravan” esittelee loistavasti uudelle kuulijalle, mitä Rush parhaimmillaan on: Geddy Leen basson näppäilyä ja upeaa laulua, Neil Peartin (joka on myös bändin sanoitusten takana) rummut ja etenkin Alex Lifesonin kitara, kaikki toisistaan voimaa ammentavassa symbioosissa, jota ilman Rush olisi vain yksi tusinabändi monien joukossa.

Avauksen pitää olla vahva, mutta niin pitäisi olla myös nimibiisin, jossa olisi kuvitellut olevan enemmän potkua, mutta näin ole. Viimeistään tämän kolmannen kappaleen kohdalla tulee ymmärtää, että Rush ei ole mikään tavallinen rock-bändi, vaan mukana on oiva nippu hyvinkin seesteisiä ja eteerisiä kappaleita, joiden juonikuviot tulevat selväksi vasta koko biisin kuunneltua. Hyvin moni kappaleista myös kasvaa ja räjähtää tajuntaan vasta viimeisen osansa aikana.

Tätä albumia kuunnellessa pitää ottaa rauhallisesti, tämä ei ole mitään tusinatavaraa. “BU2B” jättää sen “mitä hittoa mä juuri kuuntelin?!” -fiiliksen, mutta hyvällä tavalla. “The Anarchist”, “Carnies”, “The Wreckers”, “BU2B2” ovat outoja väliinputoajia, jotka eivät jää mieleen kuin introineen – ainakaan ensimmäisellä kuuntelukerralla. Nämä nyt voivat toki avautua myöhemmin.

Halo Effect”, “Headlong Flight” ja etenkin “Seven Cities of Gold” taas tuovat lisää sisältöä ja mahtipontisuutta esiin alkusekunneistaan saakka ja kuuluvat avauskappaleen lisäksi levyn ehdottomiin hitteihin. Levyn upealla tavalla päättävät  “Wish Them Well” ja “The Garden” jättävät hieman haikean fiiliksen. Oudolla tavalla: vaikka jalka ei vipattanutkaan joka biisin kohdalla, jään kaipaamaan lisää!

Rush ei ole mitään helppoa tavaraa kuunnella ensialkuun, mutta ensimmäiseksi Rush-levyksi “Clockwork Angels” soveltuu ihan hyvin. Soittotaito, laulu ja kappaleet vakuuttavat. Kappaleista ainoastaan kolme on alle viisiminuuttista ja pisimmät menevät yli seitsemän. Kokonaisuutena yhtyeen 20. levy viettelee kuulijansa, mutta vain kiireettömässä ympäristössä. Voisin kyllä muutkin Rush-levyt kuunnella tämän jälkeen.

8½/10

Kappalelista:
01.Caravan
02. BU2B
03. Clockwork Angels
04. The Anarchist
05. Carnies
06. Halo Effect
07. Seven Cities of Gold
08. The Wreckers
09. Headlong Flight
10. BU2B2
11. Wish Them Well
12. The Garden

http://www.rush.com/

Kirjoittanut Jarmo Hänninen

Kommentoi julkaisua