Rush Hartwall Areenalle kesäkuussa 2013

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.5.2012
Kaikkien aikojen merkittävimpiin progressiivisen rockin yhtyeisiin lukeutuva RUSH julkaisee kesäkuussa uuden studioalbumin ”Clockwork Angels”. Ajankohtaisen levyn jättimäinen maailmankiertue käynnistyy syyskuussa Pohjois-Amerikasta, ja Suomen konsertti toteutuu Hartwall Areenalla 10. kesäkuuta 2013. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Lippupisteeseen ja Tikettiin tiistaina 29. toukokuuta.

 
Torontossa vuonna 1968 perustettu RUSH ponnahti suursuosioon toisella pitkäsoitollaan ”2112” (1976). Kanadalaisyhtye on myynyt mittavan uransa aikana yli 40 miljoonaa albumia, ja kolmikko kuuluu edelleenkin maailman suosituimpiin rock-yhtyeisiin. Debyyttialbuminsa julkaisuvuodesta 1974 lähtien samalla kokoonpanolla soittanut RUSH koostuu vokalisti-basisti Geddy Leestä, kitaristi Alex Lifesonista ja rumpali Neil Peartista, jotka kaikki ovat virtuoosimaisen taitavia ja moninkertaisesti palkittuja muusikoita. 
 
Parhaillaan RUSH valmistautuu 11. kesäkuuta ilmestyvän ”Clockwork Angelsin” julkaisuun. Järjestyksessään jo 19. RUSH-albumi on jälleen teemalevy, joka kertoo nuoren miehen vaiherikkaasta matkasta ympäri maailman. Albumi äänitettiin bändin edellisen ”Snakes & Arrows” -levyn (2007) tapaan yhteistyössä Grammy-palkitun tuottajan Nick Raskulineczin (mm. Foo Fighters, Deftones) kanssa.
 
”Clockwork Angelsin” tarinasta julkaistaan lähitulevaisuudessa myös romaani, jonka kirjoittavat palkittu sci-fi -kirjailija Kevin J. Anderson sekä RUSHin sanoituksista vastaava rumpali Neil Peart.
 
Tyypillisesti yli kolmen tunnin mittaisia konsertteja soittava RUSH on aikaisemmin vieraillut Suomessa vuosina 2007 ja 2011, jolloin yhtye esiintyi myöskin Hartwall Areenalla. Tapahtuman ovet avataan klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 20.00.
 
LIPUT:
Myyntiin ti 29.5.2012 klo 9.00
75/85 EUR +mahd. toimituskulut. 
Ennakko: Lippupiste (kaikki lipputyypit) ja Tiketti (vain kenttälippuja)
Ostorajoitus: 8 lippua / asiakas
 
HOTELLI- JA LEVYPAKETIT:
RUSHin tulevaan konserttiin on myynnissä myös paketteja, jotka sisältävät majoituksen Radisson Seaside -hotellissa ja/tai uuden RUSH-albumin ”Clockwrok Angels”. Lisätiedot paketeista ja hinnoista ennakkomyyntipaikoista Lippupisteestä ja Tiketistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat