Rush-kitaristi Alex Lifeson ”hyvin innoissaan” uudesta Envy Of None -projektistaan

Kirjoittanut Joonas Arppe - 28.6.2021

Rushin kitaristina tunnettu Alex Lifeson innostui kommentoimaan basisti Andy Curranin kanssa aloittamaansa Envy Of None -projektia Sweetwaterin videohaastattelussa.

Curran on Rushin lämmittelijänä useaan otteeseen toimineen kanadalaisen Honey Catch -yhtyeen laulaja-basisti, joka toimi osana Rushin management-tiimiä aina vuoteen 2019 asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kaksikko on hiljattain kiinnittänyt kokoonpanoonsa solisti Maiah Wynnen. ”Hänen äänensä on todella upea, ja hän on näppärä biisinkirjoittaja ja solisti”, Lifeson kommentoi ja jatkaa:

”Olemme valmistelleet albumillisen materiaalia, jonka saamme toivon mukaan julkaistua pian. Olen hyvin innoissani.”

Lifeson ei innokkuudestaan huolimatta osannut antaa tarkempaa päivämäärää albumin julkaisulle, todeten jatkuvasti muuttuvan musiikkialan kärsineen koronapandemian aiheuttamista tuhoista pahasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Työstämme tällä hetkellä juuri sitä osaa. Musiikki on äänitetty, ja sitä miksataan parhaillaan. Homma on hyvällä mallilla, mutta työ on haastavaa. Ala on hyvin erilainen kuin 10 vuotta sitten, puhumattakaan kuluneesta vuodesta. Jää nähtäväksi, toivottavasti loppukesästä tai alkusyksystä.”

Katso Lifesonin haastattelu kokonaisuudessaan alta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy